ImproLive ”Kahvikeijun kevätretki” 18.4.2020 (Stella Polaris)

Toisessa ImproLivessä Stella Polaris sukelsi syvälle geokätköilyn fantastiseen maailmaan. Tällä kertaa tarinalla on myös yleisöltä pyydetty nimi, joksi valikoitui huolettoman harkinnan perusteella ”Kahvikeijun kevätretki”. Yleisön ehdotuksista inspiraatioksi tarinan ensimmäiseen kohtaukseen oli siis saatu geokätköily ja ihmissuhteeksi mestari ja oppilas, joita ensimmäisessä rauhallisessa pohjustuskohtauksessa käytettiin materiaalina. Perniön perhosrikkailta nurmilta ja metsistä kuuluu kummia, kun suuri geomestari Simo (Miiko Toiviainen) ja hänen oppilaansa Sinikka (Ushma Karnani) ovat lähdössä geokätköilemään. Jouni Kanniston ja Topi Korhosen alkuun tarjoilema solahtelevan kevyt ja kevättä henkivä musiikki, joka ensimmäisen laulun alun merkiksi muuttuu hieman iskevämmäksi ja reippaammaksi on luo ihanan rauhallisen ja innostavan pohjan tarinan aloittamiselle.

Avauskohtaus, jossa Simo keittelee kaikessa rauhassa kahvit termariin ja suurin huolenaihe on se, että onhan mukana varmasti oikeata maitoa, sitä josta Sinikka tykkää, on hyvä esimerkki siitä, ettei tarinan alussa tarvita välttämättä mitään erityisen suurta tai jännittävää, jotta sitä olisi mukava ja kiinnostava katsoa. Samalla tulee myös pohjustettua muutos Sinikassa, että hän nousee oppilaan asemasta mestarinsa rinnalle tasavertaisena hahmona saadessaan ensimmäisessä kohtauksessa Simolta geomestarin lakin. Hassu hattuhan tunnetusti nostaa aina ihmisen asemaa. Ainoastaan enää olisi keksittävä, mitä Sinikka voisi opettaa Simolle täydentääkseen koulutuksensa.

Simo: Kaikki tähtää siihen, että ennemmin tai myöhemmin oppilas ohittaa mestarinsa ja opettaa hänelle…

Sinikka: …jotain uutta.

Simo: Vielä ei ole mitään uutta sinulta tullut, mutta…

Sinikka: …ehkä tänään on se päivä.

Aloituskohtaus on jotenkin hykerryttävän ihana. En osaa miksi, mutta Sinikan hahmon tapa puhutella mestariaan saa joka ainoa kerta hymyilemään. Ah, ihanan höpsöä. YKsi hienoimmista hetkistä siinä kohtauksessa onkin se hetki, kun Sinikka pelmahtaa paikalle ja päästään kuulemaan livenä runoiltu ”geokeijun vala” sekä lähtölaulu. En tiedä kenelle tulee geokätköilystä mielikuva, että siihen liittyy vahvaa ritualistisuutta omine lauluineen ja kaikkineen, mutta nyt ainakin aion aina ajatella, että näin se menee. Eli jos olette menossa geokätköilemään, niin oletan että teillä on hassut hatut ja olette laulaneet lähtölaulun. Vitsit miten siisti pohjustus hyvin arkiselta vaikuttavalle tekemiselle.

Välilaulun aika.

Kuten edellisessäkin livessä niin myös tämä musikaali koostuu kolmesta kohtauksesta tai osiosta, joiden välissä kuullaan yleisön toiveesta luotu yhdelle henkilölle omistettu laulu. Tällä kertaa ensimmäisellä tauolla päästiin laulamaan kirjastonhoitajalle ja samojedien omistajalle Kristalle omistettu laulu, jota hänen ystävänsä Jonna oli toivonut. Tarinoiden uusien maailmojen iloista ja ystävyydestä, kirsullisesta ja nenällisestä, kertonut pirteä laulu oli mainio pieni breikki musikaalista. Oma herkän pieni ja pörröinen kuplansa, joka oli täynnä kertomusten taikaa ja kuuntelun iloa. Mahtavan ilahduttava laulu, johon saatiin kauniisti nivottua kaikki tarjotut elementit.

Eksyminen taikametsään

Seuraavassa kohtauksessa humpsahdetaan syvälle fantasiaan. Sinikka saapuu kauniin lipuvan musiikin saattelemana metsään, jossa hän tulee herättäneeksi aika kärttyisen metsänhaltian (Miiko Toiviainen), joka piti kyllä riimeistä, mutta ei niinkään ihmisistä, jotka niitä tuottavat. Realistististen ja fantastisten elementtien yhteistyö on upean saumatonta tässä kohtauksessa. Yleisöltä saatiin tähän kohtaukseen ehdotukseksi esine, josta he haluaisivat eroon, joksi valikoitui rikkinäiset sähköjohdot. Niitä sitten roikkuikin tämän taikametsän puissa, mikä ei ilahduttanut metsänhaltiaa, jolla oli hyvin vahva mielipide sähköä ja roskaamista vastaan. Tämä eskaloitui aika äkkiä ja kohta Sinikka huomaakin olevansa jumissa metsän köynnöksissä, joista metsänhaltia lauloi vain hetkeä aiemmin synkkäsävyisen laulun. Samoin nostan esiin myös sen alleviivan hienon tavan, millä varmistaa se kenenä kanssanäyttelijä on astunut lavalle. Ushman hahmo olisi voinut olla myös joku muu, toki looginen oletus on, että se on Sinikka, mutta se varmistuu vasta, kun se sanotaan ääneen. Siksikin metsänhaltia on yllättävän sinnikäs vaatiessaan hahmoa kertomaan nimensä.

Sinikka: Hauska tavata.

Metsänhaltia: HAUSKA?!

Sinikka: Ehkä se oli liioiteltu adjektiivi…

Tämä aloitus oli mainio siirtymä realistisesta tarinasta fantasian ja fantastisten olentojen vaellusmaille. Sehän olisi voinut jatkua niin, että edellisessä kohtauksessa nähdyt Sinikka ja Simo geokätköilevät menemään siellä nurmilla ja sitten vaan tapahtuu jotain pienempää tai suurempaa. Nyt Sinikka saapui yksin ja siinä syntyi musiikin ja tilanteen ohjaamana ylimaallisen kaunis maisemakuvaus, johon istui hienosti fantasiahahmojen esiinmarssi. Samoin tämä kohtaus on hieno esimerkki siitä, miten tärkeää on syvän tason hyväksyntä ja fyysinen kuuntelu. Eihän sen kaarnanenäisen ja sarvekkaan metsänhaltian esiinloihtimilla oksilla ja juurakoilla olisi ollut mitään voimia, jollei Sinikka hahmona olisi suostunut uhriksi ja oksien sidottavaksi. Maagisinkaan tarjous ei improssa ole maaginen, jollei siitä vaikututa. Eli jokainen tarjous on juuri niin hyvä, kuin sen osakseen saama hyväksyntä on ja se on myös hyvä muistaa, että hyväksyntä luo sen tarjouksen arvon. Nyt siitä vaikututtiin todella isosti, mikä toi pelottavankin käänteen tarinaan. Miten tästä nyt selvitään? Hirvittävä cliffhangeri.

Välilaulua pukkaa

Toisena välilauluna kuultiin kolmen eri tyylilajin opaskirja pääsykokeisiin lukevalle Olivialle siihen, miten selvitä kunnialla lukemisesta ja ehkä välillä äidistäkin. Hienoa miten top 50 listan musiikkia kuuntelevalle nuorelle valikoitiinkin niin nykyhittikamaa olevat tyylilajit eli Suomi-iskelmä, (vanhahtava) rock ja valssi. Ai että, en tiedä jotenkin ilahduttava kombo. En tiedä, miten joutsenet liittyvät asiaan, mutta ilahduin siitä että nekin lauluun päätyivät. Improlaulu on hieno laji, että koskaan ei tiedä mitä annetuilla materiaaleilla juuri niiltä improajilta saa. Nämä toivelaulut ovat siinä mielessä ihana esimerkki myös siitä, mitä kannattaa impron katsojana ehdottaa, kun esiintyjät pyytävät ehdotuksia: sellaista mitä oikeasti haluaa nähdä ja kuulla. Se on sitä materiaalia, mikä ruokkii yhteisen luovuuden kipinää. Lopputulos voi olla jotain hulluttelevaa, pelottavaa, hauskaa tai muuten vaan ihanaa, sitä ei tiedä. Kun ehdotus tulee sydämestä, niin tätä tietoa kunnioittavat ja siitä inspiroituvat improajat voivat luoda pienistä, irralliseltakin vaikuttavista paloista, jotain todella upeaa. Tämä laulukokoelma oli se, mitä saatiin pääsykokeisiin lukemisesta, top 50 -listasta, suklaasta ja hermoja kiristävästä äidistä ja se oli todella hurmaavaa.

Mennään metsään

Viimeiseen osioon yleisöltä pyydettiin ehdotuksena unelmien kesätyö ja siltä pohjalta inspiraatioksi saatiin yksisarvisten hevostila, joita tunnetusti satuolentojen asuttamassa Perniössä on. Paikalliset varmasti tämän tiedon vahvistavat, sillä improhan on tunnetusti aina täydellisesti faktapohjaista. Jep eli fantasia jatkuu. Sinikka on puussa kiinni ja paikalle saapuu sitten ehdotuksen inspiroimana jonkin lajin hännällinen satuolento (Miiko Toiviainen), Sarvi-Henrik nimisellä, yksisarvisella ratsastaen. Näin mielessäni tämän määrittelemättömän satuolennon jonkinlaisena  My Little Ponyn ja peikon risteymänä, en tiedä miksi, mutta näin näin. Sinikan on siis vapauduttava oksista ja juurista, jotka kuristavat häntä, mutta tulija ei tohdi auttaa häntä. Onhan metsänhaltian kosto varmasti julma, jos hänen ansojaan käydään vahingoittamassa. Onneksi kuitenkin geotiimin eli kahvikeijujen nimestä innostuvalla taikaolennolla on yksisarvinen mukanaan. Sinikan lopulta onnistuu vakuuttaa Sarvi-Henrik siitä, että hän on hyvällä asialla ja metsän puolella, jolloin tämä taikavoimillaan suo hänelle oikeat keijun siivet.

Sinikka: Oletko koskaan huomannut, että nämä metsät ja pellot ovat täynnä roskaa. Että…

Simo: Eäääääh…

Sinikka: Eikäkö Simo oikeasti, nyt minä opetan sinua…

Simo: No mutta roska siellä tai täällä… Eihän nyt…

Sinikka: Minä olen suorittanut tämän geokätkötehtävän, ja minä opetan nyt sinua. Oi mestari-Simo.

Simo: Ei tuohon voi oikein sanoa mitään vastaan.

Vaan fantasiasta on vielä palattava reaalimaailmaan, koska aloitus oli siellä. Tarinan ympyrä ei ole vielä täysi, sillä kaiken tämän upean fantasiamaailman jälkeen aloituskohtaus tuntuu vähän irralliselta. Niinpä tapahtuu kevään herääminen tai siis Sinikan herääminen. Fantasiaa ei pyyhitä pois, vaan se seikkailu on tarjonnut tärkeän opetuksen, jonka Sinikka voi nyt opettaa ex-mestarilleen Simolle, joka ei heti innostu asiasta. Onneksi laulun voimin Simokin tulee vakuuttuneeksi siitä, että metsään saa kyllä mennä, kunhan ei roskaa. Voimalaulu puhtaan luonnon puolesta, jossa yhdistyy lopulta todella kauniisti fantasia ja reaalimaailma, kun metsänhenki yhtyy lauluun. Se oli ehkä kaikki vain Sinikan unta, joka sai hänet heräämään ja huomaamaan, miten luonto hänen ympärillään oli roskaantunut niin, etteivät linnutkaan enää laulaneet metsässä. Toisaalta ehkä mikään ei ollut unta, sillä loppuratkaisu säilyttää sen fantasian todenperäisyyden mahdollisuuden. Aikuinen loogisesti selittää yliluonnollisen kokemuksena unena, koska se on ainoa järjellinen tapa selittää yllättävä valaistuminen, keijun siivet ja yksisarvinen. Kumpikin taso voi silti olla aivan yhtä totta, vaikka sitä voi olla itse kokijanakin vaikea sillä hetkellä uskoa. Kahvikeiju voi olla geotiimin nimi ja myös itsensä toteuttava fantasiamaailman lupaus siivistä ja lentämisestä. Taikaa voi löytää silloin, kun sitä vähiten odottaa.

Metsänhaltia: Mene metsään. Jos uskallat…

Hirveän simppeli ja elegantin upea toteutus sadunomaiselle tarinalle, jossa hyvin arkiset jutut saavat ison merkityksen. Mageaa magiaa mahan täydeltä. Oi Stella ❤

P.S. Video esityksestä on tällä hetkellä vielä nähtävissä Stella Polariksen Facebook -sivuilla https://www.facebook.com/stellapolarisimprov/videos/575020093107656/

Kahvikeijun kevätretki

Lavalla
Miiko Toiviainen
Ushma Karnani

Musiikki
Jouni Kannisto
Topi Korhonen

Työryhmä
Jyri Suominen
Jarkko Tuominen
Elina Stirkkinen
Sari-Anne Nahkuri
Pekka Mönttinen
Teemu Puputti
Joanna Sandström
Jarno Marjamäki
Reijo Jumppanen
Johannes Muhonen

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑