Kun isoisä Suomeen hiihti -näytelmän avoimet harjoitukset (Jyväskylän Kaupunginteatteri)

Jyväskylän Kaupunginteatterin Teatteritiistaissa päästiin tällä viikolla seuraamaan, helmikuussa ensi-iltansa saavan, musiikkinäytelmän Kun isoisä Suomeen hiihti avoimia harjoituksia. Sukset tänään olisi kieltämättä tarvinnutkin, kun taivaalta vihmoi lunta koko päivän. Kinoksien läpi kannatti kuitenkin tarpoa teatterille, koska teatterin väen iloinen yhdessä tekeminen on aivan ihanaa seurattavaa. Avoimet harkat ovat aidosti sellaisia tilaisuuksia, jotka minua kiinnostavat, koska niissä pääsee näkemään aina palan tekijöidensä näköisestä prosessista.

Pidin todella paljon siitä, että yleisön saavuttua ohjaaja Tommi Auvinen taustoitti hieman näytelmää ja sen hahmoja. Oli kiinnostava kuulla miten tämä teksti elänyt ennen saapumistaan Jyväskylän Kaupunginteatteriin. Samasta tekstistä voi löytää ihan erilaisia teemoja, kun siihen palaa uudelleen vuosia myöhemmin. Maailmassa yhä tapahtuu samoja asioita ja tunnistettavia, mutta esimerkiksi se miten asioista puhutaan sattaa muuttua. Tämän pienen johdannon saattelemana aloitettiin sitten varsinaiset harjoitukset. Sen voin toki vielä mainita, että minua viehätti kovasti hänen rauhallisen leppoisa tapansa ohjata. On aina kivaa seurata, kun lavalla olijoilla on mukavaa yhdessä.

Harjoituksissa päästiin näkemään vähän kaikkea eli koreografian, laulun sekä dialogin harjoittelua. Musiikki on samaa, jota on kuultu silloin kun näytelmää ensi kerran esitettiin Tampereelle. Se on tyylillisesti klezmer-vaikutteista musiikkia ja se mitä harjoituksessa pääsimme kuulemaan oli todella lupaavan kuuloista. Minulla henkilökohtaisesti on pieni nostalginen paikka sydämessäni varattuna klezmerille, sillä ihastuin siihen kovasti yläkouluaikoihin. Siis onhan se nyt ihan maagista musiikkia. Siihen kun yhdistää napakan ja tarkkarytmisen koreografian niin johan syntyy vaikuttavia elämyksiä.

Hääkohtauksen koreografiaa, jota avoimissa harjoituksissa treenattiin eteenpäin, oli kuuleman mukaan harjoiteltu muutaman tunnin verran aamupäivällä. Siihen nähden se kyllä illan harjoituksissa näytti ja kuulosti todella hyvältä. Oli hauska seurata, miten koreagrafia pikkuhiljaa muotoutui näyttämölle pala kerrallaan koreografi Jouni Prittisen ohjauksessa. Mukavan koomisen vaikutelman harjoituksissa tarjosi myös puuttuva morsian, mutta eiköhän se morsmaikkukin siihen sulhon käsipuoleen vielä löydy. Hääkohtauksen fiilis tulee kyllä olemaan huikea, kun tämä tästä vielä harjoitusten myötä uppoaa syvemmälle ja näyttelijät voivat askelien miettimisen sijaan fiilistellä oikein kunnolla. Tästä tulee tosi hyvä ja energinen kokonaisuus.

Laulun osalta en edes mainitse mitään siitä ympärileikkaukseen liittyvästä laulusta, jota nyt treenattiin, koska muuten minulla soi vielä ensi vuonnakin päässä sana ”vastustan”. Todella hieno korvamato biisi on siis tarjolla. Laulun jälkeen päästiin näkemään vielä yksi kohtaus, jossa liikutaan isojen, ja vähän pienempienkin, asioiden parissa. Oli mahtava nähdä se, miten lyhyellä treenauksella voidaan luoda vaikuttava kokonaisuus. Kohtaus varmasti tuosta vielä elää ja muuttuu moneen kertaan, kun asioita fiksataan. Katsojana tuo eri vaihtoehtojen kokeilu- ja kehittelyprosessi on todella kiintoisaa seurattavaa, ihan riippumatta siitä toteutuuko niistä mikään sitten lopullisen muotonsa saaneessa esityksessä.

Tästä jäi hyvä kutkuttavan odottava tunne. Henkilökohtaisesti pidän arvossa sitä, että raskaista aiheista voidaan tehdä suurella sydämellä myös humoristisia. Vaikka on vaikeaa, niin toivo paremmasta elää huumorin ja kepeyden kautta. Synkkyys on hyvää sekin ja silti on mukavaa, kun se rakentuu tavallaan olosuhteista eikä siitä että kaikilla olisi jotenkin koko ajan kurjaa tai paha mieli. Elämässä vaikeuksien keskellä voi olla myös niitä onnensirpaleita ja iloa. Näkemieni pienten tuokiokuvien pohjalta uskon, että tämä esitys tulee soimaan elämänkokoisena elämyksenä, joka täyttää koko suuren näyttämön.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑