Sanaton rakkaus 28.9.2019 (Espoon Kaupunginteatteri)

Sanaton rakkaus (Children of a Lesser God) on voimallinen ja monimuotoinen tarina, joka näyttää valoa sekä eroille että yhdistäville tekijöille. Se on kaunis tarina kuulevan ja kuuron ihmisen rakkaudesta, kuten suomalainen nimi kertoo ja silti se rakkaustarina on vain yksi osa suurempaa tarinaa. Sanattomassa rakkaudessa on kyse myös kielestä, identiteetistä ja oikeudesta puhua omasta puolestaan: omalla kielellään ja omilla sanoillaan. Oma kieli on osa ihmisen identiteettiä. Sitä ei ulkopuolelta voi käsittää, miltä tuntuu, kun joku puhuu aina puolestasi ja kertoo, miltä hänen mielestään sinusta tuntuu. Miltä tuntuu, kun maailma leimaa sinut mykäksi, vaikka pystyt kommunikoimaan käsilläsi useita viestejä paljon nopeammin, kuin moni puhuva pystyisi ne puhumaan. Tai miltä tuntuu, kun sinua yritetään jatkuvasti pakottaa muuttumaan, luopumaan siitä mitä olet, jotta voisit olla osa muiden ehdoilla määriteltyä maailmaa. Jos olet osa vähemmistöä, niin enemmistö yleensä olettaa sinun muuttuvan, eikä näe siinä mitään pahaa. Ymmärtäväisimmät ottavat vielä asiakseen puhua sinun puolestasi, mutta omilla ehdoillaan ja sanoillaan. Niin yleistä, kuin toisten yksilöiden ja kokonaisten ihmisryhmien puolesta puhuminen onkin, ei enemmistön edustaja voi aidosti antaa ääntä vähemmistölle. Vaikka toisen puolesta puhuminen tehtäisiin rakkaudella ja halulla suojella toista, se voi silti tekona olla toisen mitätöimistä.

Toisin kuin monet muut kuurojen koululla elävät ja opiskelevat nuoret aikuiset, Sarah (Dawn Jani Birley) ei tahdo oppia puhumaan kuulevien kieltä. Hän ei tahdo oppia teeskentelemään kuulevaa sopeutuakseen kuulevien ehdolla rakennettuun maailmaan, vaan suhtautuu koko ajatukseen ja puheopettajiensa pyrkimyksiin melkoisen vihamielisesti. Toisaalta ei hän myöskään välttämättä koe omakseen sitä paloa, jolla hänen pitkäaikainen ystävänsä (Aleksi Holkko) haluaa yhteiseksi kokemaansa asiaa, jonka keulakuvaksi hän tarvitsee Sarahia. Sarahin ehdottomuus näkyy monissa muissakin asioissa, kuten toiveessa saada nimenomaan kuuroja lapsia. Hän itse vastustaa voimallisesti muiden halua luoda hänestä oma kuvansa, mutta silti hän tahtoisi mahdollisten lastensa olevan nimenomaan hänen kuvansa. Sarah ei halua sopeutua kuulevien kieleen, sillä hänellä on jo käytössään monessa mielessä paljon ilmaisuvoimaisempi kieli, jota muu maailma ei vain tahdo hyväksyä. Sarah on kuuro ja tyytyväinen siihen. Ei hänellä ole mitään halua opetella puhumaan tai lukemaan huulilta. Ei, vaikka se tarkoittaa, että hän ei voi kouluttautua pidemmälle tai välttämättä ikinä tehdä muita töitä, kuin nykyistä työtään siivoojana kuurojen koululla ja tarvitsee tulkin voidakseen hoitaa monia asioita.

Sarahin kuulevan puheopettajan Jamesin (Santeri Kinnunen) argumentit kaikuvat kirjaimellisesti kuuroille korville, kun hän yrittää perustella, miksi Sarahin olisi tärkeää oppia puhumaan. Jotta hän voisi toimia ja sopeutua ympäröivään maailmaan. Sitä James vaan ei tajua, että tekemällä niin, hän luopuisi myös osasta omaa identiteettiään. Sarahin maailman hiljaisuuteen James ei voi kuulua, vaikka osaisi tämän kieltä, kuten ei Sarahkaan Jamesin maailman meluun. Sen ymmärtäminen, että sinulle rakas ihminen elää maailmassa, johon itsellä ei ole oikeasti pääsyä sen vuoksi kuka olet, voi olla todella kipeä havainto. Halu tukea toista voi joskus estää huomaamasta sitä, mitä ihminen itse oikeasti tahtoo tai tarvitsee. Joskus ehkä auttaisitkin parhaiten pysymällä poissa.

Sanaton rakkaus on lavastukseltaan tyylikkään pelkistetty. Erityisen hieno oivallus on läpinäkyvien seinien käyttäminen eri tasoihin sijoitetuissa tiloissa. Ne mahdollistavat paitsi täyden näkyvyyden tilaan, myös läpinäkyvälle pinnalle kirjoittamisen ja piirtämisen. Seinästä näkyy läpi, mutta se on silti fyysisesti siinä ja voi erottaa kaksi maailmaa. Ilahduttavaa on myös se, miten paljon tehdään viitteellisessä lavastuksessa, mikä pitää lavatilan ilmavana. Esitys yhdistelee viittomia ja puhetta ja se on suurimmalta osin myös tekstitetty, mikä tuottaa uudenlaisia haasteita vilkkaan teatterikatsojan keskittymistkyvylle. Itse huomasin, että oli vähän vaikea olla lukematta tekstityksiä, vaikka lavalla tapahtuva sekä viitottiin että puhuttiin. Se on varmasti telkkariajassa eletyn lapsuuden ja nuoruuden peruja, että tekstitys tulee luettua automaattisesti, vaikka sitä ei tarvitsisikaan. Kun siitä alun ”mihin oikein pitäisi katsoa” hämmennyksestä pääsee yli, on esitystä todella mielenkiintoista seurata, koska keskustelu tapahtuu jatkuvasti useammalla tasolla. Miten vähän sitä tuleekaan kiinnittäneeksi huomiota keholliseen ilmaisuun, kun on tottunut ilmaisemaan itseään äänellään ja sanoilla. Kun ei ole ääntä tai sanoja, on käytettävä kehoa ja sen ilmaisuvoimaa, mikä mahdollistaa todella rikkaan ja monimuotoisen kielen.

Sanaton rakkaus on vaikuttavaa eri aistien sinfoniaa, jonka keveiden ja raskaiden aaltojen varassa voi turvallisin mielin kellua kuuntelemassa hiljaisuuden ääntä.

Sanaton rakkaus

Mark Medoff

Ohjaus Johanna Freundlich
Lavastus Janne Siltavuori
Valosuunnittelu Tarja Ervasti
Äänisuunnittelu Tommi Koskinen
Pukusuunnittelu Noora Salmi
Maskeerauksen suunnittelu Kaarina Kokkonen
Viittomakielen valmennus Marianne Aro

Rooleissa
Milka Ahlroth, Dawn Jani Birley, Aino Hakala, Aleksi Holkko, Santeri Kinnunen, Meri Nenonen ja Pertti Sveholm

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑