Lauantain toisessa työpajassa fokus oli improlaulussa ja sen perusperiaatteiden ymmärtämisessä sekä lauluvarmuuden kehittämisessä. Tom Tollenaeren ohjaamassa Intro to improvised singing -työpajassa lähdettiin liikkeelle matalalla kynnyksellä tutkimaan, mitä improlaulu oikeastaan on. Johtavana ajatuksena se, että kaikki pystyvät kyllä siihen ja usein ongelmaksi nousevat liian korkealle asetettu kynnys. Se että pitäisi olla omaperäinen ja luova sanoitusten kanssa tai laulaa nuotilleen oikein. Ei tarvitse. Kunhan avaat suusi ja laulat, se on tärkeintä. Kuten aiemmassa Tomin ohjaamassa työpajassa, johon osallistuin, niin tälläkin kertaa ohjaaja pyrki löytämään keinoja, jotta ryhmä itse löytäisi ne olennaiset asiat improvisoidussa laulussa, ilman että hän suoraan kertoo ne. Yksi sellainen asia näin pop-musiikin maailmassa pysyttäessä oli kertosäkeen löytäminen. Jokainen voi toki vuorollaan luoda yksittäisen säkeen / säkeistön lauluun, mutta vasta yhteisen kertosäkeen ja toiston löytymisen kautta voidaan luoda laulu. Muuten kyse on lauletusta oopperasta, jossa muoto ei vaadi toistoa samalla tavalla kuin länsimainen populaarimusiikki, joka rakentuu hyvin pitkälti toistolle. Se kuka kertosäkeen improlaulussa luo ei ole ennalta päätetty, vaan sen kyllä tunnistaa milloin tulee sellainen fraasi, joka on riittävän helppo ja muutoin sopiva toistettavaksi. Tätä kautta löytyy myös laululle usein nimi.

Lähtökohtana jokaiseen lauluun oli joku inspiraatiosana, mikä voi olla ihan vain aihepiirin pohjustusta tai teema, ei välttämättä laulun nimi. Toki jos on säästeliäs improvisoija, niin käyttää sen yleisön ehdotuksen jossain muodossa laulun kertosäkeessä, koska sillä tavalla saa sen ilmaisena lahjana ilman tarvetta keksiä mitään. Samalla tulee tyydytettyä yksinkertaisella tavalla yleisön tarve saada oma ehdotuksensa mukaan lauluun. Ylipäätään viesti oli se, että yksinkertaistakaa aina kun mahdollista. Kyllähän se tässä vuosien varrella kaikille on todella hyvin iskostunut jonnekin alitajuntaan millainen pop-musiikin rakenne on, mutta sitä ei ehkä pysty sanallistamaan. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että ihan jokainen pystyy niitä lauluja laulamaan, koska ne ovat jo tuttuja. Soinnut eivät ole monimutkaisia ja impromuusikko pääosin tarjoilee sellaista materiaalia, mistä on helppo laulaa. Kokeilumielessä toki kokeiltiin vähän jazzihtavampia tai kauhumusiikkiin sopivampia sointuja, mitä on hankalampi tottumattoman laulaa, mutta ei sekään täysin mahdotonta ole.

Paljon teimme ryhmänä rivilaulu ja vuorotteluajatuksella erilaisia yksinkertaisia lauluja, mikä oli oikein kivaa. Itselläni on vähän edelleen arkuutta laulamisen ja äänenkäytön suhteen välillä, joten kevyesti tuli pohdittua, miten tänään laulaminen onnistuu. Ehkä se, että sanoi ääneen tuntevansa hieman epävarmuutta asian suhteen helpotti omia paineita ja sitten saattoi vaan laulaa vapaasti. Ainoa sellainen isompi kynnyskohta itselleni oli aloitukseksi tehty lämppäriharjoitus Hot spot. Olen tästä aiemminkin puhunut ja se on edelleen hankala harjoite minulle. Siinä siis ihan yksinkertaisesti joku asettuu piirin keskelle ja alkaa laulaa jotain laulua, johon muut liittyvät mukaan. Tarkoituksena on nopea vuorottelu eli suhteellisen nopeasti olisi tarkoitus, että joku toinen ottaa lauluvuoron astumalla ringin keskelle ja alkaa laulamaan jotain muuta tai miksei samaakin laulua, ei sitä ole kielletty. Nyt käytin melkein yhden vuoron tuossa harjoitteessa eli ihan miniedistysaskel tuli otettua. Sanon melkein, koska otin askeleen hetkenä, jolloin ohjaaja päätti keskeyttää harjoitteen keskustellakseen laulun ja liikkeen yhdistämisestä. Sen jälkeen olikin mahdotonta enää uutta askelta ottaa kohti piirin keskustaa. Se ensimmäinenkin oli vaatinut niin paljon rohkeutta, että minulla ei enää ollut sitä jäljellä toiseen askeleeseen.

Se minkä tuossa työpajassa kuitenkin tajusin oli, että pystyn kyllä laulamaan, mutta välillä vaan nostan riman itselleni aivan liian korkeaksi. Tuo Hot spot -harjoite paljastaa todella selvästi sen, miten paljon itsekritiikkiä yhä edelleen asetan lauluvalinnalle. En pysty ottamaan askeltakaan, koska kun pitää laulaa joku laulu, jossa on valmiit sanat oikein laulamisen paineet nousevat. En täysin ymmärrä miksi, koska kyllähän minä tiedän sanat todella moniin lauluihin, mutta jostain syystä jännitys ja paineet ovat liian kovat, jotta pystyisin niistä mitään tuottamaan. Toisaalta se muistanko sanat oikein on sivuseikka, kyseessä on yhteinen laulu, eikä yksilösuoritus, joten huoli jota poden on täysin turha, vaikkakin todellinen. Toisaalta myös laululle tulee asetettua laatuvaatimuksia. En voi laulaa tuota, kun joku lauloi jo sen tai en voi nyt laulaa tuota, kun joku lauloi jo tämän laulun. Sitä rupeaa mielessään ihan turhaan arvottamaan lauluja ja miettimään liian vaikeasti, että mitäs sitä voiskaan laulaa, jolloin kuuntelu unohtuu. Kuuntelemalla sitä, mitä juuri nyt lauletaan voisi saada täysin ilmaiseksi jonkun idean. Toisaalta tämän tyyppisissä harjoitteissa myös ajoitus joskus osoittautuu ongelmaksi. Siinä kohtaa, kun on tekemässä aloitteen joku muukin liikahtaa ja sitten tulee itse astuttua takaisin piiriin. Niitä hetkiä oli useita. Ehkä myös oma asenne ja energiataso oli vähän huono tämän tyyppiseen harjoitteeseen. En oikeastaan ollut enää lauantain viimeisessä työpajasas kovinkaan virkeä, enkä myöskään niin väsynyt että estot mielestäni olisivat kadonneet. Olin siis hyvinkin tietoinen itsestäni, mikä ei ole hyvä moodi vapautunutta hassuttelua varten. Voi se toimia, koska minulla on täysi kyky vaikuttaa itseeni ja mielentilaani, mutta tällä kertaa en sitä tehnyt ja se on ihan ok. Oli myös kiva seurata harjoitetta ja osallistua muiden lauluun.

Työpajan lopuksi teimme We are the world -biisin hengessä varainkeruun lauluja sellaisille tahoille, jotka eivät tosiasiassa tukea kaipaisi. Todella kiinnostavia biisejä syntyi, joissa mm. Britannian kuningasperheelle sekä varkaille pyydettiin lahjoituksia yleisöltä. Se oli aika hauska harjoite, jossa sai sanoituksen osaltakin leikitellä hyvin vapaasti sillä, että millä kaikilla tavoin voi koettaa kääntää etuoikeudet tai syyt miksi nämä tahot eivät oikeasti tukea tarvitsisi vaikuttaviksi syiksi miksi heitä nimenomaan pitäisi tukea. Näistä tuli useista tosi hauskoja pieniä lauluja. Kuitenkin selväksi kävi se, että aivan riippumatta siitä miten nerokkaita lyriikkoja biisin säkeistöihin saa upotettua, niin unohtuvat hyvin nopeasti. Se mikä yleisölle jää mieleen on laulun kertosäe, jos sekään. Kuten sanottua, niin improlaulussa olennaisinta on se, että vaan avaa suunsa ja laulaa. Ei tarvitse olla nerokas tai omaperäinen, se riittää että laulaa. Se on helpottavaa tajuta.