”Viiniä ja juustoa”-impromusikaalishow 5.9.2020 (Stella Polaris)

Improvisaatioteatteri Stella Polariksen 30-vuotisjuhlakauden startannut impromusikaalishow sai nimekseen yleisöehdotuksen mukaisesti ”Viiniä ja juustoa”. Musikaali koostui kolmesta aluksi toisiinsa liittymättömästä tarinasta, jotka sitten lopussa linkitetään toisiinsa. Näin saadaan perustelu sille, miksi nämä kolme erillistä tarinaa kerrottiin ja yhteinen lopetus kaikille tarinoille, sen sijaan, että jokainen tarina päätettäisiin erikseen. Tämä ratkaisu toimii etenkin musikaalikontekstissa hyvin, koska sitten saadaan loppuun sellainen yhteinen voimabiisi tai mikä ikinä siihen orgaanisesti sopiikin. Tämän tyyppinen tilkkutäkki-rakenne, jossa tarinat aluksi eivät liity toisiinsa ja lopuksi sitoutuvat, kevyesti tai vahvemmin, toisiinsa on hyvin perinteinen improvisoidun esityksen rakenne. Yleensä tarinoita on koko illan juonellisessa improesityksessä kolme, kuten myös tässä esityksessä oli. Koska kyseessä oli musikaali, niin luonnollisesti myös impromusagurujen, ja illan MC:iden, Hannu Riskun ja Iiro Ollilan loihtimat sävelet tukivat ja rakensivat kerrontaa musikaaleista tuttuun tapaan.

Ensimmäisenä esitelty tarina kertoi kukkakauppias Sannan (Ushma Karnani), toinen sisarusten Reinon (Teijo Eloranta) ja Sirpan (Elina Stirkkinen) ja kolmas, aluksi vain lempi-/taiteilijanimellä ”Naama” tunnetun tyypin tarinan. Ehkä loogisinta onkin siksi lähestyä tätä esitystä tarkastelemalla näitä kolmea tarinalinjaa ensin erikseen ja sitten vetää kokonaisuus yhteen, vaikka eri tarinoiden kohtaukset limittyvät ja lomittuvat esityksessä ei-niin-lineaarisesti. Huomattavaa on kuitenkin se, että vaikken sitä erikseen mainitse, niin eri tarinoiden välillä on myös biisejä, jotka liittyvät tarinan teemaan, kuten alun esittelykohtausten jälkeinen ”Viiniä ja juustoa” -biisi, jossa kaikki laulavat.

Kukkakauppiaan osa

Esittelykohtauksessaan tervakoskelainen kukkakauppias Sanna (Ushma Karnani) aloittaa tarinansa koskettavalla laululla, jossa kertoo arjestaan kukkakaupassa. Sama teema toistuu myös Sannan toisessa kohtauksessa, jossa vanhempi herrasmies, Sampsa, saapuu ostamaan siemeniä ja siinä sitten päädytään keskustelemaan ja laulamaan Sannan tilanteesta, johon hän ei ole ihan tyytyväinen. Elämä junnaa paikoillaan ja tuntuu, että jotain puuttuu.

Jos jonkun rakkaudellisen ajatuksen siunaa lämmöllä ja sitä toistaa, niin ehkä se lähtee itämään, kuten nämä siemenet.

Sampsa

Kolmannessa kohtauksessa treffeihin valmistautuva Sanna ja hänen marttyyriäitinsä, joka ei meinaa päästä ovesta ulos ja mielensä on pahoittanut vähän kaikesta. Sannan treffit eivät oikein suju halutulla tavalla paikalle saapuneen ronskin maitotilallisen kanssa. Lopulta marttyyriäitikin palaa, koska ulkona sataa, ja päätyy kaappaamaan tyttärensä treffit kokonaan. Se tosin tarkemmin ajatellen lienee vaan siunaukseksi, sillä eipä taida Sanna lypsyhommat tai se varsinainen treffikumppanikaan erityisemmin kiinnostella. Toisella puoliskolla Sanna päätyykin lähtemään kotoa, jossa äiti ja tämä aiemmin tavattu treffikumppani ovat päätynyt saman katon alle, eikä kotona enää tunnu olevan sijaa Sannalle. Onneksi syyllistäminen kuitenkin jatkuu loppuun saakka. Miten voikin olla lapsi noin kiittämätön, ettei vuosia äidistään ja tämän kukkakaupasta huolehdittuaan älyä olla kiitollinen äidilleen, joka kaikkensa on hänelle antanut tai ainakin ajattelee niin.

Lenin-museoon

Teini-ikäiset sisarukset Reino ja Sirpa elävät 1960-luvun Suomessa. Heidän aloituksensa kertoo siitä, miten hyvä ja harmoninen sisaruussuhde heillä on. Ei ole mitään syytä olla kateellinen tai katsoa toista pahalla. Toisessa kohtauksessa Reino etsii banderolliaan, mikä vaatii selitystä ja pian paljastuukin, että Reinolla on takapihalla oma Lenin-museo, jonne vanhemmat eivät suostu tulemaan sisään. Sisarukset ovatkin pian täydessä tohinassa suunnittelemassa vallankumousta, jonka vakuudeksi he laulavat aikeistaan hyvin iskevän ja rytmisesti jämäkän laulun.

Tarinan kolmas kohtaus alkaa vähän hämärämmissä ja epäselvemmissä merkeissä, sillä se sijoittuu ajallisesti Naaman toisen kohtauksen jälkeen ja yleisöltä kohtauksen alussa pyydetyn ehdotuksen mukaisesti vankilaan. Lavalla olijat puhuvat kyllä vankilalle sopivalla tavalla ja siellä tehdä synkeä tarjous, mutta yleisölle on yhä epäselvää ketkä hahmot lavalla ovat. Elina Stirkkisen hahmo todennäköisesti yleisöstä katsottunakin on tämän tarinan Sirpa, mutta Ushma Karnanin kukkakauppiashahmon, Sannan, päätyminen vankilaan olisi melkoinen yllätys ja vaatisi kyllä melkoista perustelua ollakseen looginen. Mikään edellä nähty ei pohjustaisi sellaista ratkaisua, vaan se olisi melkoisen dramaattinen juonellinen hyppäys, mikä olisi mahdollista, muttei yleensä vielä tässä vaiheessa tarinaa, kun vielä pohjustetaan hahmoja. Lopulta hahmot ovat Sirpa ja uusi hahmo, poliittisista syistä vangittu, Lady Jellybean, jonka Sirpa haluaisi saada vapautettua, koska hän on kiinnostunut tämän rintaliivivallankumoukseen liittymisestä.

Silloin he kertoivat keitä he ovat.

Hannu Risku (sivustaohjauksena kohtaukseen, jonka hahmojen määrittely viipyy)

Neljännessä kohtauksessa sisaruksille tulee aatteellinen ja vallankumouksellinen ristiriita, kun Sirpa on vankilavisiitillä saanut vaarallisia ajatuksia, jotka eivät miellytä Reinoa. Näin ollen he laulavat tunteen paloa täynnä olevan, ja hieman uhkaavankin, musiikkinumeron rintaliiveistä, joista vallan hurjaksi heittäytynyt Sirpa haluaisi luopua, mikä järkyttää Reinoa ja hänen maailmankuvaansa syvästi.

Vallankumous vaatii, että lapset syödään!

Reino

Viidennessä kohtauksessa Sirpa tuo Reinon visiitille uuden mentorinsa luokse vankilaan, missä Reinokin saadaan liittymään mukaan uuteen aatteeseen. Tämä aate onkin vähän raaempi tapaus, minkä saa tuta nahoissaan koiranulkoiluttaja, jonka Reino ennen väliajan alkua vapauttaa maallisesta elämästään. Koiran kohtalo ei selviä, mutta koiranulkoiluttajalle löytyy kyllä paikka, kun väliajalta palataan.

Esityksen toisen puoliskon aluksi inspiraatioksi kaikkiin kolmeen tarinaan pyydettiin yleisöltä sana, joka oli ”vasara”. Tämä johti sisarusten tarinassa siihen, että Reino määrittyi työläishenkisemmäksi ja käsistään käteväksi, muttei niin älylliseksi tyypiksi. Hänen aatteelisempi ja älyllisempi siskonsa Sirpa on päättänyt, että nämä kuviot on jo nähty ja tekee lähtöä. Koiranulkoiluttaja löytää, näyttelijän selkeällä fyysisellä tarjouksella ja muusikon määrittelyllä, paikkansa balsamoituna Lenininä Reinon Lenin-museossa.

Naama maailmankartalle

Naama, jonka oikea nimi, Jarkko, paljastuu vasta myöhemmin, haaveilee pääsystä New Yorkiin ja laulaa tarinansa pohjaksi blues-henkisen biisin omasta tilanteestaan. Ei töitä, eikä tulevaisuutta, mutta haave elää silti. Toisessa kohtauksessaan Naama on maalaamassa graffitia seinään ja päätyy törmäyskurssille poliisien kanssa. Eikä siinä laulut tai selittelyt auta, vaan vankila kutsuu turhan tunnetuksi tullutta katutaiteilijaa. Tässä kohtauksessa ilahduttaa erityisesti Antti Laukkarisen näkymättömään tilaan näkyväksi tekemä miiminen spraymaalaus, jonka synnyn sekä näkee että kuulee. Kolmannessa kohtauksessa Naama on siis vankilassa ja sinne vierailulle saapuu myös hänen äitinsä, jonka tuomat herkut ja tarvikkeet syynätään, yli-innokkaan, vartijan toimesta hyvin tarkkaan. Tämän kohtauksen myötä Naama löytää taiteellisen inspiraationsa ja alkaa seinien sijaan tehdä taidetta, jota voisi viedä myös gallerioihin. Tässä hienosti kevyellä sivustaohjauksella nähdään, osin Naaman mielikuvituksessa tapahtuva, montaasikohtaus, jonka aikana Naaman kakku tulee kätevästi lusittua.

Neljännessä kohtauksessa Naama löytää itselleen hieman erikoisen mesenaattipariskunnan, jotka ovat hyvin, hyvin, hyvin kiinnostuneita hänen tarinastaan eli vankilakokemuksista ja kaikesta mahdollisesti vähänkin traagisemmasta. Nämä sopivaa markkinointikulmaa etsivät intoilijat, eivät oikein jaksa innostua mistään tavallisesta, mutta kaikki rötöstelyt ja muut hämärähommat innostavat heidät hurjaan lauluun ja tanssiin.

Tarinat risteävät

Aluksi sanattomana alkava, huilumusiikin säestämä, simultaanikohtaus ja -laulu vie kaikki kolme tarinaa lentokentälle. Sanna ja Naama kohtaavat maskiasioiden merkeissä ja Naama saakin Sannalta ihan upouuden kertakäyttö maskin lentoa varten. Toisaalla ja toisessa ajassa Sirpa ja Reino sanovat hyvästejä toisilleen. Tästä päästiin hienosti Hannun sivustaohjauksella määrittelemän laulutyypin kautta biisiin, jossa kaikki matkalle lähdössä olevat laulavat omasta matkastaan vuorotellen. Tämähän on hieno musikaalibiisi rakenne, mitä voi olla vaikea lavalla saada syntymään ilman sivustaohjausta, koska vuorottelun aloitus ja tapa tehdä biisi voi olla vaikea sopia kohtauksen sisällä. Hienosti se myös sivustaohjauksella löysi huipennuksensa yhteisesti lauletusta kertosäkeestä. Tämmöset rakennejutut ovat aina selkeämpiä kohtauksen ulkopuolelta tarkasteltuna, joten muusikoiden käyttäminen tällaisessa MC:n / ohjaajan roolissa improesityksessä on varsin hyödyllistä, sillä se rehevöittää ja rikastaa sitä rakenteellisten vaihtoehtojen valikoimaa.

Tämän jälkeen tarinat alkavat eskaloitua. Lady Jellybean käräyttää Reinon koiranulkoiluttajan murhasta ja sekä Naama että Sanna päätyvät omista syistään New Yorkiin. Naama pääsee juttelemaan taiteestaan ja sen esittelystä taidegalleriassa. Sanna sen sijaan törmää erikoiseen suomalaisjuuriseen hotelleista innostuneeseen parivaljakkoon. Pienen, oikein tekemisen autuudesta iloisesti kertovan, laulun kautta Sanna ja Naama päätyvät samaan paikkaan ja treffeille. Näin kivasti kahden yksinäiseksi määritellyn hahmon tarinat nivoutuvat toisiinsa.

Jotta ei menisi liian iloiseksi, niin on muistettava, että Reinon ja Sirpan tarina on vielä aika auki. Reino päätyi vankilaan, mutta sitä ei ole vielä käsitelty, niinpä seuraavaksi nähdään Sirpa, joka kevyesti pakottaa Lady Jellybeanin juomaan myrkkyä. Tästä päästään hyvin klassiseen musikaalielementtiin eli synkkäsävyiseen kuolinaariaan/-lauluun, jossa kuoleva hahmo hyvin pitkästi kuvaa kärsimystään ja yleistä tuskaa elämänsä viime hetkillä.

Tästä sitten päästäänkin musikaalin viimeiseen kohtaukseen, jossa Reino kohtaa, hyvin vakuuttavasti puhuvan, asianajajansa. Myös Sirpa saapuu veljensä tueksi ja Reinon vapauduttua myös he lähtevät New Yorkiin, jossa he kohtaavat esikoistaan odottavat, Naaman ja Sannan. Paljastuu, että Reino ja Sirpa ovat päätyneet New Yorkiin hotellinpitäjiksi. Naama on juuri saanut äidiltään Suomesta paketin, jossa on esityksen teemaan sopivasti viiniä ja juustoa. Oltermannia, tietenkin. Näin on saatu kaikki tarinalinjat paketoitua ja on aika viimeisen laulun aika, joka tietysti on ylistys viinille ja juustolle sekä niiden rentouttavalle vaikutukselle. Elämä hymyilee ja maistuu jälleen kaikille hahmoille.

Viiniä ja juusto oli tarinankerronnallisesti harmoninen sekä musiikillisesti rikas ja sielukkaan voimallinen kokonaisuus, joka oli alusta loppuun rakastavan kunnioittava ja uskollinen musikaalien ominaispiirteille.


”Viiniä ja juustoa” -impromusikaalishow

Lavalla
Teijo Eloranta
Ushma Karnani
Antti Laukkarinen
Elina Stirkkinen

Musiikki
Iiro Ollila
Hannu Risku

Valot
Ainu Palmu

Ääni
Miika Storm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑