Toista vuotta Mathildedalissa sijaitsevassa Matilda-talossa järjestettävä, viikon mittainen improleiri, Improtaivas käynnistyi tänään. Alkuun verkkaiselta vaikuttanut päivä pääsi pian hyvään vauhtiin, kun päästiin impron äärelle.

Täytyy myöntää, että aikainen aamuherätys ja reilu määrä kahvia vetivät kyllä oman pään aika jumiin jo iltapäivästä. Ei ollut ihan luovinta tai leppoisinta mieltä mukana, kun lähdettiin joihinkin leikkeihin.

Toki myönnän, että omaan impro-mielialaan vaikutti myös kipuileva nilkka, joka ei mahdollista kaikkea sitä, mitä normaalitilassa pystyisi tekemään. Kuten seisomaan pitkiä aikoja paikoillaan.

Sitäkään ei hevin usko, miten vaikeaa nopean ihmisen on olla hidas. Nyt on pakko olla, kun askeliin on pakko eri tavalla keskittyä, jotta ei pahenna tilannetta entisestään. Turhauttaa köpötellä hitaasti, vaan ei auta, kuin valittaa.

Tutustumista ja yhteistä leikkiä

Kuten varmasti lähes jokainen kurssi tai työpaja, niin myös tämä viikko aloitettiin nimileikeillä. Hannu veti meille ”keitä te ootte” -laululeikin, jonka aikana käytiin koko ryhmän nimet neljän nimen / henkilön ryhmissä läpi.

Toki viime vuodelta ja muilta improkursseilta tuttujen tyyppien nimet muistankin, mutta uusien tuttujen nimiä joutuneen vielä tarkistelemaan tekemistämme ”nimimandaloista”. Eli jokainen sai improtukihenkilönsä kanssa käydä pihalla rakentamassa oman nimensä luonnon tarjoamista materiaaleista ja sitten otettiin kuva, jossa näkyy nimi ja henkilö. Hauska idea varsinkin tämmösessä ryhmässä, jossa jo valmiiksi suurin osa porukasta kuuluu samaan Whatsapp tms. ryhmään.

Alkuun tehtiin vanhoja perinteisiä lämppäreitä, kuten Kisu tahtoo kodin sekä Norsu Palmu Gorilla. Sitten mentiin aika nopeesti määrittelyä ja yhteistä tarinankerrontaa kehittäviin tekniikoihin.

Villiä huomata, miten nopeasti improhenki unohtuu itseltäkin. Tarkoitan tällä nyt sitä, että tulee mentyä helposti negatiiviseen, kysymyksiin tai varottua vaaraa. Yhden parin kanssa kerrottiin sana kerrallaan tarinaa, jossa oli pieni vaaran tai ainakin hahmollisen nolouden hetki, jota koetimme vähän väistellä. Tein siinä kiertelyn lomassa sellaisen ratkaisun, että pakotin asiat tapahtumaan. Kun toinen koetti väistää asian, niin heitin ”kielletyn” mutta-sanan tarinaan ja pakotin vaihtamaan suuntaa kohti vaaraa. Joka siis oli niinkin hurja, kuin luolaan kakkaaminen fiktiossa.

Selkeä havainto oli kuitenkin se, että monesti voi olla vaikea päästä uhrin asemaan edes fiktiossa, kuten Simo muistutti. Suojellaan itseä ja kaveria tai yleisemmin elämää niin voimakkaasti, ettei mitään pahaa itselle ikinä tapahdu. Muille ehkä, mutta ei sille hahmolle, jota itse kuljetetaan.

Sama homma on positiivisten valintojen tekemisen kanssa. Musta oli erinomaisen ihanaa, kun parin kanssa repliikkien toistoon perustuvaa tekniikkaa tehtäessä, Hannu muistutti, että tehkää positiivinen valinta. Reagoikaa siihen toistamaanne repliikkiin jotenkin positiivisesti. Se muutti heti koko harjoitteen erilaiseksi.

Siinä missä ekojen parien kanssa niihin kohtauksiin tuli vääntöä, kysymyksiä ja nihkeilyä, niin positiivisessa versiossa päästiin eri tunteisiin käsiksi. Se on hyvä muistaa, että vetovoimaan ja rakkauteen päästään parhaiten käsiksi hyväksynnän kautta. Kuten myös kauhuun ja moneen muuhun.

Silti, vaikka sen tietää, niin jatkuvasti se unohtuu. Impron perusmoottori eli hyväksyntä. Tulee helposti tyrmättyä, koska sitä tekee arjessa lähes automaattisesti. Siksi onkin hyvä, että improssa pääsee turvallisesti harjoittelemaan myös sitä, mitä tapahtuisi, jos sanoisi kyllä niille pelottaville tai hullulta tuntuvillekin ideoille.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja moneen kertaan herätettyä, silti jatkuvasti unohtuvaa, ajattelua herättänyt päivä impron parissa. Nyt väsyttää jo sen verran, että ehkä lienee parempi vetäytyä unille, jotta huomenna ei olis niin väsynyt jo heti kättelyssä.