Mitä viestiä haluan toisessa vahvistaa?

Otsikossa on kysymys mitä huomaan usein pohtivani. Törmään siihen yhä uudestaan sekä omaa toimintaani että vuorovaikutustilanteita analysoidessani. Mikä on se viesti mitä ajattelee ilmaisevansa ja miten se vastaanotetaan? Ne ovat usein kaksi täysin eri asiaa. Tähän liittyen minulla oli semmonen jännä ulkopuolinen tarkkailijakokemus eräällä improkurssilla harjoitteen purkukeskustelussa. Harjoite oli siis sellainen, että yksi improaja istuu lavalla olleella sohvall ja jokainen saa halutessaan käydä tekemässä hänelle jonkun tarjouksen (hahmo, ihmissuhde, paikka, aihe jne.) ja jos toinen hyväksyy sen, niin sitten tehdään lyhyt kohtaus. Lavalla olevan tehtävä on tutkia sitä, millaiset jutut itseään inspiroivat, joten ihan luvan kanssa saa sanoa ei ja hyväksyä vain sen ehdotuksen, joka oikeasti kiinnostaa.

En aktiivisesti osannut tuon harjoitteen jälkeen ottaa osaa keskusteluun vaan keskityin kuuntelemaan. Asioista puhuttiin ihan neutraalisti ja ei keskustelussa sinänsä sen ihmeempää ollut. Tajusin vaan kuuntelevani hämmentyneenä sitä, että miksi juuri se mitä itse olin harjoitteessa tehnyt nousi kolmessa puheenvuorossa esiin esimerkkinä negatiivisessa valossa. Tein itse siinä harjoitteessa tasan yhden tarjouksen yhdelle kolmesta lavalla tuon pitkän harjoitteen aikana käyneestä improajasta eli osallistumiseni oli ihan minimaalista. Olin sen harjoitteen aikana vaipunut semmoseen ihme apatiaan, että vaan kyennyt harjoitteeseen osallistumaan, vaikka sinänsä impulsseja ja ideoita oli. Oma tarjoukseni kaikessa yksinkertaisuudessaan oli se, että menin sohvalle hänen viereensä istumaan ja kysyin rauhallisesti ”Haluatko puhua siitä?”. Se miksi tein niin johtui siitä, että hän istui sohvalla viltti sylissään minun tulkintani mukaan surullisen näköisenä, joten se impulssi tuli siitä.

Eikä pointti ole siinä, että tekemäni tarjous olisi hyvä tai huono, se on sivuseikka. Se oli täysin perusteltu tarjous. Se mikä kiinnitti huomioni oli se, miten asiasta jälkikäteen puhuttiin. Periaatteessa asiasta keskusteltiin ihan neutraalisti, mutta se tekemäni tarjous vaan toistuvasti mainittiin esimerkkinä tarjouksesta, mitä ei halua hyväksyä tällaisessa harjoitteessa. Se on ihan ok, jos sitä ei halua hyväksyä, koska sitähän harjoitteessa tutkittiin. Mitään mikä ei inspiroi, ei tartte hyväksyä ja mä olin ihan sinut sen kans. Sen sijaan yleisellä tasolla ajateltuna huomion kohdistaminen negatiivisessa mielessä yksilön yksittäiseen suoritukseen on tosi ikävä toimintatapa. Se voi olla tosi lukitsevaa joillekin ihmisille, jos tulee tunne, että siinä mitä teki oli jotain väärää ja hävettävää. Huomaan sitä ihan jatkuvasti sekä työssä että impron parissa, kuinka herkillä ihmiset (minäkin) ovat välillä syyllisyyden tunteiden ja itsekriittisyyden kanssa. Se ei tule ehkä ilmi siinä ryhmän edessä, mutta sitten kahden kesken tai pienemmällä porukalla tajuaa, että en mä todellakaan ole ainoa, joka näitä asioita mielessään pyörittää.

Se on helpottavaa tajuta, että vuosi sitten oisin syyllistänyt itseäni ihan kohtuuttomasti tämän tyyppisen keskustelun jälkeen. Kukaan ei sanonut, että se tarjous oli huono, vaan että tässä kontekstissa mieluummin hyväksyi positiivisen tarjouksen tai tarjouksen jossa oli selkeät määrittelyt. Se on kuitenkin sivuseikka, jos syyllisyyttä voimakkaasti tunteva ihminen joutuu tuohon kohdevaloon. Oma sisäinen tulkintakoneisto vetää tuosta todella nopeasti kierroksia ja vaikka se johon huomio kohdistuu ei sanoisi sanaakaan, niin sisällä saattaa olla melkoisen jäätävä tunnemyrsky jo käynnissä. Eikä sillä ole väliä tarkoittaako sitä vai ei, mutta mä en näe arvoa siinä, että joku nostetaan ryhmätilanteessa tuolla tavalla nimen kautta kohdistaen esimerkiksi negatiivisessa mielessä. Asioista yleisesti ja yksittäisistä valinnoista voi ja saa puhua, mutta jos yksittäisen ihmisen yksittäinen teko nostetaan esimerkiksi, niin sen pitää tulla positiivisen kautta. Piste. Se on näkemykseni ja siitä pidän kiinni. On tärkeä huomata hyvä ja vahvistaa sitä toisissa.

 

Vastaus otsikon kysymykseen on, että mä haluan vahvistaa toisessa positiivista omiin kykyihin uskovaa viestiä. Se mitä tällä kaikella haparoinnillani yritän löytää on keinot auttaa itseäni, mutta toisaalta myös auttaa itseäni auttamaan muita. Löytää ne keinot millä voin omalta pieneltä osaltani tukea ihmisiä kohti sitä ymmärrystä miksi heitä itseään voi ja pitää rakastaa. Tämä kuulostaa ihan uskonnolliselta propagandalta ja tietyllä tapaa sitähän se on. Ei mitään vapahtajia ole löytymässä, vaan vain avaimia lukkoihin, joita negatiivisten viestien vahvistaminen on mieleen lyönyt. Se ydinajatus, mitä haluan oppia omassa vuorovaikutuksessani toisille välittämään on: arvostamista ilman arvostelua. Vertaileva palaute on turhaa, koska alentamalla ylentäminen ei kerro mitään kummankaan asian arvosta. Jokaisella jutulla on arvoa itsenään. Jokaisella ihmisellä on arvo omana itsenään.

Saa itseään kehittää ja se ei silti tarkoita, että siinä mitä aiemmin oli, olisi ollut jotain vialla. Ei tarvitse olla ja silti voi muuttua. Se mitä olit on hyvä ja muutos, joka on itse asiassa osin väistämätön, voi myös olla tosi hyvä juttu. Ei tarvitse kehittää itseään tullakseen hyväksi, vaan voi ja saa kehittyä löytääkseen lisää tapoja olla hyvä ja riittävä ihan omana itsenään. Huomaan sen itsestäni tosi selvästi, miten paljon on helpottanut, kun olen fokukseni pois siitä ajatuksesta, että mussa ois jotain vikaa. On minulla tietenkin heikkouksia ja voin kehittyä monen asian suhteen. Silti olen tälläkin hetkellä hyvä ja ansainnut lempeää kohtelua myös itseltäni. Se on tärkeää. Jokainen ansaitsee muilta ja myös itseltään positiivisen viestin vahvistamista. Jos ei vielä näe sitä hyvää itsessään, niin kannattaa etsiä keinoja, että pystyy sen tekemään.

Olet  hyvä, arvokas ja riittävä sellaisena kuin olet juuri nyt, muista se.

 

 

 

 

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑