Herkko ja kadonneen ajan arvoitus -näytelmän esityskausi on nyt virallisesti ohi. Viimeiset kaksi näytöstä peruuntuivat sairastapausten vuoksi, joten maanantain yleisöennätyksiä rikkonut esitys jäi kauden viimeiseksi. Sinänsä ehkä hyvä, että niin kävi, koska viimeisiin esityksiin oli yhteensä se noin 30 ennakkovarausta, joten ne olis saattanut joutua esittämään aika tyhjille katsomoille. Ihan hyvä lopettaa ns. huipulla.

Huomaan, että vaikka eilen hieman tyhjältä tuntuikin, niin en osaa olla erityisen haikea esityskauden loppumisesta, koska tässä ehti olla useamman päivän esitystauko ennen peruttuja esityksiä. Sitä oli jo niin irti siitä maailmasta, että lopulta tuntuu ihan ok:lta olla pukeutumatta enää roolihahmojen vaatteisiin. Toki myönnettävä on, kun kiusaaja-Teron vaatteet, lippistä lukuunottamatta, olivat omasta kaapistani, niin niitä saattaa tulla vielä käytettyä – useammankin kerran. Elvi Löfgren sen sijaan palautui, kenkiä lukuunottamatta, teatterien varastojen kätköihin, eikä sieltä todennäköisesti enää minun näköisenäni tanttana herää. Näin ainakin oletan.

Esityskaudesta

Olis kiva olla sellainen ihminen, jolla olis muotoutunut mielessä joku napakka yhteenveto menneestä kaudesta, mutta eihän mulla ole. Kirjoittaminen on minulle aivojen putsausta ja muistin nollausta. Siksi olen esitys- ja harkkapäiväkirjaa pitänytkin, koska tässä kohtaa olen jo autuaasti unohtanut suurimman osan asioista. Tietysti sopivalla herätteellä ja muistutuksella ne palaavat mieleen, mutta itsekseni muistelemalla en niitä kovin hyvin pysty palauttamaan. Esitykset sekoittuvat toisiinsa ja yksityiskohdat hämärtyvät.

Yleisesti voi todeta sen, että peruuntuneista esityksistä huolimatta saatiin kuitenkin esittää melko pitkä esityskausi. Suunnitelluista esityksistä lopulta toteutui 14/20 eli kuusi jouduttiin perumaan. Neljä sairastapausten, yksi sään ja yksi erinomaisen aurinkoinen esityskerta yleisökadon vuoksi.

Nyt, kun kirjoitin sääasian tuohon näkyviin, niin huomaan olevani epävarma oliko näin.

Jouduin ihan oikeasti ryhmäkeskusteluista tarkistamaan, muistanko väärin, että yksi esitys olisi peruttu sään vuoksi. Mutta ei. Oikein muistin. Kyllä siellä alkuesityskaudesta tosiaan oli yksi kunnon kaatosateen aikaan osunut esitys, joka peruttiin. Osin sään, mutta tietysti enimmäkseen sen vuoksi, että ei sinne katsojiakaan hurjaksi heittäytyneen sään vuoksi paikalle ollut tulossa. Silloin oli sellainen sade, että kadut tulvi ja vettä oli kaikkialla, joten ihmettele yhtään, ettei kukaan sattumaltakaan paikalle saapuisi.

Kyllä työryhmä silti siellä sinne klo 18 pintaan asti odotteli. Ihan, kuten sen aurinkoisen sunnuntain perutun esityksen kohdallakin. Näyttelijät ja teatterin lipunmyynnistä vastaavat ovat siellä odottelemassa esitetään vai ei. Ja niinä kahtena kertana ei esitetty.

Se ei siinä kohtaa, kun kello lähestyy kuutta, eikä paikalla ole ketään, niin siinä kohtaa esittämättömyys tuntuu ihan helpottavalta. Ei siksi, etteikö haluaisi esittää, vaan koska lataus on purkautunut, kun esitykseen ei ole normaalisti voinut valmistautua.

”Säädön määrä on vakio”

Tästä esityksestä jäi suunniteltua vähemmän todistusaineistoa. Alun perin meillä piti olla yhdessä läpimenossa kuvaaja mukana kuvaamassa toimintakuvia eri kohtauksista markkinointia varten. Sitten kävi niin, että muusikon ollessa estynyt osallistumasta esityskauden valmistaviin treeneihin ja koko esityskaudelle, niin se läpimenokerta kuluikin sitten osin musiikkien testaamisessa.

Tässä näytelmässä on käytetty julkisten rojaltivapaisen musiikkipankkien musiikkia, koska ei ollut siinä vaiheessa (paria päivää ennen esityskauden alkua) enää mahdollisuutta ruveta etsimään uutta muusikkoa tai hirveästi käyttämään aikaa musiikkien valikointiin ja oikeuksien hankkimiseen. Siihen nähden, ohjaajan nopeasti valitsemat, musiikit olivat lopulta yllättävänkin toimivat esityksen lomassa.

Toisaalta ei se kuvien puute ollut vain siitä kiinni, vaan kuvaajakin oli unohtanut kameransa toiseen kaupunkiin. Joten ei se kuvauskerta ollut toteutumassa muutenkaan, vaikkei silloin oltaisikaan jouduttu musiikkien kanssa säätämään.

Promokuvia otettiin kerran, useampi viikko ennen ensi-iltaa, kun vain osalla hahmoista oli puvustus valmiina, joten kaikista hahmoista ei ole promokuvia edes otettu. Se oli sitten esiintyjien ja sattumanvaraisesti esityksen lomassa kuvanneen tuottajan harteilla tuottaa promokuvia esityksen some-markkinointia varten.

Myönnän olleeni itse hyvin haluton tekemään jo ennen esityskauden alkua pyydettyä hahmokuvausta somea varten. Lopulta se sitten jäikin omista hahmoistani kokonaan tekemättä, kun en sitä alkuesityskaudesta halunnut tehdä. Tuntui vaan keljulta yrittää kirjoittaa kuvausta hahmosta, jonka esityksen ohjaaja on kirjoittanut ja, josta tietää just sen verran, kuin käsikirjoitus antaa ymmärtää. Ehkä siinä oli sitten ongelmana semmonen, ettei halua ”kirjoittaa väärää kuvausta”, jonkun toisen kirjoittamasta hahmosta. Tilanne olisi ehkä ollut eri, jos oltaisiin työstetty jonkun muun, kuin ohjaajan omaa tekstiä, jolloin kynnys kuvata hahmoa omin sanoin olisi ollut kaltaiselleni ”(sisäisen) oikean vastauksen pakon lamaamalle” -ihmiselle matalampi.

Se oli semmonen, mikä olis pitänyt tehdä, mutta en tehnyt. Ei tuntunut hyvältä, niin en tehnyt. Sori.

Ehkä osin se oli myös sitten sitä, kun varsinaisia hahmokuvauksia ei sitten toteutettukaan, vaan toinen näyttelijä nappasi nopeasti hahmosta kuvan treenivaiheessa, niin ei oikeastaan halunnut, että sitä kuvaa käytetään markkinoinnissa. On se kuitenkin eri asia, jos kuva on sellainen, missä on meikattu ja täysin puettu hahmoksi, kuin sellainen, missä on ilman meikkiä, vain hahmon asu päällä kuvassa.

Ylipäätään mulla ehkä tökki siinä se, kun tantat ja kiusaajat ovat kumpikin tavallaan kollektiivi. Tantoilla on kyllä omat persoonat (Elvi on päätanttana käskyttämässä, Helvi komppailee Elviä ja Sylvi on muuten vaan kujalla), mutta sitten taas kiusaajat ovat niin pienesti esillä, että luontevammin he tulevat esitellyiksi ryhmänä. Musta tuntui vieraalta ajatus, että pitäisi kirjoittaa erikseen kuvaus Elvistä hahmona, kun hän määrittyy enemmän tanttaporukan osana, kuin itsenäisenä hahmona.

Mutta tämä voi olla oman ajatteluni turhaa monimutkaisuutta.

Todistusaineiston osalta myös aiottu esityksen videointi jäi sitten toteuttamatta peruuntuneiden esitysten ja muiden aikatauluhaasteiden osalta. Ei tästä sitten jäänyt videomateriaalia edes omaan käyttöön muistoksi. Se on oikeasti harmi. Vaikka en itseäni niin välitäkään tallenteilta katsoa, olisin kyllä mielelläni katsonut tämän näytelmän kokonaisuudessaan valmiina. Kun eihän sitä itse ole katsojan näkökulmasta päässyt kokonaisuutena ikinä näkemään.

Mutta sellaista se on, teatteri. Ihan niin kuin improstakaan, niin ei kaikista esityksistäkään jää taltiointia jälkikäteen katsottavaksi, vaan se on nähtävä livenä.