Kolmanneksi viimeinen esitys ja nyt oli ehdottomasti eniten katsojia, mitä tämän kesän näytöksissä on kerralla ollut. Tuntuu jotenkin hassulta, että jossain näytöksessä saattaa olla yli 110 katsojaa, kun alkukaudesta jouduttiin perumaan näytös, kun ei saatu houkuteltua, kuin yksi ihminen paikalla. En oikeasti uskonut, kun teatterin parissa enemmän viime vuosina touhunneet sanoivat jo alkuesityskaudesta, että näin kävisi. Siis, että alkukaudesta katsomo ammottaa tyhjyyttä ja sitten loppukaudesta porukkaa saattaa olla niin paljon, etteivät kaikki mahdukaan katsomoon.

Niinhän se varmasti on, että heinäkuussa ihmisillä on enemmän aikaa ja toisaalta esityskauden lopun lähestyminen ”pakottaa” toimimaan nyt, jos esityksen vielä haluaa nähdä. Silti se kontrasti, kun on esitetty tyyliin seitsemälle ihmisellä sateessa siihen, että katsomo on täynnä ihmisiä on suuri.

Yleisön vaikutus itseen

Mietin, miten se vaikutti omaan esiintymiseen, koska joku vaikutushan sillä tietysti oli, kun yleisöä oli reilusti aiempia yleisöennätyksiä (yli 60 katsojaa) enemmän. Äänenkäytöllisesti tuli ehkä kiinnitettyä enemmän huomiota siihen, että artikuloi selkeästi ja käyttää volyymia normaalia enemmän.

Sisäisen äänen osalta huomasin, että mielessäni kävi – tanttojen ensimmäisen kohtauksen sisääntulon aikaan – ajatus: ”noloa tulla tänne esittämään tämmöstä kaikkien näiden ihmisten eteen”. Se on ihan todellinen, mutta täysin absurdi ajatus, koska ne ihmiset ovat nimenomaan tulleet tätä esitystä katsomaan. Se ajatus kuitenkin kävi mielessä, että tämä on nyt jotenkin noloa, koska yleisöä on niin paljon. Vähän jotain samanlaista käväisi mielessä silloin Yläkaupungin yössä, kun Laululavan katsomo oli tupaten täynnä ihmisiä.

Ei mua varsinaisesti nolottanut mikään, enkä lähtenyt lavalle häpeilemään, vaan tein niin isosti ja tosissaan, kuin sillä hetkellä hyvältä tuntui. Se ajatus kuitenkin kertoo omaa viestiään siitä, miten mun sisäinen kriitikkoni toimii. Kuusikymmentä katsojaa – ok, mennään esittämään. Ei jännitä yhtään. 114 ihmistä – miksi mun pitää olla näin nolo? Voisinko jättäytyä vain pois? Miksi mun piti tulla tänne pilaamaan tämä näytelmä? Ei jännitä, mutta mielessä käy semmonen ulkopuolisuuden ja arvottomuuden häivähdys.

Tämä on yksi semmoinen ajatusmalli, mikä on estänyt mua eniten myös improlavoilla sekä myös kursseilla ja vähänä elämässäkin. Mulle tulee se ajatus, että esitys. kohtaus tai harjoitus on parempi, jos minä olen siinä mahdollisimman vähän mukana. Improvisoidun esityksen yhteydessä ymmärrän sen ajatuksen lähtökohtia vähän paremmin, kuin tässä yhteydessä, koska improvisoidessa sitä on ihmisenä paljon paljaampana lavalla. Nyt, kun kuitenkin on rooli päällä ja kysymyksessä on esitys, jota esitetään jo neljättätoista kertaa, niin mulle oli yllätys, miten selkeänä se ajatus – että näytelmä pelastuisi, jos jäisin pois -puski tajuntaan läpi.

Sieltä ne vaan vanhat ajatusvinoumat tuppaa esiin muistuttelemaan siitä, että ihan kaikki palikat ei ole tornissa vielä paikoillaan. Työstämistä riittää siis edelleen.

Etäisyyden säätely

Asemoinnistakin oli aiempaa tietoisempi, koska nyt (toisen teatterin esityskauden myötä puistoon kootun) kiinteän nousevan katsomon edessä oli penkit lähempänä lavaa, kuin missään aiemmassa esityksessä. Yleisö oli siis ihan fyysisestikin nyt lähempänä, kuin aiemmissa esityksissä. Joitain muutoksia se aiheutti asemointiin. Varsinkin ekan puoliajan kohtauksissa oltiin selkeästi syvemmällä lavalla, kuin mitä yleensä ollaan, jotta tietyt lavan edessä normaalisti esitettävät kohdat pystyy ylipäätään esittämään lavan puolella.

Kiusaajakohtauksessa oltiin ihan selkeästi vähän taaempana. Yleensä katson Santerin (Taru) takaa, kun Martta (Krista) ilmestyy paikalle. Nyt Santerin jäädessä lavalle ja pois katseen tieltä, katoin hänen editseen. Samoin se uhkaava kohta siinä tuli tehtyä Santerin edestä kävellen, kun normaalisti kuljen hänen selkänsä takaa. Ne on tosi pieniä säätöjä, mutta se, että yleisö onkin lähempänä vaikuttaa näyttelijöiden valintoihin lavalla.

Toisella puoliajalla kuitenkin tein sen ratkaisun, että menin lavan eteen, kuten yleensäkin. Sen kohtauksen siirtäminen lavalle olisi, kaikkien näyttelijöiden ollessa lavalla, aiheuttanut liikaa ruuhkaa lavan tiettyihin osiin ja veikeuttanut liikettä. Kyllä sen tunsi, että nyt ollaan vähän liian lähellä. Kyllä siinä se puolisen metriä, ehkä vähän alle, jäi eturivin katsojiin väliä, mutta se on jo tosi lähellä. Normaalissa vuorovaikutuksessa seisoisin silloin jonkun henkilökohtaisessa tilassa. Teatterissa ajattelen sen kuitenkin olevan ajoittain ok, että mennään hieman epämukavan puolelle. Se ei ole pitkä kohtaus, mutta efekti on parempi, jos tantat ovat alhaalla ja muut hahmot lavalla.

Jostain kumman syystä nyt itse asiassa oli helpompi kohdentaa katsetta, kuin mitä se on monesti aiemmin ollut. En ainakaan noteerannut hirvittävän paljon silmien sulkeutumista pidemmiksi ajoiksi. Todennäköisesti se johtuu siitä, että nyt yleisöä on niin paljon, että sumea katse toimii. Ei tule samaa tietoista fiilistä siitä, että tuijottaisi jotain yksittäistä katsojaa, kun ihmiset istuvat tiivimmin vierekkäin ja voi katsoa tiettyä kohtaa katsomosta puhuessaan. Se tuntuu helpottavan katseen suuntaamista.

Joissain kohdissa on ok tuijottaa yleisöä, mutta sitten taas toisissa on ihan hyvä, että katse pysyy neljännen seinän sisäpuolella. Jostain syystä se on, ainakin minulle, helpompi isommassa yleisössä. Sekin on varmasti vain harjaantuneisuuskysymys.

Säätä ja muuta pientä

Nyt oli muuten kerrankin tuuriakin sään kanssa. Esityksen aikana satoi ajoittain, mutta tosi maltillisella tahdilla ja pieniä määriä. Oikeastaan isoin esityksen aikainen sade ajoittui väliaikaan, jolloin ihmisillä oli mahdollisuus suojautua rauhassa mahdolliselta sateelta. Onneksi kuitenkin sitten toinen puoliaika päästiin esittämään lähes sateettomissa oloissa.

Sateen uhka oli koko ajan ilmassa ja vähän siellä ripeksikin esityksen aikana. Suurempi sateen uhka konkretisoitui kuitenkin vasta reilu vartti esityksen päättymisen jälkeen. Sitten alkoi sataa rankasti, mutta se ei enää haitannut, koska siinä vaiheessa lavasteet oli jo purettu, arkivaatteet päälle puettu ja matkan suuntana oli koti. Tämä oli oikein hieno ylläri parinkin sateisen esityksen jälkeen, että sää voi olla joskus ajallisesti meidän puolellamme. Kahden tunnin esityksessä olisivat ihmiset kastuneet ihan kunnolla, mutta puolitoista tuntia pystyttiin esittämään hyvinkin miellyttävässä kesäsäässä.

Jes, olen erinomaisen tyytyväinen. Esitys meni mielestäni hyvin kaikkien osalta ja yleisö tuntui viihtyvän. Hauska oli esittää.

Okei, kävyt eivät pomppineet oikeisiin tällä kertaa, mutta hyvin sekin kohta klaarattiin, vaikka selkeä isku (kävyn kopsahdus lavan pintaan) jäikin Sitä on treenattu sen verran monta kertaa ja, jos se käpy jää tulematta, niin sitten näytellään, kuin niin olisi kuitenkin tapahtunut.