Muistelmatekstien sarjassa vuorossa kahdeksas osa, jossa käsitellään ohjaajantyön lähijaksoa. Tälle jaksolle ennakkotehtävänä pyydetty ohjaussuunnitelma on laadittu muistiinpanoina varsinaisen näytelmätekstin lomaan, joten sitä en tähän yhteyteen julkaise.

Ohjaajantyö

Ennakkotehtävä

Tee sinulle määrätystä kohtauksesta itseäsi varten ohjaussuunnitelma: miten lähdet liikkeelle ja mitä harjoituksia voisit teettää. Ota tehtävä mukaan jaksolle.

Oman suunnitelmani tein näytelmän Puputyttö (Saara Turunen) muutaman kohtauksen mittaisesta katkelmasta.

1.8.2016

Päivä aloitetaan käymällä läpi kuulumiskierros ja tämän jälkeen siirrytään ennalta määrättyihin 4-5 hengen ryhmiin keskustelemaan ryhmän näytelmästä. Meidän ryhmällemme oli annettu Saara Turusen näytelmän Puputyttö ensimmäinen kohtaus. Keskustelimme asiasta ja huomasimme aika nopeasti, että minä olin ainoa, joka oli tehnyt varsinaisen ohjaussuunnitelman. Tämän keskustelun jälkeen kävimme läpi ohjaamisen teoriaa ja keskustelimme ohjaussuunnitelman muodosta, joka oli tehtävänannon pohjalta todella epämääräinen. Tämän jälkeen teimme lämmittelyharjoituksia koko ryhmässä. Ensimmäisessä harjoitteessa kaikkien piti liikkua tilassa ja joku aina huusi sanan, jonka mukaisesti kaikkien piti sitten toimia ja esittää kyseinen asia sekä siihen liittyvä ääni. Toisessa lämmittelyharjoituksessa meidän piti kävellä eri tavoin mm. lumimyrskyssä ja rannalla. Tämän jälkeen kävimme ryhmissä läpi omia ohjaussuunnitelmiamme ja päätimme ohjaajista sekä rooleista. Toiset olivat valmistelleet paremmin ennakkotehtävän harjoiteosuuden, kun taas minulla oli selkeä visio ohjauksesta, joten päädyimme siihen, että minä ohjaan esityksen ja muut näyttelevät. Roolivalinnat jouduin tekemään itse, mutta mielestäni ne osuivat aika nappiin jo ensimmäisen lukukerran pohjalta arvioiden. Haastavinta oli ehkä se, että näytelmässä oli liikaa henkilöitä, joten päädyimme yhdistelemään ja muokkaamaan käsikirjoitusta hieman. Alun kuoro kohtaus jakautui kolmen näyttelijän välille, jotta kaikki olisivat mukana tasaisesti kaikissa kohdissa. Näin esityksessä mielestäni pysyi hienosti jatkuvuus yllä. Lisäksi tarinaan yhden siskon pudottamisen jälkeen vapautui tilaa, joten sain sijoitettua ajattelemani mieshahmon viimeiseen kohtaukseen mukaan. Opettaja puhui teoriaosuudessaan kokeilumahdollisuuksista, joten päädyimme näyttelijältä tulleen idean pohjalta kokeilemaan hieman dramaattisempaa loppua ja toinen siskoista kuristaisi miehen lopussa. Teimme pari lukuharjoitusta ja kokeilimme hieman alustavia asemointeja näyttelijöille. Ohjatessa pyrin kuuntelemaan näyttelijöitä ja mielestäni sain hyvin läpi sekä omia ehdotuksiani että pystyin ottamaan hyviä ideoita vastaan myös näyttelijöiltä. Tykkäsin kovasti tästä vuorovaikutteisuudesta, sillä siten sai monia sellaisia näkökulmia, joita ei olisi itse välttämättä keksinyt. Lopuksi lähdimme etsimään rekvisiittaa ja roolivaatteita näyttelijöille. Valikoima oli aika rajoittunutta, mutta onnistuimme lopulta löytämään suurimman osan tarvittavista varusteista. Joitain kuitenkin sovittiin, että näyttelijät toisivat kotoaan, koska esim. pupua tai sen häkkiä ei ymmärrettävistä tarpeistosta löytynyt.

2.8.2016

Toisena päivänä aloitimme myös lämmittelyharjoituksilla ja yhteisellä keskustelulla. Tämän jälkeen siirryimme takaisin ryhmiin ohjaamaan omia esityksiämme. Oli hieman ärsyttävää, että meille lankesi ensimmäinen harjoitteluvuoro esitystilassa, koska emme sitä ennen saaneet hetkeäkään aikaa käydä läpi esitystä toisaalla ja valmistella sitä, mitä tulisimme tilassa tekemään. Jos itse saisin suunnitella, niin ennen varsinaisessa tilassa tapahtuvaa harjoittelua olisi puoli tuntia aikaa ryhmän kesken harjoitella ja lämmitellä. Nyt mentiin suoraan asiaan ja sen vuoksi myös lopun keskustelussa tuli hölmö olo, koska emme me ehtineet tehdä mitään sen kummempia harjoitteita, vaan oli pakko mennä suoraan asiaan. Myös sen vuoksi, että meillä oli niin paljon vaihtoja esityksessä, oli pakko treenata niitä. Hieman ehkä ärsytti, kun opettaja sotkeutui niin vahvasti ohjaamiseen, siis okei ideat ovat hyviä ja ihan arvokasta kuultavaa, mutta anna nyt hyvä ihminen meidän tehdä ja kokeilla itse. Nielin muutaman ehdotuksen, joista en itse piitannut, koska näyttelijät innostuivat niistä, mutta mielestäni varsinkin muutos miehen hahmossa vielä karikatyyrimäisemmäksi ei ollut pelkästään positiivinen, vaikka toki sekin saatiin toimimaan. Ohjaaminen oli hieman haastavaa, kun jouduimme harjoittelemaan liian ahtaissa tiloissa ja tällöin oli hankala arvioida ajoituksia. Minusta vastavuoroisuus toimi hyvin ja kokeilimme sekä minun että näyttelijöiden ehdotuksia sulassa sovussa. Olin todella yllättänyt miten hyvin ihmiset olivat ehtineet päivässä oppia vuorosanansa ja pystyimme sitten vetämään harjoitukset läpi ilman lunttilappuja. Musiikin lisääminen viime hetkellä oli aika hankala idea, mutta lopulta osoittautui ihan toimivaksi, vaikkakin puhelimen soittoääni olisi myös ollut hyvä olla jo valmiiksi ladattuna. Ohjaaminen oli oikein mukavaa, tykkäsin siitä miten esitys muotoutui silmieni edessä ja sai itse vaikuttaa siihen miltä lopputulos näyttää ja kuulostaa

Mitkä ovat näyttelijän ohjaamisen suurimmat haasteet?

Ohjaamisessa näkisin olevan useita haasteita, joista suurimmiksi lähijaksolla koin kommunikaation, hyväksymisen sekä ilmapiirin luomisen. Kommunikaatiossa haasteita asettaa tavallaan se erilainen kieli, jota ohjaaja ja näyttelijä puhuvat. Siinä missä ohjaaja miettii suurempaa kuvaa ja koettaa saada näyttelijät asemoitua oikeisiin paikkoihin sekä pyrkii ohjaamaan heitä kohti oikeanlaisia tunnetiloja ja tekemistä, on näyttelijän dialogi keskittynyt omaan rooliin sekä vuorovaikutukseen lavalla. Ohjaajana pitäisi sallia näyttelijälle vapaus tehdä rooli omalla tavallaan, mutta toisaalta myös ohjata kevyesti kohti roolin ytimen löytämistä sekä sen luomista lavalle. Hyväksyminen on mielestäni myös tärkeä osa ohjaamista ja tarkoitan tässä nyt hyväksymistä siinä mielessä, kuin improjaksolla sitä käytimme eli ettei tyrmätä toisen ideoita. Vaikka ohjaajalla olisikin mielessään visio siitä, miten hän haluaa kohtauksen toteutettavan, pitäisi aina olla tilaa myös muuttaa näkemystä, kun tarvetta ilmenee. Kolmantena haasteena näen ilmapiirin luomisen, sillä ohjaajan vastuulla on mielestäni saada näyttelijät toimimaan yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla. On mielestäni myös hyvä, että ohjaaja on riittävän helposti lähestyttävä, jotta työskentely on tehokasta. Pelon ilmapiirin luominen ja huutamalla ohjaaminen saattavat toimia joillekin näyttelijöille, kun taas se saa ihan lukkoon. Siksi näkisin että ohjaajan tulisi osata lukea näyttelijöitä ja tarpeen mukaan myös keskustella siitä, millä tavalla hän tekee töitä.

Mitä uutta opit ohjaamisesta?

En ole ennen ohjannut näyttelijöitä, joten kokemus oli aivan uusi. Toisaalta olen kuitenkin ohjannut oppilaita ja olen koulutukseltani opettaja, joten siinä mielessä ihmisten ohjaaminen ei ole minulle täysin vierasta. Oikeastaan samoja periaatteita kuin opettamisessa voi hyödyntää myös ohjaamisessa ja siitä lähtökohdasta lähdin myös liikkeelle. Mielestäni keskustelemalla ja selkeillä ohjeilla pääsee hyvin eteenpäin, mutta on erittäin tärkeää myös kuunnella näyttelijöitä, sillä heiltä voi parhaimmassa tapauksessa saada uskomattoman hienoa uusia näkökulmia tekstiin ja kohtaukseen. Tärkeä asia, jonka opin oli tiimipelaaminen, sillä mielestäni meidän ryhmämme toimi todella hyvin yhteisen päämäärän eteen ja kaikki toivat uusia ideoita pöytään. Vaikka kaikkia ideoita, ei sellaisenaan voinut hyödyntää, saattoi niistä löytyä lähtökohta sellaiseen ideaan, joka vei kohtausta eteenpäin. Oli todella hienoa seurata, miten muut työskentelivät ja pääsin ohjaamaan neljää erilaista yksilöä ja ohjatessa sen huomasi, että kaikki todellakin ovat yksilöitä. Siinä missä joku lähestyi omaa rooliaan tunne tai järki edellä, toinen saattoi tarvita liikkeet ja tarkan asemoinnin, ennen kuin pystyi sukeltamaan syvemmälle roolin psykologiseen puoleen. Opin myös tiivistämisen merkityksen. Huomasin, että sorruin välillä jaarittelemaan ja tällöin näyttelijät eivät saaneet yhtä helposti kiinni siitä mitä halusin heidän tekevän, kuin silloin, kun käytin selkeitä verbejä kuvaamaan sitä, mitä heidän tulisi tehdä.