Näytelmä joka menee pieleen on näytelmä näytelmän sisällä ja kukaan ei roolistaan luovu, ennen kuin viimeinenkin katsoja poistuu. Turun Kaupunginteatterin versiossa päästään kyllä vikkelästi tämän absurdin hulluttelun vauhtiin ja kohta ollaankin niin syvällä hyvin näytellyn huonon näyttelemisen ytimessä. Näytelmän sisällä yleisöä viehättää harrastajaproduktio, jonka harrastajamaisuus on kohotettu kolmanteen potenssiin ja yli. Taitohan tässä on siinä, miten tämä täysin epätodennäköinen täysi katastrofi saadaan luotua lavalle ja toteutettua illasta toiseen. Miten helppoa olisikaan vahingossa saada jotain oikein. Miten helppoa, että tällä kertaa joku lavaste ei pettäisikään. Huonouden ja huonon tuurin upean selkeän sekava sinfonia. Näytelmä, jota esityksessä seurataan on niin ihanan peribrittiläinen, että ihan jo se hykerryttää. Sitten kun siihen yhdistetään se taso, että kaikki viedään aivan överiksi, mutta se tehdään kuitenkin vakavissaan, niin siitä tulee todella hauska elämys. Tämä on hullutteleva parodia siitä, mitä harrastajaisuus voisi todella korostetussa muodossaan olla ja silti jokainen näyttelijähahmohan on tosissaan esittämässä rooliaan, mutta kaikki vaan alkaa mennä pieleen. Olosuhteet, vaan aiheuttavat katastrofin, jossa näyttelijähahmot joutuvat luovimaan, käsikirjoituksesta missään vaiheessa luopumatta. Mitäs sitten, kun toinen ei sanokaan sitä repliikkiä mitä piti ja lavasteissa tai rekvisiitassa on jotain vähän pielessä?

”Hänhän on kuin ilmetty Charles.”

Jokaisella näyttelijällähän on tässä siis jo lähtökohtaisesti kaksi roolia. On se harrastajateatteriseurueen jäsen ja hänen näyttelemänsä hahmo. Sitä kautta esityksen taustalle syntyykin hienoja pieniä ja vähän isompiakin katseita ja eleitä, kun näyttelijähahmo nousee esiin esittämänsä hahmon takaa. Aivan mahtavaa omistautumista ja heittäytymistä kaikilta näyttelijöiltä tähän hullunmyllyyn, jossa ei ehdi kissaa sanoa, kun jotain muuta on jo upeasti pielessä. Näytelmään kuuluva suutelukohtaus on ihan huikean herkullinen, kun näkee sen eri tasojen törmäyksen, että nyt ei mene niin kuin kässärin mukaan pitäisi, mitäs nyt tehdään? Samoin miekkailukohtaus on aivan vallattoman veikeää seurattavaa. Näytelmä on täynnä tällaisia huikeita hetkiä, missä sanat ja ilmeet sekä eleet puhuvat ihan eri kieltä hetken tunnelmasta. Tämä on ihan rehellistä kreisikohellusta, joka jättää kaikki paikat remonttiin esityksen jäljiltä ja yleisön hyville mielin. Näytelmä joka menee pieleen on todella mainion kutkuttava tarinan ja taustatarinan eri tasojen risteymän luoma sekopäinen maailma, mihin on nautinto uppoutua pariksi tunniksi.

Ajoitus on kaiken a ja o, kun haaveet ja kulissit sortuvat ympäriltä.

Näytelmä joka menee pieleen

Työryhmä

Teksti: Henry Lewis, Jonathan Sayer, Henry Shields
Suomentaja: Mikko Koivusalo

Ohjaus: Mika Eirtovaara
Lavastus: Peter Ahlqvist
Puvustus: Tiina Valkama
Valosuunnittelu: Mika Randell
Äänisuunnittelu: Jari Tengström
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen

Rooleissa Peter Ahlqvist, Teemu Aromaa, Iikka Forss, Stefan Karlsson (2018)/ Markus Ilkka Uolevi (2019), Miska Kaukonen, Ella Lahdenmäki, Severi Saarinen, Riitta Salminen