Mietteitä menneestä: Draamaopettaja taiteilijana (Draaman perusopinnot)

Muistelmatekstien sarjassa vuorossa kymmenes ja viimeinen osa, joka sisältää myös yllättävän katkoksen viimeisen päivän päiväkirjamerkinnässä. En ehkä ikinä kirjoittanut toisen päivän kokemuksia päiväkirjamuodossa sen pidemmälle. En muista. Muistan kyllä, että vuodatin aiheesta vähän liikaakin varsinaiseen lopputehtävään ja kyllä se myös myöhemmässä pohdinnassa näkyy, miksi en kenties ikinä päiväkirjapohdintaa tuon pidemmälle jatkanut. Tämä jakso oli lopulta henkisesti aika karu päätös opinnoille ja olin melkoisen hajalla tuon viikonlopun jäljiltä. Toisaalta on kuitenkin tärkeä sanoa, että se yksi raskaampi kokemus ei ole estänyt mitään. Hyvillä mielin jatkoin aikanaan aineopintoihin ja draaman parissa muutenkin. 

Draamaopettaja taiteilijana

Ennakkotehtävä

Etsi jaksolle mukaan materiaalia, josta voisi lähteä työstämään ryhmälähtöistä esitystä: musiikkia, laulun sanoja, runoja, lehtijuttuja, nettikirjoituksia, taideteoksia… ym.!

Valitsin lopulta kansalaisopiston teatterin peruskurssille kirjoittamani kesätekstin. Toisena vaihtoehtona oli Jasper Johnsin maalaus Untitled. En lopulta valinnut sitä, koska muilla oli niin positiivisia tekstejä ja esineitä mukanaan.

11.8.2016

Kävimme kuulumiskierroksen ja sitten siirryimme kotiryhmiin. Kotiryhmissä meidän piti käydä läpi kursseja ja suunnitella joku lämmittelyharjoitus muulle ryhmälle aiempien kurssien pohjalta. Meidän ryhmämme keskustelu vähän typistyi, kun ryhmän opetustöissä jo olevat alkoivat kysellä opettajalta vinkkejä omaan opetukseensa, joten hieman harmillisesti päättyi kotiryhmässä toimiminenkin. Tämän jälkeen opettaja esitteli Pieta Koskenniemen kirjan pohjalta tekemiään kalvoja devisingiin liittyen. Tämän jälkeen meidät jaettiin ryhmään pituusjärjestyksen pohjalta eli lyhyiden ja pitkien ryhmät jne. Se oli mielestäni hämmentävän hölmö idea tässä tapauksessa, mutta menköön. Näissä ryhmissä sitten työskentelimme lopun kurssia. Kävimme ryhmässä läpi omat esineemme ja tekstimme. Kahdella oli laulun sanat (tähtipölyä sekä pieni ja hento ote) ja kahdella muulla esineet (niiskuneiti ja saamelaisten hedelmällisyysjumalan kuvan sisältävä koru). Arvoin pitkään omaa asiaani, mutta valitsin lopulta tekstin, koska koin sen sopivan paremmin ryhmän muihin esineisiin. Tämän jälkeen aloimme suunnittelemaan ja keskustelemaan siitä, mitä tulisimme tekemään. Aika nopeasti huomasin vetäytyväni taka-alalle ja häipyväni ryhmän keskusteluista, en oikein edes kyennyt ylläpitämään kiinnostusta tai katsekontaktia. En vain jaksanut ja alkoi taas tuntua näkymättömältä, niin kuin yhdellä aiemmallakin kurssilla. Suunnittelu eteni heikosti ja sitten olikin aika pitää ruokatauko, jolloin osa porukasta lähti pois. Päädyimme sitten keskustelemaan ryhmäläisten kanssa pienemmissä kokonaisuuksissa, jolloin huomasin taas pääseväni ryhmätoimintaan kiinni. Myös siinä kohtaa kun ryhmämme viidestä jäsenestä oli neljä paikalla, olin aktiivinen ja luovavirtaus oli käynnissä. Se kuitenkin päättyi kuin seinään, kun ryhmän viides jäsen palasi ja minun hieman häpeällistäkin myöntää se, että annan yhden ihmisen vaikuttaa noin paljon omaan tekemiseeni. Tuntui vain kuin ääneni olisi vaiennut ja aivojeni toiminta pysähtynyt. En vain saanut mitään irti hänen ideoistaan ja puheistaan. Oikein huomasi, miten hän odotteli että joku toinen vaikenee, jotta saa kertoa oman pitkän ja tylsän juttunsa. En oikein edes ymmärrä, miksi hänen piti jakaa niin paljon itsestään, siis okei, jos se on tärkeää hänelle niin ok, mutta kun tarkoitus oli kuitenkin tehdä töitä, eikä kuunnella hänen elämäntarinaansa. Ehkä se oli se itsekeskeisyys ja omien ideoiden jääräpäinen läpivienti, mikä minua eniten kuvotti. Päivän päätteeksi kuuntelimme ryhmän biisit, mutta tokihan tämän yhden piti vielä saada soittaa oma biisi siihen lisäksi, koska… Ei vain niinkö enää jaksanut edes yrittää. Valkoinen paperi ja epäinspiroiva musiikki vain saivat minut täysin jäätymään. Päivä oli lyhyt, mutta todella raskas.

12.8.2016

Toinen päivä oli todella pitkä. Aloitimme fyysisellä lämmittelyllä, eli ihan vain heiluteltiin käsiä ja pompittiin. Sitten alkoi ryhmätyöskentely

(Toim. huom. Tässä kohtaa teksti alkuperäisessä tiedostossa katkeaa ilman pistettä lauseen lopussa.)

Mitä havaintoja teit vuorovaikutuksesta pienryhmissä?

Tämä kurssi oikeastaan aiheutti aika pahan kriisin vuorovaikutustaitojeni suhteen. En edes täysin ymmärrä miksi, mutta aitoa vuorovaikutusta ei minun ja muun ryhmän välillä oikeastaan edes ollut näiden kahden päivän aikana. Sanoin ja kommentoin toki välillä jotain, mutta missään kohtaa en tuntenut itseäni osaksi ryhmää, vaan olin koko ajan se joku ulkopuolinen, jota muut joutuivat vain sietämään. Sulkeuduin käytännössä jo ensimmäisenä päivänä lähes täysin ja se vain paheni toisen päivän edetessä. Jossain omissa vuorovaikutustaidoissanihan se ongelma on, mutta yllätyin vain siitä, että se ilmeni niin voimakkaana tässä vaiheessa opintoja, kun olin kuitenkin jo onnistuneesti osallistunut useisiin ryhmätöihin. Muiden ryhmäläisten kesken vuorovaikutus kuitenkin sivusta seurattuna toimi kohtuullisesti. Kuitenkaan mielestäni ei voi puhua tasavertaisesta kommunikaatiosta, sillä jokainen tuntui tavallaan puhuvan toisten ohi ja yrittävän saada omaa näkemystään läpi. Yllättävän hyvän lopputuloksen tällaisellakin tavalla työskennellä kuitenkin saa. ”Joo ja…” ajattelumallia kuitenkin hyödynnettiin jonkin verran vuorovaikutuksessa, joten ajoittain ideat rakentuivat hyvin toistensa päälle ja päästiin asiassa eteenpäin. Ajoittain kuitenkin jumiuduttiin johonkin limboon, jossa kolme voimakastahtoista ja äänekästä ihmistä pyrkivät kaikki ohjaamaan työtä haluamaansa suuntaan. Ehkä ryhmässä olikin liikaa johtajanrooliin mieluiten asettuvia ihmisiä.

Mitä pedagogisia ja taiteellisia haasteita näet ohjaajan ja näyttelijäntyössä?

Kaikkein parhaiten ryhmän epätasapainoisuus näkyi roolituksessa, joka oli minun näkökulmastani täyttä sanelupolitiikkaa. Oikein hämmennyin, miten helposti minut sysättiin täysin syrjään. Siis ennen kuin olin ehtinyt sanoa sanaakaan tai kunnolla kokeilla aiemmin sovitun roolin toteuttamista, toinen ilmoitti jo tekevänsä senkin pienen roolin minun sijaani. Typertyneenä vain annoin roolit hänelle ja istuin katsomaan kuinka tarpeeton kokonaisuuden kannalta olinkaan. Kun lopulta toisen päivän esitysten lähestyessä pääsimme siihen kohtaukseen asti, jossa minulla viimein olisi rooli (ihan vain koska haluttiin kolme asiaa ja meitä sattui olemaan kolme), olin jo niin hajalla oman ulkopuolisuuden tunteeni vuoksi, etten enää kyennyt edes aloittamaan omaa osuuttani heidän katseidensa alla murenematta täysin. Minua inhotti koko ajatus siitä, että pitäisi esittää surullista juuri heidän edessään. Yritin ilmaista syyn ahdistukseeni ja siihen, miksi en sormia napsauttamalla kyennyt haluttuun suoritukseen, mutta sen sijaan että olisin saanut ohjausta, kuten muut olivat vastaavassa tilanteessa saaneet, minut korvattiin tästäkin pienestä roolista. Ei se toisaalta haitannut, koska en varsinaisesti enää halunnut tai edes kyennyt olemaan osa tätä kokonaisuutta. Harmittamaan jäi ehkä vähän se, että olin lopulta päätynyt ottamaan itselleni aidosti tärkeän tekstin mukaan, sillä en kyennyt millään tasolla iloitsemaan siitä, että se oli sisällytetty esitykseen. Ohjauksellisesti koin todella huonoksi sen, että meillä ei ollut nimettyä ohjaajaa / ohjaajia, koska nyt käytännössä kolme ihmistä ohjasi ristiriitaisella tavalla, kuitenkaan ottamatta vastaan palautetta omasta esittämisestään edes toisiltaan. Olikin todella tervetullutta, kun viimein opettajan antama palaute sai muutettua esityksen kokonaisuuden täysin rikkoneen tavan näytellä. Kun asiaa miettii opetuksen ja myös ohjaajantyön kannalta, niin se tilanne ja nurkka johon olin ryhmässä ajautunut, ei ole hyvä asia. Hieman jopa pelottaisi tämän kokemuksen jälkeen lähteä teettämään ryhmätöitä, koska en vastaavaa ulkopuolisuuden tunnetta tahtoisi kenellekään tietämättäni aiheuttaa. Näyttelijäntyön kannalta kokisin tärkeäksi jonkinlaisen selkeän vastuun jaon, sillä nyt kokemani kolmisuuntainen mikro-ohjaus tappaa kyllä luovuuden todella tehokkaasti.

Miten koit ryhmän päättämisen?

Harmikseni jouduin lähtemään etuajassa, sovitun pakollisen menon vuoksi, joten jäin paitsi varmasti aika olennaisesta osasta ryhmän päättämisen suhteen. Oma kokemukseni nyt valitettavasti värittyi viimeisen yhteisen työn täydellisen epäonnistumiseni vuoksi negatiiviseksi, joten jos olisimme päättäneet kurssin viime viikon jälkeen olisi tunnelmani ollut täysin erilainen. Sinänsä kuitenkin positiivisten asioiden laput olivat ihana idea ja vaikka jouduin kirjoittamaan ne hirveässä kiireessä, niin oli todella mukava pysähtyä hetkeksi pohtimaan kaikkia yksilöinä ja huomioida heidän ainutlaatuisuutensa. Viimeisen kurssin huonosta kokemuksesta huolimatta nämä opinnot ovat antaneet minulle todella paljon ja olen myös itse kyennyt osallistumaan todella hienoihin juttuihin, joissa on luotu yhdessä todella hienoja asioita.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑