Tämä on tarina pienistä kapinallisista teoista suuria asioita vastaan. Tarina kahdesta ihmisestä keskellä maailmaa, jonka suuntaa tai arvoja he eivät jaa. Miten yhteiskunnassa, jossa väärin ajattelustakin on tullut rangaistava teko, yksilö voisi osoittaa, että hän ei hyväksy asioiden suuntaa? Voiko mihinkään enää vaikuttaa? Otto ja Anna valitsevat kapinansa toteutustavaksi postikorttien kirjoittamisen, mikä voi yksittäisenä tekona vaikuttaa pieneltä, mutta sillä on suuria seurauksia. Yhteiskunta, jonka rakenteet eivät kestä kyseenalaistamista, pyrkii suitsimaan jokaisen soraäänen ja väärän ajatuksen. Niin pientä kapinaa ei olekaan, etteikö se olisi uhka vallitsevalle järjestykselle, jonka lähtökohta on totaalinen hallinta ja pelolla ohjaaminen. Jos joku ei pelkää on hänet vaiennettava. Julmuus on oletus ei poikkeus.

Tämän esityksen pohjana on kammottavan upea teksti, jota tukee vähäeleisen tarkka eläytyminen sekä valojen kylmän polttava pakottavuus. Yksin Berliinissä on todella vaikuttava ja ihan kauhean raskas teos. Tuossa askeettisesti lavastetussa tilassa tapahtuu paljon asioita, eikä niistä monikaan ole sellainen, mitä ehkä haluaisi kohdata. Lähtökohtaisesti, kun joku tarina sijoittuu toisen maailmansodan Saksaan niin toiveet kevyestä viihteestä voi kyllä unohtaa. Eihän esitys toki pelkkää synkkyyttä ole, vaan kyllä siellä toivon siemenkin välillä itää. Se ei vaan tahdo saada riittävästi valoa, vaan kuihtuu omaan mahdottomuuteensa.

Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen tekevät aivan uskomattoman upeat suoritukset Annana ja Ottona. Pariskuntana, josta ensin epäilee etteivät nämä edes oikein pidä toisistaan ja lopulta tajuaa rakkauden olleen koko ajan olemassa. Lavalla on esityksen aikana vain kaksi näyttelijää ja silti kun teatterista poistuu tuntuu, että on juuri nähnyt koko natsisaksan julman byrokraattisen koneiston kaikessa karmeudessaan. Sanattomaksi vetää.

Istuin toisen puoliajan paikoilleni jähmettyneenä. Sydän sykkyrällä ja sielu rikki revittynä katselin, kuinka tarina avautuu kaikessa vääjäämättömässä karuudessaan. Näen ja koen kaiken sen, mitä oikeastaan osasi jo odottaa, mutta johon ei kuitenkaan halunnut uskoa. Tämä on upeaa ja koskettavaa teatteria, joka pakottaa näkemään sen, miltä mieluummin sulkisi silmänsä.

Yksin Berliinissä

Dramatisointi, lavastus ja ohjaus Mikko Roiha
Pukusuunnittelu Taina Sivonen
Äänisuunnittelu Marcello Lussana
Ohjaajan assistentti, valokuvat ja graafinen suunnittelu Moe Mustafa

Rooleissa
Tiina Weckström ja Jukka Pitkänen

Tuotanto
Vapaa Teatteri, Teatteri Avoimet Ovet, Tanssiteatteri Minimi, Riihimäen Teatteri