Jakamatonta huumoria – Sisäpiiriläpät improvisoidessa

Sisäpiirivitsailu on yksi sellainen huumorin muoto, mikä on henkilökohtaisesti aina ollut hieman luotaantyöntävä. Insideläpät elikkäs kaikenlaiset pienen porukan jakamat hassunhauskat läpyskät ja hupailut, jotka aukeavat kunnolla vain heille, tuntuvat varsinkin improesityksissä tosi usein irrallisilta ja turhilta. Joskus jopa loukkaavilta tai ärsyttäviltä. Riippuu läpästä. Tietenkin koettu hauskuus usein riippuu myös siitä onko, tai tunteeko olevansa, itse sisäpiirissä vai sen ulkopuolella. Sen kautta määrittyy, ainakin osin, se onko sisäpiirivitsailu itselle yhteenkuuluuvuutta vahvistava vai entisestään etäännyttävä huumorin muoto.

Esiintyvän ryhmän tai yksittäisten improajien tapauksessa vitsi on voinut syntyä vaikkapa edellisen illan yleisön kanssa tai esitystä edeltäneissä treeneissä tai sitten se on joku ammoisista ajoista asti kiertänyt vitsi. Syntyajalla tai -paikalla tai edes vitsin objektiivisella hauskuudella ei oikeastaan ole väliä, koska se on tilanteeseen tuomalla tuotu ulkopuolinen elementti. Toisin, kuin impron huumori yleensä, niin se ei ole orgaanisesti tilanteesta lähtöisin. Sen hetkiseen kontekstiin kunnolla ankkuroimaton sisäpiiriläppä on omissa korvissa usein sama, kuin joku väkisin vitsiksi väännetty vakava kohtaus. Semmonen ”no heh heh” -tason läppä.

Etenkin improssa – sekä harrastajana treeneissä että esitysten katsojana – sisäpiirivitsailu aika usein laskee koettua nautintoa. Ei ole niin kivaa, kuin vois olla, koska ulkopuolinen elementti ei välttämättä istu sen hetkiseen jaettuun todellisuuteen. Olen toki nähnyt ja kokenut menestyksekkäästi käytettyjä sisäpiirin vitsejä, mutta silloin yleensä on myös jollain tavalla otettu kaikki (yleisö tai muu ryhmä) mukaan siihen juttuun. On ehkä jopa kehitetty juttua, niin että se tai joku sen johdannainen onkin sitten sen porukan juttu. Siis vaikka se oliskin alunperin ollut sata vuotta vanha pienen porukan iertovitsi. Enemmän kuitenkin törmää siihen, että sisäpiiriläpät jää irrallisiksi gägeiksi, kuten muutkin valmiit vitsit.

Olen miettinyt, mikä sisäpiirivitsailussa itselleni tekee sen fiilistä laskevan vaikutuksen ja huomannut ainakin kolme juttua: vieraannuttamisvaikutus, tarve selitykselle ja kertominen näyttämisen sijaan.

Vieraannuttaminen

Ensimmäinen eli vieraannuttamisvaikutus, minkä jo mainitsinkin ajatuksena ylempänä, tarkoittaa tässä sitä, että kertomalla juttuja, jotka eivät synny siinä tilanteessa erottavat ihmisiä enemmän kuin yhdistävät. Sama tulee ehkä yliälyllisen tai todella sarkastisen huumorin kanssa. Se asettaa katsojalle tai muille ryhmän jäsenille ”tajuamisen vaatimuksen”. Siinä on jo lähtökohtaisesti luotu järkiperäinen raja, jonka yli pitäisi päästä, jotta voisi olla hauskaa.

Improvisaatiossa koen sen usein vaan turhaksi, koska impron huumori syntyy siinä hetkessä läsnäolevassa vuorovaikutuksessa. Kaikki ulkopuolelta tuotu läpändeeros vaan tuntuu päälleliimatulta ja estää impron hauskuuden pintaan pääsemisen. Enkä siis tarkoita, etteikö omaa luontaista huumorintajuaan tai jotain ryhmän kiertävää läppää saa tuoda lavalle. Se ei vaan usein ole yleisölle niin hauska, kuin se on kertojalleen. Toki yleisö voi nauraa tavalle, jolla se on kerrottu ja sille ryhmän ilolle, mutta käyttäisin silti säästeliäästi. Voi käyttää osoittamaan millainen ryhmä me ollaan. Sen sijaan koko ilta vitsejä, jotka tajuaa vaan, jos oli tyyliin: ”ryhmän harjoituksissa 25. päivä, kun palohälytin pärähti soimaan ja joku kompastu”, ei ehkä ole yhteistä kokemusta rakentava valinta.

Selityksiä kaivataan

Toinen juttu, eli tarve selitykselle, tulikin jo edellä mainittua. Sisäpiirihuumori vaatii usein pitkän tai lyhyen selityksen tai tietyn kontekstin toimiakseen. Monesti se vaatii huomattavasti itse vitsiä pidemmän selityksen ja kontekstoinnin. Useinkaan sisäpiirihuumori ei ole läpäisevää huumoria, joka olis yleisesti tunnistettavissa. Se ei välttämättä aukea, miksi ryhmästä on ratkiriemukasta kutsua yhtä jäsenistään humoristisesti ”laardiperseeksi”. Sille ryhmälle, sisäpiirille, on selvää, että se viittaa siihen yhden marraskuun esityksen hassunhauskaan sattumaan, jossa eräs istui lavalle unohtuneen laardipaketin (onko semmosia edes olemassa..? no esimerkin vuoksi on) päälle ja se jäi hauskasti hanuriin kiinni koko esityksen ajaksi. Juttu ei aukea monille ilman selitystä muuna kuin ilkeilynä. Ei, vaikka vitsin kohde naurais myös sille.

Itse todennäköisesti tulkitsisin edellä olevan kappaleen esimerkin ilman selitystä ryhmän sisäiseksi kiusaamiseksi. Mutta se tulee taas sitten omasta kokemusmaailmasta, koska olen aika herkistynyt semmoselle piilokiusaamiselle, missä kohde pakotetaan nauramaan sille loukkaavalle jutulle, jotta voi kuulua porukkaan. Mutta tässä esimerkissä se siis on ryhmän jakama sisäinen hassuttelu. Eli lepo vain, sanoisin itselleni, kun tuommosta juttua tunnetuntosarvet pystyssä kuuntelisin.

Edeltävä ei ehkä ollut tyypillisin esimerkki sisäpiirin vitsailusta, mutta tajuatte varmaan idean. Jos ymmärtääkseen vitsin, yleisön pitäisi tuntea Matin mummon – joka ei esiinny tai ole paikalla – mieltymys menthol-pastilleihin ja kello viiden teehen, niin se ei välttämättä ole hauska juttu siinä tilanteessa. Ilman selitystä, se ei yleisön näkökulmasta ole välttämättä edes vitsi, jos jutun sanoitus tai esittämistapa ei itsessään ole hauska.

Tee älä kerro

Kolmas juttu, eli kertominen näyttämisen tai tekemisen sijaan, koskee taas yleisemmin improvisaatiota ja näyttelemistä. Hyvä olis pitää improvisoidessa pyrkimys siinä, että tekee asioita eikä vaan puhu niistä. Näen sisäpiiriläpät yrityksenä määrittää muiden puolesta, mikä on hauskaa. Halutaan että muutkin nauravat tälle jutulle, koska tämä on meistä hauska. Valmiiden vitsien käyttö on jollain tasolla valtakysymys ja myös käsikirjoittamispyrkimyksen ilmentymä. Käsikirjoittamispyrkimystä ilmenee improssa usein silloin, kun ei uskalleta olla avoinna vaikuttumaan. Kun pelottaa pudota tyhjän päälle ja olla tietämättä, mitä seuraavaksi tapahtuu, halutaan säilyttää kontrolli itsellä. ”Seuraavaksi, ihan sama, mitä tapahtuu, minä kerron tämän vitsin.”

Tietenkin tähän, kuten kaikkeen, on poikkeuksia ja tekniikoita, joissa asia on ihan päinvastoin, mutta yleisesti ottaen näin. Totta kai joku jatkuvasti gägeilevä hahmo tai ryhmän sisäinen toistuva vitsi voi olla tilanteessa ja esityskäytössä hauska. Välttämättä sen sisäpiirihuumorin siinä ei edes tarvitse aueta yleisölle, vaan se toisto on hauskaa. En yhtään väheksy typerryttävyyteen asti toistettuja asioita, kunhan ne on sitten vedetty kunnolla överiksi. Sisäpiiroläppäkin, kuten mikä tahansa vitsi, voi olla hauska, kun se liitetään esityksen tai sen hetkisen osallistujaporukan kontekstiin. Sisäpiiriläppä voi olla myös se kohtauksen tai näytelmän sisältämä peli. Silloin se on tietoinen tehokeino ja se on eri asia, kuin se mistä lähdin tässä puhumaan eli päälleliimatusta ja tilanteeseen väkisin tuodusta sisäpiirihuumorista.

Huomaan, että mun on nyt pakko tuoda kaikki poikkeukset ja poikkeuksen poikkeukset esiin, jotta ei tule liian tuomitseva kuva. Mikään juttu ei ole kategorisesti hyvää tai pahaa, vaan se riippuu kontekstista. Enkä tälläkään tekstillä halua sanoa, että sisäpiirihuumoria ei saa olla. Totta kai saa olla. Parhaimmillaanhan se on voimavara sekä kuulumisen ja yhteyden tunnetta vahvistava asia. Silloin se on oikein jees.

Vastalauseeni sisäpiiriläppää kohtaan liittyy lähinnä sen erillisyyttä lisäävään puoleen. Se helposti menee siihen suunttaan, että se ei ole kaikille jaett, yhteinen juttu, vaan päälleliimattua ja mukanokkelaa huumoria, jota ulkopuolinen ei voi kunnolla ymmärtää. Ehkä se pointti tässä on, että ei kannata vieraannuttaa tarpeettomasti yleisöään luomalla turhia rajoja. Ei tarvitse, eikä kannata, yrittää olla hauska, vaan läsnäolo ja hetkessä eläminen riittää. Improvisaatiossa sisäpiirihuumorilla. ja yleisemmin gägeilyllä, voi olla yhteistä iloa ehkäisevä vaikutus, vaikka vilpitön pyrkimys olisi viihdyttää.

P.S. Jostain kumpusi tarve kirjoittaa tämä pari vuotta sitten aloitettu teksti nyt julkaisukuntoon. Tässä ehkä menee vähän jauhot ja vellit sekaisin. On munaa ja kanaa vuoronperään, kun asia ei ehkä ole niin jäsentynyt, kuin toivoisin sen olevan. Mutta koska tuli impulssi kirjoittaa aiheesta, niin tein sen ja tässä tämä teksti sitten on ilman tämän pidempiä selityksiä.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s