Stella Polaris on palannut! Vaihtuvin kokoonpanoin syntyy Stella Polariksen taikaa vielä muutaman kerran tämän kevään aikana Kaapelitehtaalla. Jokainen näytelmä on uniikki tarina, joka syntyy yleisön aihe-ehdotuksen pohjalta siinä hetkessä, eikä enää tule toistumaan. Joka kerta eri esitys uudelle yleisölle. Se mitä haluan tässä yhteydessä avata on se impron taika, mitä tässä Kylä juhlat -nimisessä (se ei ole yhdyssana, jos ehdottaja sen erikseen on kirjoittanut) esityksessä pääsi näkemään ja kokemaan. Esityksessä myös musiikki ja valot rakensivat ja komppasivat tosi upeasti yhteistä kokonaisuutta. Onhan se ihan eri elämys kun improkohtauksessa musa ja valot osuu kohdilleen. On ne vaan käsittämättömän taitavia kaikki. Ihhailla soppii.

”Ei ole saksia, niin perutaan koko moottoritie.”

Tarinallisesti oli hienoa, miten yksi sen keskushenkilöistä lopulta määrittyi. Toki tässä oli monta tarinaa, mutta sieltä se Pertti sitten nousi salakavalasti myös keskiöön. Oli tosi siistiä, että se hahmo syntyi hiljaisen ja rauhallisen kohtauksen kautta. Ville Tiihonen istui sinne muiden nimeämänä Perttinä ja pilkki ihan kaikessa rauhassa. Ei sanonut mitään, vaan muut tekivät äänet, musiikin ja rakensivat tunnelman. Se oli aidosti vaikuttava hetki ja hyvä esimerkki siitä että aina tarvitse tehdä isosti, vaan pieni fokusoitu tekeminen on tosi mielenkiintoista. Nimenomaan Ville Tiihosen tekemisessä ihailin kovasti miimiikkaa. Siitä tuli monessa kohtaa fiilis ”aivan tuoltahan sen pitäisi näyttää”. Esim. tulitikkuaskin käsittely oli ihanan tarkkaa. Tämä oli muuten toinen kerta pienen ajan sisällä kun näen jonkun nojaavan jalallaan miimisen tuolin istuinosaan ja se on yllättävän vaikuttava näky. Vaatinee hyvän tasapainon ja kontrollin että sen pystyy tekemään, kun vielä samalla nojaa yläkroppaa rennosti ilmaan pysäytetyn jalan puoleen rennosti.

”Raijja kahella jiillä.”

Se mikä tässä oli myös kiinnostavaa oli toiston hyödyntäminen. Että jos joku juttu mainittiin, niin sitä hyödynnettiin maksimaalisesti. Jos joku on yhden asian hahmo, niin se ei muuta halua kuin sen kioskin ja sitten se kioski vaan toistuu ja toistuu. Aivan parhaita olivat ne putoamisen hetket, kun joku sanoi jotain mikä vaan ei voinut olla naurattamatta sekä yleisöä että näyttelijöitä. Se yritys piilottaa naurua ja kun ei vaan pysty, on ihan ehdottomasti lempihetkiäni improssa. Nyt se lähti Niina Sillanpään hahmon upean ristiriitaisesta sanoituksesta kommentissa Ville Tiihosen hahmon arvioon, että hän ei ole ”kovin hyvä ihmisten kanssa”:

”Älä yhtään vähättele. Olet hirveen hyvä, ei vaan ymmärrä arvostaa sinua kukaan.”

Jokaisella näyttelijällä oli omat vahvuutensa ja tapansa lähestyä esim. hahmoja. Oli useita lähellä näyttelijän omaa ilmaisua olevaa hahmoja ja sitten tosi vahvoja äärimmileen vietyjä tyyppejä. Jussi Vatasella oli yksi keskeisimmistä rooleista, joten se oli suht neutraali ilmaisultaan. Sitten hänenkin tekemissään sivuhahmoissa oli täysin päinvastaisia strategioita käyttäviä hahmoja. Kaikki pääsivät tekemään monenlaisia hahmoja näytelmän aikana.

Se mikä on myös ihana tajuta, että tuon esityksen rikottiin aika surutta monta impron ”sääntöä” ja mitä siitä seurasi? Maailma ei loppunut ja mikään ei tyssänny. Ei se yksittäinen puujalkavitsi mitään tuhoa. Eikä kokeneen improajan toiminta pysähdy tyrmäykseen. Eivätkä tyrmäykset kokonaan taida kadota keneltäkään edes kokemuksen mukana, vaan niitä aina silloin tällöin tulee kaikille. Sen voi itse korjata, mistä oli myös hyviä esimerkkejä tai se voi johtaa toisen reaktion myötä johonkin uuteen suuntaan.

”Tuleeko se asvaltti ensin ja sitten leikataan naru. Vai leikataanko naru ja sitten asvaltti pääsee siihen.”

Yksi mihin kiinnitin nyt viime viikonlopun improkurssin takiakin huomiota olivat määrittelyt. Joskus ne jäivät ilmaan ja kierrettiin määrittelyn ympärillä, kun kumpikaan kohtauksessa ei sitä tehnyt. Se on ihan lohdullista tajuta, että niin käy välillä kaikille. Esim. jos se mihin työpaikkaan oltiin hakemassa olisi selvinnyt heti kärkeen olisi se yksittäinen kohtaus voinut olla terävämpi. Ei se kuitenkaan ole itseisarvo että asiat määritellään nopeasti, vaan se oli toimiva kiinnostava kohtaus tässäkin muodossa. Joskus se on ok.

Jos jotain niin aimo annos halua oppia ja kokeilla lisää sekä armollisuutta tarttui mukaan. Sen vielä sanon, että oli aivan ihanaa syrjäsilmällä seurata illan muusikon Topi Korhosen reaktiota lavan tapahtuu. Improihmiset on vaan niin kauhian lutusia ja vilpittömiä reaktioissaan ♡

Stella is Bäk – Improvisoitu näytelmä Kyläjuhlat (20.4.)

Lavalla

Niina Sillanpää, Jussi Vatanen, Jami Hyttinen ja Ville Tiihonen

Musiikki

Topi Korhonen

Valot

Jari Piitulainen

P.S. Ilta jatkui esityksen jälkeen vielä Stella by Night improjamien merkeissä, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.