Konkurssin uhka on ihan aidosti ilmassa, vaan ei auta kesäteatteria on tehtävä. Mikäpä sen parempaa kuin esittää Tukkijoella, tuo perinteisen suomalaisen kulttuurin kelluvan kepeä ylistys. Sitähän kansa tahtoo, eikös juu..? Näin startataan Lentävän Poron teatterin lopunaikojen tarina Maailman hauskimmat 96 minuuttia, jonka sattumanvaraisuudessaan selkeä maailma vie mukaansa välillä absurdeihin hupailun ja toisaalta myös aidon syvällisiin pohdintoihin. Esitys johdattelee tutkimaan kysymystä: jos esiintyjiltä poistetaan kaikki häpeä ja paineet onnistua, niin mitä tapahtuu? Jos on vapaus tehdä mitä vain, onko lopputuloksena vapautunutta taidetta, joka on aidosti tekijöidensä näköistä? Uskaltaisinpa sanoa, että tässä tapauksessa näin on.

Ah, ironia on vahvana tässä teoksessa. Varsinkin nyt kun niin vahvasti Julius Oförsagdin henkilöhahmon ympärille rakennetuissa kohtauksissa häntä esittää toinen näyttelijä. Säälipisteitä ja oikeitakin ropisee ihan huolella kun ensi-illassa jalkansa loukannut Julius kuitenkin on esityksessä mukana niissä kohdin kuin se fyysisesti mahdollista on. Komediassa ja improssa kaikki on sallittua ja näyttelijän loukkaantuminenkin hyödynnetään esityksessä ihan maksimaalisesti. Tässä tapauksessa toki, kun esitys on niin vahvasti esittäjiensä historiaa, olisi kenenkään korvaaminen kokonaan toisella näyttelijällä aika vaikeaa. Menis niin sanotusti vanhat läpät ihan hukkaan, jos kohde vaihtuu. Onhan sitä paitsi todella herkullista nähdä Malla Ylijurva esittämässä Julius-naamari päässään Juliuksen fyysisemmät roolit, tämän itsensä katsellessa vieressä.

Yksi lempihetkistäni tässä esityksessä on aiheeltaan niinkin synkeä kuin vuoden 1918 tapahtumat. Jussi Olavi Jokisen mykkähahmo kulkee onnekkaasti vaarat vältellen läpi kohtauksen ja herättää hykerryttävällä tavalla henkiin vanhojen slapstick-koomiikan mestareiden perinnön. Muille näyttelijöille ei kohtauksessa käy yhtä hyvin, mutta onneksi kahvi säilyy kuumana kupissa. Samoin Jonne Suopajärven ja Jussi Olavi Jokisen aerobic-ohjaus on sketsinä toimivaa lempeän itseironista huumoria, jossa hiki virtaa ja sykekin saattaa vähän nousta. Improvisoijan sydäntä tietysti lämmittää myös aivan erityisesti se, miten kauniisti vakavaksi pohjustettu kohtaus muuttuu ihan täydeksi farssiksi, kun yksikin näyttelijä lähtee häröilemään. Risto Oleniuksen sivukommentit tuossa kohtauksessa ovat todella tutun kuuloisia ja nostavat monia impromuistoja mieleen. Miten vaikeaa onkaan sanattomasti sopia käsikirjoittamattomassa esityksessä, että nyt tehdään vakavaa kohtausta. Kyllä se huumori sinne usein tiensä löytää ja hyvin pohjustetut kauhuelementit tarinassa lässähtävät irtovitseiksi tai muuttuvat keppihevosiksi. Paljon muitakin todella ihania oivalluksia oli tarjolla, mutta ei nyt spoilata kaikkea, vaan jätetään loput itse löydettäväksi.

Maailman hauskimmat 96 minuuttia (kesto 114 minuuttia) on rosoisessa tasapainottomuuden tilassa etenevä esitys, jonka punainen lanka on sidottu kauniille rusetille esiintyjien ympärille. Jos Lentävän Poron liito päättyy tähän esitykseen, niin ainakin loppu tuli häpeää ja hikeä säästelemättä, tehden juuri sellaista teatteria kuin tekijät itse tahtovat tehdä. Hyvä te! Tämä on mainiota höpsön vakavaa metateatteria, jota oli ilo seurata katoksen alla suojassa paahtavalta auringolta.

Maailman hauskimmat 96 minuuttia

Ohjaus: Atte Herd, käsikirjoitus: Jonne Suopajärvi, Risto Olenius, Julius Oförsagd ja Jussi Olavi Jokinen.

Rooleissa: Jussi Olavi Jokinen, Jonne Suopajärvi, Risto Olenius, Julius Oförsagd, Malla Ylijurva.

Äänisuunnittelu: Antti Lindholm, tekniikka: Atte Herd ja Milla Kellokumpu.

Lavastus: Jonne Suopajärvi, Veikko Laakso, Otto Juntunen, Risto Olenius ja Kim Rantala, tarpeisto: Maiju Saikkonen.