Maailman, kenties jopa Suomenkin,  pohjoisin improvisaatioteatteri, Lentävän Poron Teatteri tarjoilee Kaikki on peruttu! -livestriimissään latinorakastajan taajuudelle laskeutuen, huonoja vitsejä, lyhyestä improvisaatiosta tuttuja pelejä ja kohtaustekniikoita sekä livemusiikkia tai muutoin vertaansa vailla olevaa taidetta. Jos todella karkeasti ja yleisesti ajatellaan, on kaksi tapaa tehdä esittävää improvisaatiota: pitkä ja lyhyt improvisaatio. Se mitä näissä esityksissä tapahtuu on nimenomaan lyhyttä improvisaatiota, joka on usein (ei pakollisesti tai välttämättä) luonteeltaan komediallista eli hyvän mielen viihdettä ja yhteisen tekemisen iloa. Ihan jo yllättävyys ja vaikuttuminen asioista saavat yleisön nauraa hykertelemään esiintyjien kanssa. Sellaista hyvän mielen improa Lentävän Poron Teatteri esityksissään tarjoaa, sillä tekijöillä on selvästi kivaa yhdessä ja pystyy näkemään sen vaikuttumisen sekä yleisöltä saaduista ehdotuksista että lavavuorovaikutuksesta.

Esityksessä yleisön chatissa antamien ehdotusten pohjalta neljän improvisoijan ja yhden muusikon muodostama porukka toteuttaa erilaisia improvisoituja kohtauksia ja kohtaamisia. Näissä livenä Facebookin kautta striimatussa esityksissä on mielestäni hyvin hyödynnetty erilaisia välikuvia sekä etukäteen kuvattuja pätkiä siirtymien ja taukojen toteuttamiseen. Samoin hyvänä pidin kohtauksia edeltävistä välikuvissa, joissa kuvataan lyhyesti se tulossa oleva tekniikka ja ketkä siihen osallistuvat. Sama info tulee toki myös ääneen kerrottuna, mutta esittelyn aikana ja chatin puolelle koko kohtauksen ajaksi esiin jäävä kuvaus helpottaa myöhemmin lähetykseen mukaan tulevia katsojia. Tämä vähän demystifioi myös improvisaatiota siinä mielessä, että tekniikat, joita käytetään on yleensä päätetty etukäteen ja usein myös se, että ketkä näyttelijöistä mihinkin tekniikkaan haluavat osallistua. Sen sijaan kaikki sisällöt sen pelin sääntöjen puitteissa luodaan siinä hetkessä yleisön ehdotusten pohjalta. Eli jos joku vielä pohtii onko improvisaatio esityksessä kaikki improvisoitua, niin on ja ei ole. Pelit ja tekniikat, joita käytetään ovat esiintyjille ennakkoon tuttuja eli pelien säännöt ovat tiedossa ja niitä voi treenailla harkoissa, mutta kaikki niiden sisällä tapahtuvat tapahtumat ja sisällöt improvisoidaan siinä hetkessä esiintyjien yhteisestä luovuudesta, hyväksynnän periaatetta hyödyntäen. Ihan samoin kuin lasten leikeissä, niin säännöt on leikin yhteinen kehikko ja ilo tulee sitten siitä yhdessä niiden sääntöjen puitteissa, ja välillä niitä vähän rikkoenkin, tapahtuvasta leikistä.

”Kuka saa perunan?”

Se mikä minua erityisesti ilahduttaa näissä esityksissä on se kaverin tukemisen ja haastamisen meininki sekä iloisen veijarimainen meininki. Missä muualla juhlitaan iloisesti sitä, että nyt vasta oli uudestaan teknisiä ongelmia, kuin improssa. Impro on monenlaisia asioita mm. mielentila, jossa tosiaan ei ole ongelmia, vaan on haasteita, kuten nykyään niin iloisesti kaikkialla sanotaan. Improssa se on ihan perusasetus, sillä mikään ei ole ongelma, jos ei siitä tehdä sellaista. Improvisoijan lavalla, ehkä joskus elämässäkin, tunnistaa siitä, että hän oikeastaan odottaa niitä kompastumisen hetkiä, koska se yllättävyys ruokkii omaa luovuutta, kun on hyväksyvä asenne tapahtumia kohtaan. Pääsee miettimään ja kokeilemaan uusia suuntia. Kun ei oikeasti tiedetä, mihin ollaan menossa, niin silloin päädytään yhdessä turvallisessa ympäristössä todella hämmentäville vesille. Siitä hyvä esimerkki on ”Poliisit nukkuvat öisin” -kohtaus, jossa turvavälit esiintyjien välillä ehkä vähän kärsii, kun fyysistä teatteria tehdään ja vastanäyttelijät ovat kohtauksen ajan täysin kuolleita. Ainoan elossa olevan näyttelijän tehtävä on viedä näytelmä läpi keinoja kaihtamatta ja miten hauskaa se on, kun pääsee seuraamaan sitä, miten tästä nyt selvitään. Teknisesti myös on hyvä, että kohtausvaihdot tulevat ulkopuolelta, koska tehdessä helposti unohtuu eteneminen ja voi jäädä jumiin. Sellaisessa kohtauksen ulkopuolelta leikkauksia tekevä kaveri on hyvinkin hyödyllinen tuki.

Samoin todella ilahduttava oli tekniikka ”Joku muu”, mikä siis kulkee monella nimellä, mutta pointtina se, että kun lavan ulkopuolelta sanotaan ”joku muu” pitää vaihtaa se äsken sanottu repliikki tai joskus tekeminenkin toiseksi. Nautin suuresti tämäntyyppisistä tekniikoista sekä katsojana että tekijänä, koska niissä aidosti pääsee yllättämään myös itsensä. Ei voi mennä sillä totulla asetuksellaan, vaan joutuu vaihtamaan suuntaa moneen kertaan yllättävinä hetkinä. Kiehtovimpia ovat ne hetket, kun ylitetään tietoinen mieli ja sitten on vaan avattava suunsa ja sanoa jotain, mitä ei ehkä normaalisti sanoisi. Impro on suunnittelematonta ja silti kaikilla improajilla on myös totuttuja tapoja ajatella, puhua ja toimia sekä jopa toistuvia hahmoja, kun pääsee improajana yllättämään itsestäkin, niin ne hetket ovat aika hienoja. Yllättäviin suuntiin lumpsahtelun ohella on myös hienoa nähdä improajia ns. omassa elementissään, mistä ilahduttava esimerkki voitiin nähdä Jussi-Olavi Jokisen miimikoimassa ja Risto Oleniuksen äänitehostamassa kohtauksessa, jonka inspiraationa oli kermavaahdossa uiminen. Siinähän se vahvuus on että hyödynnetään sekä tunnistettuja vahvuuksia että ollaan hetkenä minä hyvänsä valmiita tippumaan tyhjän päälle ja tutkimaan uteliaasti uutta maastoa, vaikka sitten norjaa puhuen. I-kieli on vaan paras juttu ikinä!

”Hiippi!”

Kaikki on peruttu !!! -improshow ilahduttaa ja yllättää sekä hämmentää pientä ihmistä ihan huolella.

Kaikki on peruttu !!!

Lavalla
Jussi-Olavi Jokinen
Risto Olenius
Julius Oförsagd
Jonne Suopajärvi

Muusikko
Ante Jalvela