Impron peruskäsitteitä osa 2 – Hyväksyminen

On olemassa useampaakin näkökantaa sen suhteen, mitä hyväksyntä improssa oikeasti tarkoittaa. Tämä teksti on oma synteesini siitä, mitä hyväksyminen improssa oman tämän hetkisen parhaan ymmärrykseni mukaan tarkoittaa. Yksinkertaistaen se, miten hyväksyntä yleensä perustasolla improssa ymmärretään tiivistyy ”Joo, ja” -ajatukseen. Se on kohtuullisen helppo pintatasolla opettaa ja myös sisäistää, koska se on konkreettinen. Siinä hyväksytään jokainen tehty (usein sanallinen) tarjous ja annetaan sille lisäarvoa kehittämällä sitä eteenpäin sopivalla lisätarjouksella. Se sisältää sekä omien että toisten tekemien tarjousten hyväksymisen ja arvostamisen ajatuksen. Tämähän on se, mitä jokaisella impron peruskurssilla pääsee harjoittelemaan ja se on hyvä asia.

Se on tosi tärkeä ajatusmalli opeteltavaksi ja hyvä keino osoittaa miten pienellä muutoksella voi omaan vuorovaikutukseensa vaikuttamaan. Korvaamalla esimerkiksi arjen vuorovaikutuksella joon jälkeen mutta-sanan yksinkertaisesti ja-sanalla voit vaikuttaa helposti vuorovaikutuksen sujuvuuteen. Se on tosi tärkeä huomio koska on valitettavan tavallista ihan arjen vuorovaikutuksessa vahingossa tyrmätä toisen ajatus ”Joo, mutta” -ajatuksella. Sitä kautta päädytään usein vähän muokkaamaan toisen tekemää tarjousta sen sijaan, että puhtaasti hyväksyttäisiin ja arvostaisiin sitä mitä toinen viesti. Tuon tyyppisestä ehdollisesta hyväksynnästä usein tulee tarjouksen tekijälle se fiilis, että hänen tekemänsä tarjous ei kelvannut ja se saatetaan tulkita samoin kuin jos olisit sanonut ei koko ajatukselle. Erona vain on se, että et välttämättä itse hoksannut juuri tyrmänneesi toisen ajatuksen, vaan luulit hyväksyväsi ja sitten toinen kuitenkin reagoi kuin olisit sanonut ei.

Näillä alkupuheilla on kuitenkin mainittava, että ”Joo, ja” on käytännöllinen yksinkertaistus siitä mitä näen hyväksynnällä aidosti tarkoitettavan. Ihan puhtaasti sanoja ”joo, ja” tarkastelemalla tämä lähestymistapa sisältää ainakin yhden selkeän väärinkäsityksen mahdollisuuden. ”Joo, ja” -ajatus ei tarkoita sitä, että kontrolli on tilanteessa koko ajan jommalla kummalla improajalla ja tätä ohjausvastuuta vuorotellaan. Se ei lähtökohtaisesti tarkoita toisen kontrollointia tai manipulointia omilla tarjouksilla, vain koska tietää, että tämän pitää hyväksyä kaikki ja lähteä rakentamaan tekemäsi tarjouksen päälle. Niin voi tapahtua ja harmittavan usein tapahtuukin vahingossa tai miksei joskus tahallaankin. Siinä mallissa vain saattaa käydä niin, että improamisesta tulee tosi raskasta. Varsinkin hyväksyntää pakotetulta tuppaa usein katoamaan vähin erin kyky aidosti inspiroitua asioista, koska koko ajan pitää vaan hyväksyä.

Hyväksyminen on paljon enemmän kuin pelkät sanat ”Joo, ja”. Hyväksyminen ei aina edes tarkoita sitä, että pitäisi sanoa ääneen kyllä toisen ehdotukselle. Se ei aina tarkoita sitä, että tarjous olisi edes sanallinen, vaan se voi olla myös kehollinen tai tunnesävyllä tehty tarjous, johon reagoimalla annetaan sille tietoiselle tai tiedostamattomalle teolle merkitys. Se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan arvostamista ja arvonantoa sille mitä toinen sanallisesti ja sanattomasti tarjoaa. Se tarkoittaa tarkkaa kuuntelua ja aistimista, koska vain silloin voi tajuta, että joskus sanojen tasolla tyrmäys voi itseasiassa olla paras hyväksyntä toisen tarjoukselle. Ei tarvitse olla positiivinen, vaan voi järkyttyä ja kieltäytyä toisen tarjouksesta, jolloin se hahmosi reaktiossa näkyvä järkytys antaa sille tarjoukselle merkityksen. Hyvä tarkoitus eli hyväksyntä voi joskus aiheuttaa mitätöintejä, jolloin tehdyn tarjouksen esim. tunnesävy mitätöityy.

”Ai sä tapat mut? Joo, voi miten ihanaa!”

Pintatasolla voi tapahtua ja sanoa mitä vain, kunhan syvällä tasolla tekemistä ohjaa aina ajatus ”hyväksyn yhteisen todellisuuden ja annan sen mikä tapahtuu, tapahtua, pyrkimättä ohjailemaan tai manipuloimaan tilannetta haluamaani suuntaan.”.  Tarjouksissa on aina monta tasoa, koska se miten sanat sanotaan tai millä tavalla toinen fyysisesti tilassa on vaikuttaa siihen, mitä mahdollisia reaktioita se tarjous voi toisessa aiheuttaa. Kuunteleminen muutenkin kuin sanojen tasolla on hyväksymisen ymmärtämisessä tärkeää. Pitää kuunnella tosi tarkasti sekä fyysisesti että tunnetasolla, koska muuten jää paljon hyvää materiaalia huomaamatta. Se on alkuun todella vaikeaa, kun opittavaa on paljon ja kannattaa olla itselleen armollinen, sillä se tulee harjoittelun ja kokemuksen myötä helpottumaan.

Joo, ja mitä sitten..?

Seuraavassa pyrin avaamaan hyväksymisen ajatusta hieman tarkemmin muutamien esimerkkien kautta. Hyväksymisen tutkiminen aloitetaan usein tutkimalla erilaisia reaktioita toisen viestiin. Esimerkiksi voi käyttää pariharjoitetta, jossa A ja B vuoron perään tyrmäävät tai hyväksyvät toistensa ehdotuksia. Alla muutama esimerkki siitä, miten tyrmäyksen ja hyväksynnän asteita voi tutkia. Alla olevat esimerkit pohjautuvat Simo Routarinteen kirjassa Improvisoi! sivuilla 168-171 esitettyyn pariharjoitesarjaan.

1. vaihe: A tekee ehdotuksen, jonka B tyrmää. B tekee uuden tarjouksen, jonka A sitten tyrmää.

A: Mennäänkö rannalle?

B: Ei. Mennään vuoristoon.

A: Ei mennä vuoristoon, vaan lähdetään kaupunkilomalle.

B: Ei mulla ole lomaa tänä vuonna. Mennään vaan kahville.

 

2. vaihe: A tekee tarjouksen, johon B vastaa ajatuksella ”Joo, mutta” eli hyväksyy A:n tekemän tarjouksen jollain ehdolla. B tekee mutta sanan kautta uuden tarjouksen, johon A vastaa jälleen ”Joo, mutta” ja säätää tarjousta itselleen sopivammaksi. Huom. esimerkki sisältää vonkausta ja suostuttelua, joka on aika yleinen tapa vahingossa tyrmätä toisen idea.

A: Mennäänkö rannalle?

B: Joo, mutta mennään vasta huomenna

A: Joo voidaan mennä huomennakin, mutta tänään paistaa aurinko.

B: Joo, mutta mä kestä kuumuutta.

A: Joo, mutta lämpö tekee hyvää sinulle.

3. vaihe:  A tekee tarjouksen, jonka B hyväksyy ja tekee irrallisen lisätarjouksen. Sen jälkeen A hyväksyy B:n tarjouksen ja tekee irrallisen lisätarjouksen.

A: Mennäänkö rannalle?

B: Joo ja mennään elokuviin.

A: Joo ja ajataan autolla Helsinkiin.

B: Joo ja hypitään ruutua.

4. vaihe: A tekee tarjouksen, jonka B hyväksyy ja tekee siihen liittyvän lisätarjouksen. Tämän jälkeen A hyväksyy B:n lisätarjouksen ja tekee siihen liittyvän lisätarjouksen.

A: Mennäänkö rannalle?

B: Joo ja puetaan uikkarit vaatteiden alle niin voidaan mennä heti uimaan.

A: Joo ja pakataan vaihtovaatteet mukaan, niin voidaan mennä sitten uinnin jälkeen jätskille

B: Joo ja mennään siihen vieressä olevaan puistoon syömään ne jäätelöt.

Yllä olevat ovat perustason esimerkkejä siitä, miten eri tavoin voi sekä tietoisesti, että vahingossa tyrmätä. Viimeinen on ainoa esimerkki täydestä hyväksynnästä siinä mielessä kuin se improssa perustasolla ymmärretään. Improssa hyväksyntä tarkoittaa nimenomaan sitä, että se toisen tekemä pienikin tarjous hyväksytään täydellisesti ja reagoidaan sen arvoa lisäävällä tavalla. Täydellinen hyväksyntä ei tarkoita sitä, että reaktiosi täytyy olla positiivinen ja sinun pitäisi pomppia ja hihkua ilosta. (Sitä kannattaa kuitenkin välillä kokeilla, sillä se on tosi kivaa ja vapauttavaa <3) Itseasiassa sellainen yltiöpositiivinen reaktio voi joskus laskea toisen tekemän tarjouksen arvoa, vaikka pintatasolla siinä sanotaankin todella selkeästi kyllä tarjoukselle. Eräältä improkurssilta mukaan tarttui oheinen esimerkki:

1. Armeijan varustevarastolla (pintatason sanallinen hyväksyntä)Rouva kersantti: Olen lähdössä ulkomaille. Löytyisikö täältä jotain vähän naisellisempaa?

Alokas: Joo meillä on täällä näitä uusia kesämekkoja.

Ensimmäisessä versiossa kuuntelu keskittyy sanoihin, mutta konteksti ja yhteinen todellisuus jää vaille merkitystä. Okei voihan sieltä jossain todellisuudessa kesämekkoja löytyä, mutta noin arkitodellisuuden kannalta se on mahdollisuuksien ympyrän ulkopuolella oleva vaihtoehto. Silloin tavallaan se tarjottu varustevarasto konteksti jää ilman merkitystä ja kohtaus voisi ihan hyvin tapahtua vaan kaupassa.

2. Armeijan varustevarastolla (syväntason hyväksyntä)

Rouva kersantti: Olen lähdössä ulkomaille. Löytyisikö täältä jotain vähän naisellisempaa?

Alokas: Meillä täällä varustevarastolla on vain näitä armeijan vaatteita ja jos sallitte sanoa, niin ne eivät minusta ole kovin naisellisia.

Jälkimmäisessä versiossa tulee pintatason tyrmäys eli myydään ei-oota, koska niitä naisellisia vaatteita ei vaan ole. Siinä kuitenkin on hyväksytty se todellisuus missä ollaan eli ei varustevarastolta löydy mitään erityisen naisellisia vaatteita. Vaikka tässä tavallaan tyrmätään jotain, niin tämä saattaa olla mielenkiintoisempi hyväksyntä kuin pelkän joon sanominen ja lähteminen niitä mekkoja esittelemään. Tämä on se mihin sitten jossain kohtaa pääsee, että pystyy välillä tekemään tietoisia valintoja sen suhteen mitä ja miten hyväksyy. Olennaisinta yleisesti ottaen on hyväksyä se yhteinen todellisuus ja sen sisällä sitten voi tapahtua hyväksyntiä ja tyrmäyksiä. Kun perusta ja ympäristö on ehjä, niin sen sisällä on helppo toimia.

Nämä on kuitenkin osin variaatioita eli ensimmäinen hyväksyntä on täysin sallittava. Eli ei näissä sinänsä ole mitään oikeata tai väärää kummassakaan. Ne ovat vaan vaihtoehtoja. Näiden esimerkkien kautta koetan vaan hieman avata sitä, että joskus sanomalla ei jollekin tarjouksen osalle, voi oikeastaan lisätä tarjouksen arvoa. Aina tietoisia tai sanallisia tarjouksia ei kuitenkaan tarvita.

Joo myös ”Yes with”

Anteeksi englanninkielisen ilmaisun käyttö väliotsikossa, mutta sanat eivät nyt oikein käänny oikein suomeksi. Tuo suomennos ei ole tarkka tai edes hyvä ja se on vain paras versio, mitä tällä hetkellä osasin asiaa kuvaamaan tarjota.

Tämä on yksi sellainen oivallus, joka nousi tietoisuuteeni vähän aikaa sitten Viola Spolinin teatteripeleihin keskittyneessä työpajassa. Siellä ohjaaja esitti ajatuksen, että improssa pitäisi ”Joo, ja” -ajattelun sijaan  pyrkiä kohti ajatusta ”Yes with” (joo myös / kera / yhdessä / kanssa tms.). Tämän näkökulman ytimessä on sen erottaminen, että ohjaako jompikumpi tietoisesti tai tiedostamattaan tilannetta vai improvisoidaanko aidosti yhdessä. Hän käytti kärjiäen esimerkkinä sitä, että ollaanko liikennevaloissa eri autoissa kilpailemassa siitä kumpi on nopeampi lähtemään liikkeelle (joo, ja) vai samassa autossa matkalla samaan päämäärään (yes with / joo, myös). Huomaan, että tuossa kiteytyy se ajatus, mitä olen koettanut pidempään impron parissa tavoitella, mutta en vain ole löytänyt sille sanoja. Tämä on se sama ajatus, mitä Viola Spolin esittää, että pitäisi seurata seuraajaa (”follow the follower”).

Yksi hyväksynnän tasojen eroa mielestäni parhaiten havainnollistava harjoitus on klassinen peiliharjoitus. Siinä siis pyritään peilaamaan toisen improajan jokaista liikettä niin kuin oikeakin peili tekisi. Ohjeistus lähtee siitä, että ensin toinen johtaa ja toinen seuraa, minkä jälkeen vaihdetaan roolit. Tämä taso olisi siis tuon ajattelun mukainen ”Joo, ja” eli toinen johtaa liikettä ja toinen seuraa viiveellä tai ilman viivettä. Sitten kun peiliharjoitteessa edetetään pidemmälle ja kontakti alkaa löytyä parien välille, niin aletaan yleensä nopeuttaa ohjausvastuun vaihtoja. Sitä tehdään kunnes kumpikaan ei enää tiedä ohjaako hän itse vai seuraako hän toista. Ei sellaista ehdi miettiä, kun on täysillä läsnä siinä hetkessä itseään ja pariaan aistien. Peilaamalla pyritään löytämään yhteisen virtauksen ja harmonian tila, jossa kumpikaan ei johda eikä seuraa liikettä, vaan jossa liike on aidosti yhteinen. Se on se ajatus mihin improssa hyväksymällä pyritään ja sitä opetellaan myös ”joo, ja” -ajatuksen kautta. Kuitenkaan sanat ”Joo, ja” eivät välttämättä riittävästi avaa asiaa ihmiselle, joka ei ole jo iloinen improaja tai joka pitää liian tiukasti kiinni kontrollista. ”Joo, ja” toimii hyvin, kunhan se perustuu aitoon vuorovaikutukseen, jossa kumpikin vaikuttuu omista ja toisen tarjouksista, eikä vain pyri vaikuttamaan asioihin tarjouksia tekemällä.

Se on hyvä myös muistaa, että hyväksyntä ei aina edellytä sanoja. Jos joku, mitä toinen tekee tai sanoo herättää tunteita, niin hyväksyntä ja arvonanto toisen tarjoukselle voi olla myös tunnereaktio. Esimerkiksi innostuminen, pelästyminen tai vaikka inho ovat merkkejä siitä, että olet kuullut ja hyväksynyt toisen tarjouksen. Toiminta on myös hyväksyntää, silloin kun se syntyy orgaanisesti tilanteessa reaktiona toisen tarjoukseen. Jos toinen ehdottaa että rakennetaan lautta, niin paras hyväksyntä on ruveta rakentamaan sitä lauttaa.

Hyväksynnän tasot

Oheinen kuva on se, miten itse tällä hetkellä hahmotan erilaiset hyväksynnän tasot. Tämä voi vielä tarkentua, mutta tämä nykyinen paras käsitykseni asiasta. Eli ydintasolla on ajatus yhteisestä moniaistisesta hyväksynnästä. Tämä ei ole helppo taso saavutettavaksi, vaan vaatii treeniä. Eikä se silti aina onnistu. Välillä ei vaan pysty keskittymään tai fokus katoaa ja unohtaa kuunnella itseään ja/tai kaveria. Se vaatii osin myös tiettyä mielentilaa. Joskus ei vaan huomaa, että tuli tyrmättyä joku sanaton tarjous tai joskus tyrmää itseään. Joskus tajuaa toisen sanat väärin ja tyrmää vahingossa. Joskus luulee hyväksyvänsä ja joku esim. sanaton viesti kuten se sarkastinen virne toisen kasvoilla jää lukematta, jolloin ottaa asian suorasanaisena tarjouksena. Näitä tapahtuu. Kuitenkin se pyrkimys on kohti aktiivista hyväksyntää, joka on sekä ehdotonta että kaikki aistit avoinna tapahtuvaa hyväksyntää. Elämistä yhteisessä maailmassa.

 

HyvaksynnanTasot

 

Lopuksi

Itse kipuilin hyväksynnän ymmärtämisen kanssa pitkään ja olen edelleen prosessissa sen suhteen. Se minkä tajusin koko ajan selvästi. että minulta puuttuu jotain todella olennaista tietoa. Hakkasin päätä miimiseen tai oikeaan seinään monilla kursseilla, koska en ymmärtänyt mitä en tajua. Se on tosi turhauttavaa, kun tietää että nyt puuttuu jotain tärkeää, mutta ei pysty sitä löytämään tai asiasta kysymään, koska ei ymmärrä miksi tai mitä ei ymmärrä. Se puuttuva oivallus, vaan oli niin kaukana siitä todellisuudesta, mitä itse pystyin tietoisesti käsittämään. Hyväksynnän syvempi taso on vähän semmoista hiljaista tietoa, mitä on vaikea tavoittaa ja opettaa. Se sitoutuu aina omaan tapaa ajatella ja olla vuorovaikutuksessa itsensä sekä muiden kanssa.

Hyväksyvän tavan toimia omaksuminen vaatii myös aikaa ja toistoja, koska syvemmän tason ymmärrys voi vaatia monilta aika suurta ajattelutapojen muutosta. Itseltäni ainakin se on vaatinut paljon tietoista työtä. Tapani ajatella oli aloittaessani impron parissa voimakkaiden pelkojen ja ahdistuksen vuoksi todella negatiivinen ja tyrmäävä. Se millaista tukea itse kukin tarvitsee pystyäkseen vaadittavan synteesin omassa sisimmässään tekemään vaihtelee. Joillekin se on helppoa, koska he ovat sen saman asian jo jotain muuta kautta elämässään ymmärtäneet. Pitää vain etsiä ne keinot ja ihmiset, jotka itseä pystyvät parhaiten auttamaan.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑