Nyt se yjinfraasi sitten naksahti esiin julkisesta piilostaan: ”Arvostamista arvostelun sijaan”. Sehän se on mikä aivoissani on tässä kesän aikana muuttunut ja miksi negatiivisuuden pilvi tuntuu hälvenneen. Olen tuon ajatuksen sanonut ääneen monta kertaa, enkä silti oikeastaan tajunnut. Tänään yhtäkkiä kuului vaan *ding* ja se oli ihan selvää.

Huomaan alkaneeni etsiä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, kun aikaisemmin näin lähinnä esteitä ja uhkia. (Olen ihan helvetin hyvä tekemään riskianalyyseja.) Nyt etsin huomaamattani syitä miksi pidän ja innostuisin jostain asiasta sen sijaan, että miettisin mistä en ainakaan pidä. Se on paljon parempi viesti pyöritettäväksi oman ajattelun oravanpyörässä.

Siis, ei mikään juttu välttämättä yksinään ole täydellinen, mutta halutessaan voi nähdä asioiden toimivat osat, jotka johonkin toiseen yhdistämällä voi luoda jotain uutta. Jos itse voin oppia oman ajattelun ja opettajuuden kannalta tähän mennessä olennaisimman asian behavioristisen harjoitteen (delfiinikoulutus) kautta, niin sehän oli silloin täsmälleen oikea menetelmä oppimiseni kannalta. Positiivinen operantti ehdollistuminen iski hieman salakavalasti ja odottamattomasti.

Noh myönnettäköön kuitenkin, että aika paljon tiedon yhdistelyä vaadittiin asian tietoiseen ymmärtämiseen, eli ei se yksinään olisi riittänyt. Kiitokset siis myös sisäiselle joustavalle konstruktivistille.

Ei ole pakko arvostella. Voi olla kriittinen ja silti nähdä hyviä puolia asioissa. Arvostaa asioita ja ihmisiä. Sitähän mä olen koko ajan halunnut tehdä, muttako se viesti ei vaan uponnut. Vaikka kuinka järjellä tietää asian, ei se tarkoita että viesti olisi aidosti sisäistetty. Että osais soveltaa sitä omista lähtökohdistaan omassa toiminnassaan

Huomaanpa vain, että jos on jotain mitä haluan oppia, niin mähän menen läpi vaikka omien defenssieni graniitin ja opin sen. Eikä sillä ole mitään väliä tiedänkö tietoisesti varsinaista päämäärääni, kunhan otan riittävän monta tietoista askelta oikeaan suuntaan ja annan itseni oppia sen mitä tarvitsen.

Enhän minä tätä lähtenyt impron avulla opettelemaan ja silti on täysin selvää miksi juuri impron avulla viesti upposi riittävän syvälle. Impro poisti pelon, joka esti viestin sisäistämisen ja antoi tilaa viimein hyväksyä viestin. Löytää kohtauksen vetovoimatekijän. Syyn miksi mä haluan olla juuri tässä ja syyn innostua siitä, että olen nyt tässä.

P.S. Koska tiedän ennemmin tai myöhemmin unohtavani tietoisesti, että olen jotain hienoa joskus tajunnut ja joudun tämän saman tai sitä sivuavan oivalluksen tekemään uudelleen, niin tämän oppimiskehän seuraavaa toistumiskohtaa odotellessa voi kuunnella vaikka Tyrävyön biisiä 1000x.