Hienoisen yllätyksen improtaivaassa tarjosi larppaamisen (Live Action Role Playing) ilmestyminen leirin ohjelmistoon. Leirin ohjaajista Riikka Hänninen oli enemmänkin perehtynyt tähän skeneen, joten oli kiintoisaa, että hän toi sen mukanaan improleirille. Edellisenä iltapäivänä suunniteltiin maailmaa ja hahmoja ja sitten seuraavana päivänä lähdettiin kokeilemaan larppaamista tuossa maailmassa. Maailmaamme rakentui kaksi eri porukkaa, jotka maailmanlopullisista syistä olivat päätyneet asumaan samalle saarelle. Pelipäivän aamulla käytiin vielä toiveiden vaihtotori, missä jokainen sai esittää toiveita toisille hahmoille sellaisista asioista, mitä tahtoisi pelin aikana hahmonsa kokevan. Valitsin ihan tahallaan positiivisia toiveita, vaikka sinänsä sattumanvarainen slow mo fight jonkun hahmon kanssa olisi voinut olla ihan kiinnostavaa kokemuksena. Omia valintoja ehkä ohjasi lähinnä se, että mulla ei ollut intressejä elää fiktiivisessä maailmassa koko ajan riidelleen ja tapellen. En jaksa, koska sitä on arjessa ihan riittävästi, niin sen larppaaminen ei just nyt houkuttanut. Ylipäätään loin itselleni hyvin positiivisen ja kevyen hahmon, joka ei olisi siellä maailman ihan ilmiselvästi jo rakennettujen ristiriitojen ytimessä.

Oli aika hauskaa päätyä näistä kahdesta luomastamme hahmojenryhmästä Kerppujen puolelle, koska siinä oli kiinnostavaa hierarkiattomuutta ja joukkomieltä. Sen sijaan toinen ryhmä oli selkeämmin hierarkisesti johdettu yksilökulttuuri, jossa se näkyi myös kaikkien hahmojen rakentumisessa. Aika moni hahmo määrittyi jotenkin suhteessa ryhmän nimettyyn johtajaan Aavaan. Sitä kyllä huomasin miettiväni, että onko se miten kannattava ratkaisu, koska selkeästi siihen oli rakennettu niin ilmiselvä dramaattinen käänne (toinen ohjaajista otti hahmokseen Aavan), jossa Aava poistettaisiin pelistä. Selkeää se oli siksi, että johtaja oli nimetty siksi, joka ratkaisee kaikki tämän toisen ryhmän (Kaaremalaiset) ongelmat ja eihän sellaista hahmoa voi olla, jos peliin halutaan jännitteitä. Se tosin ehkä yllätti miten aikaisessa vaiheessa tuo siirto tapahtui pelissä, koska siinä kohtaa ei oltu vielä ehkä ihan saatu rauhallista perustaa rakennettua, vaan oltiin heti helvetin liekkien keskellä, missä jokainen kaataa bensaa konflikteihin. Tietysti koska pelasimme vain reilun tunnin ajan, niin siinä mielessä se ratkaisu nopeasta käänteestä oli ihan ymmärrettävä. Jos ajattelee pitkän improvisoidun näytelmän kontekstissa samaa, niin yleensä olisi hyvä luoda semmonen yhteinen hyvä ongelmaton pohja, jonka päälle sitä tarinaa sitten voisi rakentaa. Siinä mielessä olisi ehkä ollut hyvä antaa hetki aikaa rakentaa se perusta tarinalle. Maailma sinänsä oli luotu ennakkoon ja silti olisi voinut olla hyvä saada ihan vaan vähän aikaa kokeilla ja tutkia omaa hahmoaan ja sitä maailmaa ennen kuin kaikki riistäytyy käsistä.

Kiintoisaa siinä oli havainnoida se monien haluttomuus hyväksyä se fiktiivisen johtajahahmon kuolema eli jäätiin pitkäksi aikaa neuvottelemaan siitä olisiko joku parannuskeino kuitenkin löydettävissä. Tämähän on aika yleinen myös impron puolella, että sieltä kuolleista vaan noustaan aina takaisin. Se elämän suojeluvietti ja toisaalta uhriksi joutumisen välttely on välillä fiktion maailmassa aika raskasta kaikille. Se johtaa usein siihen toisten tarjousten vahingossa tapahtuvaan mitätöintiin tyyliin:

A: (osoittaa aseella) Kädet ylös.

B: Heh, miksi uhkailet minua tuolla porkkanalla?

Tässä kohtaa ehkä taustalla oli myös se yleinen improon ja elämäänkin liittyvä pelko, että ei haluta mennä sinne tuntemattoman alueelle, jossa ei tiedetäkään enää yhtään mihin ollaan menossa. Tässä maailmassa oli niin selkeästi rakennettu maailmaa ja hahmoja tuon Aavan hahmon ympärille, joten se on ihan ymmärrettävää, että reaktio oli tuo. Se on kuitenkin se paradoksi, minkä Simo myös Johnstonen ajatusten kautta nosti esiin improon liittyen. Ässät pitäisi pelata heti kohtauksen alussa eli jos tiedät kohtauksessa jonkun jutun, vaikka ”olen johtaja ja aion antaa tuolle toiselle potkut”, niin tee se heti ja katso mihin päädytään. Yleisin ratkaisu on, että tuo ässä jätetään taskuun ja lähdetään rakentamaan tarinaa siltä pohjalta, vaikka kiintoisampaa olisi lähteä sitä kartoittamatonta polkua. Joo, larppaa tai improvisoi itsesi tuntemattomille poluille, sen sijaan että yrittäisit pitää langat ja kontrollin omissa käsissäsi.

Se oma heimoni Kerput oli ennakkopuheista huolimatta paljon riitaisampi ja epäluuloisempi, kuin mitä odottaa saattoi. Toisaalta en yllättynyt siitä, koska sen aavistin olevan tulossa. Ihan juuri sen takia rakensin omaa hahmoani rauhaa ja kaikkien yhteistä hyvää tavoittelevaksi sivuhahmoksi. Arvasin kyllä, että mun ei tarvitse lisätä yhtään bensaa näihin liekkeihin, koska aina löytyy syitä konflikteihin ja draamaan. Omalta osaltani yritin sen verran tukea peliä, että pyrin saamaan hahmoja hyväksymään sen alussa tapahtuneen johtajan kuoleman. Osin siksi, että olin valinnut toiveiden vaihtotorilla tätä näkökulmaa äänekkäästi vaatineen hahmon toiveen siitä, että joku tukisi varauksetta hänen näkemyksiään. Tuon valinnan tein tietoisesti siksi, koska oletin että sieltä kautta löytyisi sellaisia peliä tukevia siirtoja, jos jäädään junnaamaan johonkin. Koska niin jännää kuin olisi loputtomasti miettiä maagisia parannuskeinoja koko ryhmällä, niin varmasti kaikista oli kuitenkin mielenkiintoisempaa päästä tutkimaan sitä maailmaa hahmonaan, siihen yhteen kohtaukseen jumiutumisen sijaan. Siinä aika aktiivisesti pyrin saamaan ainakin oman ryhmäni jäsenet poistettua siitä tilanteesta, jotta päästään eteenpäin ja kohti uusia kiintoisia hetkiä. Ei jäädä jumiin kiitos.

Kyllä mun hahmoni hippeilyni siellä saattoi olla vähän ärsyttävää. Toisaalta kaikki mitä tein oli tehty kaikella rakkaudella ja toiveella, että ihmiset saa kokeilla erilaisia aktiivisia valintoja, sen sijaan että diskuteerataan ja vahveroidaan koko pelin ajan. Pyrkimyksenäni oli olla rakentava voima hajoittavan sijaan, koska näin ihan selkeästi sen, miten räjähdysherkäksi tilanne naksahti heti alussa ja oikeastaan jo hahmojenluonnin yhteydessä. Ei se oma pyrkimykseni aina onnistunut, mutta hetkittäin. Vaikka omana hahmonani pyrin hyväksymään asioita, mutta rakkauden puun hedelmiä en tosin suostunut syömään, se oli aivan liian epäilyttävää. Näin se larppineitsyys meni ja olihan se kivaa kulkea ja kohdata muita hahmoja tuossa maailmassa. Ytimeltään tässäkin oltiin impron kanssa tekemisissä. Ei sellaista täysin säännötöntä improakaan juuri ole, koska aina joku juttu mikä ohjaa tai rajoittaa ja toisaalta säännöt ja sopimuksethan nimenomaan tekevät pelaamisesta mahdollista. Sääntöjen avulla luodun pelin sisällä toki voi olla kaaosta anarkiaa, mutta silti joku todellisuus ja sen rajat on olemassa. Toisaalta larppauskin oman ymmärrykseni mukaan on improvisoitua elämää valmiiksi rakennetussa maailmassa, jossa on mahdollisuus tutkia ja kokea asioita. Sehän on vallan erinomaisen suositeltavaa toimintaa. Sekin oli muuten hauskaa, että Kerpuille oli määritelty, että innostuessaan koko ryhmä rupeaa pomppimaan hokien ”Kerppu, Kerppu, Kerppu…”. Hirveän voimauttava ryhmäjuttu.