Pariisin kaduilla kuuluu iloinen laulu, joka kiinnittää myös ohikulkevan kreivin (Pekka Hiltunen) huomion. Kreivin suopealla avustuksella ovet oopperaan avautuvat nuorelle laulajalupaukselle Christine Daaélle (Johanna Isokoski), vaan ovien takana kaikki ei olekaan ihan niin kuin odottaa saattaisi. Pariisin oopperan kimaltavan ja hilpeän kuoren takana piilee nimittäin synkkä salaisuus. Voisi luulla että oopperassa elävä kummitus (Riku Pelo) olisi sen pelottavin asukas, vaan jotain vieläkin synkempää on juuri astunut ovesta sisään. Oopperan väen ja kummituksen yhteiselo on sujunut vuosikausia rauhaisissa merkeissä, vaan tuo rauha järkkyy uuden oopperanjohtajan ja hänen diivailevan vaimonsa saapuessa taloon muuttamaan asioita. Nämä muutokset hermostuttavat kellarissa elävän kummituksen ja pakottavat hänet esiin piilostaan. Astuessaan esiin piilostaan tuo synkkä kulkija joutuu kuitenkin kohtaamaan jotain vieläkin pelottavampaa, kuin riipivä-äänisen Carlottan (Tytti Vänskä): valon ja lempeyden. Laulutunteja kaipaavan Christinen ja laulun salat taitavan kummituksen polut kohtaavat puvustamon puolella. Tämän kohtaamisen myötä kumpikin saa elämäänsä jotain mitä kipeästi kaipasi. Kummitus kauneutta, hyväksyntää ja valoa, Christine oppia useammassa asiassa, kuin ehkä osasi odottaa.

”meidän kuuluu laulaa ilosta ja rakkaudesta, ei hyötyäksemme siitä.”

Phantom – Pariisin oopperan kummitus on musikaalina visuaalisesti komea ja musiikillisesti ilahduttavan vivahteikas. Tässä kokonaisuudessa on kaikkea: kauniisti kaikuvaa musiikkia, upeita suuren maailman henkeä sykkiviä ensemble numeroita sekä koskettavia duettoja ja sooloja. Ai niin ja sitten on vielä se yksi omalaatuinen sekä pelottavan määrätietoinen, mutta hieman laulurajoitteinen sopraano, Carlotta, joka oopperanjohtajan puolisona tietysti saa kaikki pääroolit. Tämä muutos ei erityisemmin hivele kummituksen korvia, joka ottaa asiakseen kouluttaa Christinestä uuden tähden oopperaan. Tosin yhdellä ehdolla: Christine ei saa nähdä hänen kasvojaan, joita hän peittelee naamion takana. Ehdot hyväksyttyään Christine saa erittäin ilahduttavaa ja viihdyttävää lauluopetusta. Kummituksen ja Christinen duettona laulama laulukuljetuskohtaus on ihan lempikohtiani musikaalin ekalla puoliskolla. Samoin erinomaisen kaunis kohtaus on myös sitä seuraava kuorolaulu, jossa myös puvustus, etenkin peruukit, on ihanan mielikuvituksellista.

Phantom on moniaistista musikaalikarkkia, joka hivelee korvia ja silmiä. Lavastus Phatomissa on kaunista ja suureellista sekä moneen tarkoitukseen taipuvaa. Nautin valtavasti siitä, miten näyttämön koko syvyys on hyödynnetty lavastuksessa ja näyttelijöiden liikkeessä. Etenkin kummituksen liikkuminen tilassa on todella kiinnostavaa seurattavaa. Kaikki mahdolliset tasot ja piilopaikat on valjastettu tarinan käyttöön. Yksittäisistä kohtauksista venekohtaus on fantastistisen viehättävä omalla synkeällä tavallaan. Samoin kummituksen ja Christinen metsäretki, joka tarjoaa lempeämpää fantasiamaailmaa. Ylipäätään nautin ihan valtavasti kummituksen kohtauksista, koska siinä hahmossa on samalla jotain pelottavaa ja toisaalta jotain hyvin leikittelevän kepeää. Samalla melkoisen kostonhimoinen ja äkkipikainen, mutta hirveän sympaattinen ja ymmärrettävän harhautunut hahmo. Kun tähän inhimillisen heikkouden ja vahvuuden liittoon yhdistyy Riku Pelon upean vahva ääni ja lavaolemus, niin ollaan todella voimallisen elämyksen äärellä. Upean vastaparin ja täydennyksen kummitukselle tarjoaa Johanna Isokosken kirkasääninen ja hieman naiivikin Christine, jonka sydäntä taitaa hämmentää myös eräs hurmaava kreivi.

Lopuksi on vielä mainittava, miten huikean ilahduttava on se tapa, jolla uusi oopperanjohtaja (Henri Halkola) nautiskelee vaimonsa Carlottan laulusta, muiden kärsiessä ja peitellessä korviaan. Siinä on kyllä vakka oivan kannen itselleen valinnut. Phantom on synkkä ja rosoinen, mutta hyväsydäminen ja höpsön humoristinen tarina, jossa käy niin kuin käy, mutta se mitä tapahtuu matkan varrella on päämäärää tärkeämpää. Luvassa on rohkeutta kohdata sekä elämää että kuolemaa ja ehkä hieman rakkauttakin.

Phantom – Pariisin oopperan kummitus

Teksti Arthur Kopit
Musiikki Maury Yeston
Suomennos Marika Hakola
Ohjaus Maiju Sallas
Lavastaja Annukka Pykäläinen
Pukusuunnittelija Tuovi Räisänen
Koreografi Jouni Prittinen
Kapellimestari Jari Puhakka
Valosuunnittelija Japo Granlund
Äänisuunnittelija Mika Filpus
Projisoinnit Tuukka Toijanniemi
Kampaukset ja maskeeraus Suvi Taipale ja Anniina Saari
Lauluvalmentaja Juho Eerola

Rooleissa
Riku Pelo, Saara Jokiaho, Johanna Isokoski, Pekka Hiltunen, Jouni Salo, Henri Halkola, Tytti Vänskä, Hannu Lintukoski, Markus Virtanen, Hanna Liinoja, Ringa Aflatuni, Anneli Karppinen, Asko Vaarala, Piia Mannisenmäki, Hegy Tuusvuori, Taina Reponen, Pietari Pentikäinen, Joonatan Pihlainen, Heikki Niininen, Dora Seitovirta, Alma-Ruut Karjalainen, Eveliina Holm, Joel Nurmi, Kia Grönlund ja Sofia Sallinen.

Orkesteri
Jari Puhakka (kapellimestari)
Heta Forstén / Kaisa Ivars / Lotta Laaksonen (viulu)
Saara Renvall / Juha Malmivaara (sello)
Matti Ekman (koskettinsoittimet)
Matti Laukkanen / Panu Korhonen (koskettinsoittimet)
Jani Saaranen / Ilpo Soikkeli (trumpetti)
Jussi Järvenpää / Marielle Harri  (käyrätorvi)
Esa-Veli Riuttamäki / Markus Lajunen (huilu)
Kristjan Parts / Mikko Tourunen (klarinetti)
Jani Koskela / Veli-Matti Silanterä (basso)
June Binnie / Hannu Leppänen (lyömäsoittimet)