Mokaa vain #throwback

Sukelletaan hetkeksi menneisyyteen. Kirjoitan melko paljon, joten välillä käy niin, että ihan kaikki tekstit eivät, syystä tai toisesta, päädy niin sanotusti eetteriin. Tässä on nyt yksi sellainen teksti, joka on jäänyt julkaisematta silloin kun se oli ajankohtainen. Sitten kun se ei enää ollut ajankohtainen, niin eipä sitä tullut julkaistua, koska muitakin tekstejä oli jonossa odottamassa. Olisi kuitenkin sääli jättää tämä ikuisesti luonnokseksi tai hävittää se hylättyjen bittien autiomaahan, koska mielestäni tässä tekstissä oli kyllä ihan ideaakin. Joten tässäpä hieman nostalgisia mietteitä mokaamisesta joulukuulta 2016. 

Tämä teksti tulee kertomaan hieman mokaamisesta, mutta pohjustukseksi kerron hieman siitä, mistä ajatus tähän tekstiin lähti. Kävin 8.12.2016 Vakiopaineessa järjestetyssä Kapun lauluklubissa, jossa Lasse Hirven solistivieraana oli näyttelijä Joni Leponiemi. Idea tähän tekstiin nousi yhdestä Jonin spiikeistä. Illan alkupuolella hän kertoi humoristisella otteella jännityksestään ja toivoi positiivista suhtautumista, jos hänelle sattuisi virhe soittaessa. Tähän sitten yleisöstä kuului vastauksena ”Mokaa vain!”, mikä oli mielestäni hyvin sanottu.

Virheettömyyden ja onnistumisen paineet ovat suurelta osin itse itsellemme asettamia. Toki hyväntahtoinen yleisö toivoo, että onnistut pyrkimyksissäsi, mutta se ei kuitenkaan rankaise sinua virheistäsi.  Asenteella ja itsevarmuudella pystyy useissa tilanteissa paikkaamaan todella paljon, joten vaikka nyt muutama sana tai kokonainen säkeistö unohtuisikin, ei se maata kaada. Mokasta on mahdollista selvitä huumorilla eteenpäin.

Kuitenkin esiintyjänä ja ihmisenä voi olla vaikea hyväksyä mokaamista yleisön edessä. Se on erityisen hankalaa silloin kun yleisössä on paljon tuttuja tai muulla tavalla esiintyjälle merkityksellisiä henkilöitä ja sitä toivoisi onnistuvansa erityisen hyvin.

Tuossa illassa mielestäni tärkeää oli myös se, että paikalla oli sellainen yleisö, joka oli aidosti esiintyjien puolella. Sellaista tsemppihenkeä ja positiivista ilmapiiriä, soisi useammankin artistin pääsevän kokemaan.

Yleisesti ottaen on todella kunnioitettavaa, miten hyvän setin Joni ja Lasse olivat ehtineet treenata muun työnsä ohella. Ylimääräiset lisäaplodit ja täysi kunnioitukseni myös sille, että Joni soitti itse säveltämiään kappaleita, jotka ainakin minun musiikkimakuun kolahtivat todella kovasti. Hänen toisena esittämänsä biisin sanat kaikuvat yhä mielessä.

Varsinkin impron parissa sitä on oppinut arvostamaan mokaamista ihan uudella tavalla. Mokaaminen on itse asiassa monella tapaa kiinnostavampaa, kuin virheettömyys. Myös käsikirjoitetetussa teatterissa pieni moka saattaa herättää vuorovaikutuksen näyttelijöiden välillä ihan eri tasolle. Mokista syntyy kiinnostavia pieniä hetkiä esityksen sisällä. Se kerran pari vuodessa teatterissa käyvä katsoja ei virhettä välttämättä huomaa, vaan se menee ohi huomaamatta, jos sitä ei turhaan alleviivata. Itse kuitenkin katselen mielenkiinnolla sitä, kun oman mokansa tajunneen näyttelijän silmät tuikkivat peitettyä hymyä. Minusta on todella kiinnostavaa seurata, miten lavalla tapahtuvaan pieneen tai suurempaan mokaan suhtaudutaan ja miten siitä selvitään eteenpäin.

Mokaamisen harjoittelu on minulle henkilökohtaisesti tärkeää siksi, että minulla on taipumus purskahtaa nauruun oman mokani kohdalla. Mitä suurempi moka, sen täydellisempi on romahdukseni.  Vuosien takaa muistan miten, eräässä esiintymiskoulutuksessa minun piti pitää ryhmämme edustajana parin minuutin mittainen pääosin improvisoitu vaikuttamaan pyrkivä puheenvuoro. Siinä kohtaa, kun tajusin ettei minulla ole mitään käsitystä siitä, mitä oikeastaan yritin selittää, purskahdin nauruun. Mieleni oli tyhjä, mutta tilanteen tuoman jännityksen aiheuttama lataus purettava jotenkin ja minulla se purkautuu yleensä nauruna.

Haluaisinkin ehkä oppia tapoja siihen, miten tuon mokaamisen energian pystyisi kanavoitua esitykseen rakentavammalla tavalla. Ei ehkä ole suotavaa, että kesken vakavan draaman alkaa nauraa hervottomasti, koska tietää mokanneensa vuorosanansa. Se onkin yksi sellainen oppi, jota teatterista katsojan roolissa myös pyrin omaksumaan. Se miten mokaa voi hyödyntää lavalla on sellainen aihe, jota huomaan välillä itseltänikin salaa tutkivani.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑