Klovnerian peruskurssi – osa 3 ”Ilon pisaroita” (Taina Mäki-Iso / HSKY)

Taipumukseni on kirjoittaa kovin synkkäsävyisesti, koska ajattelen siten myös puhdistavani mieltä. Tulee käsiteltyä joku ikävä kokemus, jolloin se ei jää niin pitkäksi aikaa kummittelemaan. Tänään kuitenkin mennään ihan toiseen suuntaan ja puhutaan parista iloisesta muistosta, jotka kurssilta tarttuivat mukaani.

Hölmö ja onnellinen

Ehkäpä hauskin omista kohtauksistani tällä kurssilla oli parikohtaus, missä emme ensin, kuten tavallista, tienneet yhtään mitä tehdä. En muista tarkalleen, mistä kaikki alkoi tai kuka jutun aloitti, mutta hetken päästä ajelimmekin miimisillä moottoripyörillä ympäri juhlasalia. Eikä sillä ole väliä kuka aloitti, koska yhteispelihän on sitä, että luetaan impulsseja toisistamme. Vaikututaan asioista ja toisistamme. Sen sijaan, että tietoisesti pyrittäisiin vaikuttamaan toisiimme, tilanteeseen tai tarinaan.

Jompikumpi teki äänen tai käsieleen, josta sitten syntyi moottoripyörän ohjaustanko. Sitten se oli selvää, mikä meidän klovnikaksikkomme erityistaito oli: moottoripyörällä peruuttaminen. Se oli järjenvastaisuus, mikä sai pokkani pettämään. Kyllähän mä ihmisenä tiedän, ettei moottoripyörällä pahemmin peruutella, mutta kun näin toisen tekevän niin, niin sitetn mäkin tein niin. Sen hölmöys tekona ilahdutti mua ihmisenä ihan tolkuttomasti. Nauroin niin, että maski kastu. Samalla tietysti päristelin menemään, kuten kunnon motoristiklovnin kuuluu.

Tehtiin ihan kaksosina ja toistemme peilikuvina sitä juttua ja pokka petti, mutta se ei haitannut. Pyrkimys on yksi asia ja se, mitä tapahtuu toinen. Pyrkimyksessä, vaikka pitää pokkaa, voi onnistua tai epäonnistua. Usein se epäonnistuminen, kun kuitenkin tosissaan yrittää, on paljon hauskempaa. Ei tahallaan läskiksi lyöden, vaan nauraen kun ei pysty millään keinoin peittämään iloaan. Onnistuminen on yksi ilon laji, epäonnistuminen vähän toisenlainen.

Siinä myös tavallaan kauniisti tuli esille se, mitä ohjaaja kuvasi sanoin ”Stupid and happy” (tyhmä ja iloinen). Kaikki tajuaa sen järjettömyyden. Tietää, että tuo on ihan tyhmää touhua ja silti sitä on hauska katsoa, koska tekijät on iloisia sitä tehdessään. Sama, mitä improssa Johnstone kuvaa sanoin: ”If you look positive and a little naughty, we like you.” Tekemisen ja olemisen iloa sekä pientä pilkettä silmäkulmassa.

Yhteisestä suunnitelmasta

Ehdottomia lemppareitani muiden tekemien parikohtausten joukossa oli kohtaus, jossa päästiin improstakin tutun ”yhteisen tiedon olettamisen” -harhan pariin. Kaksi klovnia oli lavalla ja jossain vaiheessa ohjaaja sitten ohjeisti sivusta, että voisivat laulaa laulun. Sanoi senkin, että he voivat neuvotella siitä, minkä laulun laulavat.

Kumpikin lähti improvisoimaan laulua, mutta nyt tällä kertaa toive oli laulaa yhdessä sovittu, olemassaoleva laulu, jonka kumpikin tuntee. Tämän ohjaaja sitten ohjeisti heille. Tämän jälkeen nähtiinkin sitten todella hauska lavaneuvotteluhetki, jossa kaksi klovnia sopii, mitä laulua lauletaan. Kukaan ei olis arvannut, mihin suuntaan juttu lähtee kehittymään. Ohessa dialogimuotoinen, ei sanatarkka, tiivistys käydystä keskustelusta:

Ope: Neuvotelkaa hetki ja laulakaa joku yhteinen laulu.

(Kääntävät nenänsä osoittamaan toisiaan, jotta pystyvät neuvottelemaan. Kehon suunta säilyy yleisöön)

Klovni A: Lauletaan se sotalaulu.

Klovni B: (nyökkää) Okei.

(Kääntyvät laulaakseen)

Ope: Onko kummallekin selvää, minkä laulun laulatte?

Klovni B: (puistaa päätä) Ei.

Ope: Neuvotelkaapa vähän lisää.

(kääntyvät takaisin neuvottelemaan)

Klovni B: Mikä sotalaulu?

Klovni A: No se joululaulu.

Klovni B: Mikä niistä?

Klovni A: No se tiptap-tiptap.

Klovni B: Onko se sotalaulu?

Klovni A: On! Siinähän lauletaan tiptap-tiptap!

Siinä kohtaa jokainen yleisössä tippui ihan täysin. Tuo oli niin absurdi hetki, ettei sellaisia voi käsikirjoittaa. Just tätähän se usein improvisoidessa on, että oletamme jonkun meille loogisen ajatuksen olevan sitä myös muille ihmisille.

Kuinka moni olisi vinkistä ”sotalaulu” keksinyt, että pitäisi alkaa laulamaan Soihdut sammuu -joululaulua. Ehdotuksen tekijälle se oli täysin looginen vinkki. Ei se ollut vitsi, hah hah -hassu ehdotus, jolla hän olisi yrittänyt harhauttaa pariaan, vaan ihan vakavissaan sanottu ehdotus. Se siitä niin hauskaa tekikin.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s