Siinä missä oman oppimisen mahdollistava ohjaus voi tarjota paljon hyvää, lienee kuitenkin syytä lausua myös muutama varoituksen sana. Kun tulet tietoiseksi jostain asiasta, sinun voi olla vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, enää sulkea silmiäsi siltä. Kerran tietoisesti nähty pysyy näkyvänä.

Tiedäthän sen kuluneen “älä ajattele jääkarhuja”-vitsin, jonka jälkeen päädyt aina ajattelemaan jääkarhuja? Mitä kovemmin yrität vältellä ajatusta (eli olla ajattelematta niitä jääkarhuja), sitä varmemmin se mieleesi hiipii.  http://elaparemmin.fi/blogi/ajatuksesi-eivat-ole-pahoja-tai-vaaria/

Oman pienen todellisuuskuplani kannalta keskeisten kysymysten ristitulessa huomasin eilen joutuvani pysähtymään keskelle katua. Jalat eivät enää liikkuneet eteenpäin, koska kaikki henkiset ja fyysiset voimavarani ohjautuivat toisaalle. Yhden ohikiitävän hetken ajan ei ollut olemassa mitään muuta kuin kysymys: Miten helvetissä olen antanut itseni päätyä pisteeseen, jossa tämä on minulle okei?

Mielessäni kaikuivat vain sanat: ”En tehnyt, sitä [antanut kriittikkiä / negatiivista palautetta] koska se olisi mielestäni ruokkinut heidän turvallisuuden tunnettaan väärästä lähteestä.”

Sulkemalla silmät ja valitsemalla etten näe niitä asioita, joiden pitäisi vaivata minua, pystyn olemaan turvassa. Pystyn ylläpitämään todellisuuden, jossa voi vain olla, eikä tarvitse muuttua. Todellisuuden, jossa voin pysyä täsmälleen siinä missä olen. Jos se, että pystyn hyväksymään todellisuuteni edellyttää, että blokkaan olennaisia osia itsestäni, niin teenkö silloin oikein itseäni tai ketään muutakaan kohtaan?