Kaamos improfestivaalit 2019 – Lauantai-illan huumaa

Kuten kunnon improfestareilla asiaan kuuluu, niin työpajailun ohella pääsee näkemään myös hienoja esityksiä. Itse vietin Tampereella ensimmäistä kertaa järjestetyillä Kaamos festivaaleilla vain lauantain, joten tämä teksti kertoo nyt sitten, kuten otsikkokin vihjaa, lauantain esityksistä. Olin optimistisesti ajatellut selviäväni klo 21 junaan, mutta sepä olikin vain höpsöttelyä, sillä ohjelmistoahan oli tosiaan kolmen tunnin verran, eikä pariksi tunniksi, kuten olin jotenkin ajatellut. Eli rahalleen sai nyt tosiaankin vastinetta. Illan aikana lavalla nähtiin Lentävän Poron teatteri, Stella Polaris sekä Suomen Improvisaatioteatterit ry:n (SUITE) ensemble. Näistä esityksistä tähän tekstiin saakka materialiasoituivat Lentävän Poron lapsille suunnattu improesitys ja Stella Polariksen Tampere Noir.

Lentävän Poron lasten improesitys

Heh, arvostan kovasti sitä, että aikuisille tuodaan lapsille suunnattu esitysformaatti, sillä se kertoo sekä uskalluksesta että sellaisesta luovasta improhulluudesta, mitä rakastan. Pullean lyhytkaulaisen pehmokirahvin pelastusretki on hyvin epätodennäköinen ja täysin mahdollinen tarina toteutettavaksi myös aikuisyleisön kanssa. Se on mielestäni hyvä osoitus siitä, että formaatti tai pelin säännöt ovat vain ne kehikko minkä puitteissa tarinaa luodaan, mutta itse sisältö syntyy siinä tilanteessa ja juuri sen yleisön kanssa. Sitä paitsi itse ainakin koen lapset vähän haastavammaksi yleisöksi, koska siinä ei voi tehdä yhtään sinnepäin, kun yleisö kyllä huomaa jokaisen kulman oikaisun.

Stella Polariksen Tampere Noir

Stella Polariksen porukka vyörytti lavalle synkemmän puoleisen formaatin, jossa kaikki käynnistyy murhasta. Tämä oli kiintoisa esimerkki siitä, miten yleisön ehdotusten pohjalta voidaan luoda hyvinkin pienestä määrästä tietoa, paikallistodellisuus, jossa on riittävästi tarttumapintaa todellisuuteen, mutta perustuu silti esittäjien mielikuvitukseen ja luotuihin mielikuviin. En minä tiedä millainen aito mielikuva Amurin kaupunginosasta on, mutta niiden ennakkotietojen pohjalta se näin ulkopaikkakuntalaisesta vaikutti varsin pätevältä fiktiiviseltä tulkinnalta kaupunginosasta. Samoin se, että tarinan päähenkilö ja tässä tapauksessa henkirikoksen uhri perustuu yleisön määrittelyihin tekee esityksestä yleisölle oman tuntuisen. Lopulta siis tietoja kerätään hyvin rajallinen määrä, mutta tämä oli todella hyvä esimerkki siitä, miten tärkeää on tehdä edes pieni nyökkäys yleisön ehdotusten suuntaan. Vaikka paikaksi valittiin Amuri,. niin myös se sinnikkäästi yleisöstä ehdotettu Hervanta sidottiin tarinaan lopulta ja siinä kohtaa yleisön reaktio on todella palkitseva, eikä se vaatinut kuin maininnan siitä, että yksi sivuhahmo on ainakin hetken verran asunut siellä. Samoin se, että pyydettiin yhtä harrastusta päähenkilölle, mutta silti myös se toinen kiinnostava ehdotus hyväksyttiin ja poimittiin, teki kiinnostavan lisäkerroksen tarinaan. Postimerkkeilevä jääkiekkoilija, joka on salaa viehättynyt burleskista, oli aivan riemastuttava hahmo. Aivan älyttömän herkullinen oli myös hetki, jossa Micke, joka esitti kohtauksessa kahta hahmoa, sekä osallistui Elinan hahmon kanssa outoon liikehdintään toisena päähenkilönä että kummeksui ja paheksui tätä touhua sivuhenkilönä. Jos sitä burleski ehdotusta ei olisi hyväksytty näytelmän alussa, olisi tämäkin mahdollisuus jäänyt toteutumatta ja se olisi tietysti harmi, koska se oli todella herkullinen hetki impron taikaa.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑