Rakastunut Shakespeare 27.01.2018 (Helsingin Kaupunginteatteri)

Helsingin Kaupunginteatterin Rakastunut Shakespeare on jotain todella ihanaa. On vähän vaikea edes palauttaa mieleen kaikkea mitä näki ja koki tuon esityksen aikana. Sitä keskittyi vaan nauttimaan siitä, että sai hetken olla osa tuota maagista maailmaa. Olin käytännössä koko esityksen ajan ihan haltioissani ja hykertelin tyytyväisenä tai huokailin ahdistuneena. Voi vitsi, miten mahtavaa, kun ympäröivä maailma vaan häviää ja todellisuuden rajat alkavat muuttaa muotoaan. Kaikki on justiinsa kohdillaan ja kuuluu tähän maailmaan, eikä mikään hajota huomiota. Eikä se, että tiesin tarinan juonen etukäteen haittaa tippaakaan sen avautumisen seuraamista. Jokainen hetki on rauhallisen tarkkaa kerrontaa, jossa mieli lepää. Runoutta parhaimmillaan.

”Shakespeare? Never Heard.” -Fennyman

Sinänsähän se, että Shakespearesta tässä tarinassa luodaan jotain traagisen puhtoista romanttista hupsua, on ajatuksena absurdi. Naimisissa oleva mies jahtaamassa nuorta naista tuskin on kovinkaan originelli tai taianomainen lähtökohta rakkaustarinalle. Kuitenkin se tarinan kontekstissa on juuri sitä mitä sen pitääkin olla. Kielletty ja tuhoon tuomittu rakkaussuhde, jossa Romeo ei saa Juliaansa. Sotkuista ja sekavaa elämää, jossa tunteet voivat olla aitoja, mutta jossa velvollisuus kuitenkin lopulta voittaa ja syvistä tunteista muistoksi jäävät vain tarinat. Tarinat, jotka eivät kuole koskaan.

Tämä on tarina siitä, mitä olisi voinut olla, mutta jonka kaikki tiesivät alusta saakka mahdottomaksi. Tarkat säännöt ja koodit ohjaavat kaikkien elämää. Mies mekossa on sääntö, ei poikkeus, sillä teatterin lavalle nouseva nainen on kauhistus ja suuri synti. Avioliitot ovat kaikki sovittuja ja jokainen saa mahdollisuuksia oman säätynsä mukaan. Tunteita on soveliasta näyttää paperilla tai synkän painostavissa juottoloissa, mutta ei koskaan päivänvalossa tai julkisesti. Tämä on maailma, jossa esteet rakkauden tiellä ovat todellisia, vääjäämättömiä ja kaikkien tiedossa. Hetken voi unelmoida, mutta sitten on aika herätä todellisuuteen ja poistua lavalta.

Tarinassa vihjaillaan aika selkeästi Kit Marlowen (Tuukka Leppänen) merkitykseen Shakespearen (Heikki Ranta) kirjallisen tuotannon muovaajana. Oikeastaan tässä alleviivataan aika selkeästi, ettei Shakespeare pysty tuottamaan mitään ilman Marlowen henkistä tukea. Ei ainakaan ennen kuin hän kohtaa Violan (Miila Virtanen), joka saa hänen ehtyneen runosuonensa sykkimään aivan uudella voimalla. Pakottavan pakkomielteinen rakkaus tuohon kauniiseen muusaan saa sanat virtaamaan ulos, vaikka tarinan suunta ei ehkä runoilijaamme miellyttäisikään. Tragedia on valmis.

Erityisesti mieltäni ilahdutti Heikki Rannan esittämän Shakespearen runolliseen herkkyyteen yhdistyvä veijarimaisuus. Hänen kulkuaan tarinan läpi on ilo seurata, koska hänen olemisensa ja tekemisensä on niin rentouttavan vaivattoman ja vilpittömän tuntuista. Shakespeare hahmona elää siinä todellisuudessa, ei esitä elävänsä. Shakespearen mielitietty Viola ei kalpene yhtään suuren runoilijan rinnalla. Päinvastoin valokeila on Violan ja hän astuu siihen elegantin vaivattomasti silloin kun sen aika on.

Tämä ei kuitenkaan ole kilpailu, vaan esitys, jossa jokainen pieni osa rakentaa yhteistä tarinaa. Ei ole pieniä osia, vaan jokainen on omalla tavallaan erittäin tärkeä. Isä, joka vain vilahtaa pariin kertaan lavalla, patsasteleva hovimarsalkka, näyttelijäseurueen tähtinäyttelijä Ned, hovinaiset sekä hämyisen ravintolan ilotytöt ja näyttelijäseurueen änkyttäjä, ovat kaikki tarpeellisia tarinan kannalta. Rakkaustarina, niin kauniin katkera kuin se onkin, jää lopulta taustalle, sillä tämä on oikeastaan kertomus intohimoisesta suhteesta teatteriin ja taiteeseen. Kaikki tiivistyy haluun kertoa elämää suurempia tarinoita koko maailmalle ja voidakseen kertoa sellaisia tarinoita, on ensin itse elettävä.

”Onko tämä se missä on koira?” -Kuningatar Elisabeth I

Yhden iloisen yllärin tuotti Shakespearen tekstien suomennosten kuunteleminen lausuttuna. Romeon ja Julian olen suomeksi lukenut, joten sinänsä siihen liittyvät vuorosanat soljuivat mielessä ilman suurempia vastalauseita. Sen sijaan Shakespearen sonetit ovat paljon tutumpia englanniksi, joten Aale Tynnin suomentama sonetti 18 aiheutti aika jänniä fiiliksiä. Sitä on todella mukava seurata, miten Kit Marlowe ja Shakespeare tuota sonettia lavalla koostavat. Kuitenkin kun tuntee sen alkuperäiskielisen version hyvin, niin sitten tulee käännöstä kuunnellessa semmonen uteliaan kysyvä fiilis, että mitenkähän juuri tähän ilmaisuun on päädytty. Mielestäni tässä esityksessä on saavutettu se ääni ja sävy, joka tuohon sonettiin kuuluu. Niinpä vaikka aivot ensin vastustavat sanavalintoja, on tuo sonetti upeaa kuultavaa lausuttuna.

Lavasteet ja puvut ovat tässä esityksessä todella upeita. Kulissit ovat todellakin kunnossa tässä esityksessä, sillä jokainen tapahtumapaikka on upea oma pieni palansa todellisuutta. Ei voi kuin ihailla, miten sujuvasti tapahtumapaikat vaihtuvat toisiksi ilman, että illuusio ja luotu maailma missään kohtaa hajoaa. Samoin kaikki asut on tarkkaan mietitty tyyliin sopivaksi ja silti siellä sekaan mahtuu myös kiinnostavaa pientä ilottelua. Burbagen (Petrus Kähkönen) ensimmäinen asu on kyllä vertaansa vailla, aivan hilpeä toteutus. Pidin kovasti myös Violan kirkkaan sävyisistä asuista, jotka tyyliltään sopivat hyvin aikakauteen ja ovat kuitenkin jotenkin vääriä. Nuo asut (esim. tanssiaiskohtauksen sinisin yksityiskohdin varustettu mekko) saivat Violan vaikuttamaan siltä, että hän on pudonnut tähän pönöttäjien aikakauteen jostain tulevaisuudesta.

Rakastunut Shakespeare on elämys, joka vetoaa minuun aika monella tasolla. Siinä on se kaunis kieli ja tyyli. On tunteiden koko kirjo sekä pakolliset esteet rakastavaisten tiellä. On huumoria ja hupsuttelua sekä vakavia hetkiä ja menetystä. Nautin ihan valtavasti pienestä visiitistäni tähän maailmaan ja jos totta puhutaan, niin siitä maailmasta oli tosi haikeaa poistua takaisin arkielämään. Sitähän teatteri juuri parhaimmillaan on, pieni hetki irti omasta ajasta jossain maagisessa paikassa hyvän tarinan äärellä.

Tekijät

Reita Lounatvuori – SUOMENTAJA

Kari Arffman – OHJAUS

Jyrki Karttunen – KOREOGRAFIA

Katariina Kirjavainen – LAVASTUS

Elina Kolehmainen – PUVUT

Petteri Heiskanen – VALOSUUNNITTELU

Eero Niemi – ÄÄNISUUNNITTELU

Jaana Nykänen – NAAMIOINTI JA KAMPAUKSET

 

Rooleissa

Heikki Ranta
WILL SHAKESPEARE, NÄYTELMÄKIRJAILIJA

Miila Virtanen
VIOLA DE LESSEPS, LESSEPSIN TALON TYTÄR / THOMAS KENT

Rauno Ahonen
FENNYMAN, KORONKISKURI

Helena Haaranen
KUNINGATAR ELISABETH I

Heidi Herala
IMETTÄJÄ, VIOLAN PALVELIJA

Juha Jokela
LAMBERT, FENNYMANIN APULAINEN

Kirsi Karlenius
MOLLY, ILOTYTTÖ

Jyrki Kasper
SAM, AMIRAALIN MIEHET -SEURUEEN NÄYTTELIJÄ

Risto Kaskilahti
TILNEY, HOVIMARSALKKA

Ilkka Kokkonen
PETER, AMIRAALIN MIEHET -SEURUEEN NÄYTTELIJÄ

Jouko Klemettilä
RALPH, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Petrus Kähkönen
BURBAGE, CURTAIN-TEATTERIN PÄÄTÄHTI JA OMISTAJA

Tuukka Leppänen
KIT MARLOWE, WILLIN KOLLEGA JA YSTÄVÄ

Kai Lähdesmäki
ADAM, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Kari Mattila
NED, AMIRAALIN MIEHET -NÄYTELMÄSEURUEEN TÄHTI

Heidi Naakka
HOVINAINEN

Unto Nuora
ROBIN, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Jari Pehkonen
HENSLOWE, ROSE-TEATTERIN OMISTAJA

Mikko Paloniemi
NOL, ROSE-TEATTERIN NÄYTTELIJÄ

Raili Raitala
MOLLY, ILOTYTTÖ

Matti Olavi Ranin
SIR ROBERT DE LESSEPS, VIOLAN ISÄ

Matti Rasila
WABASH, ROSE-TEATTERIN ÄNKYTTÄVÄ NÄYTTELIJÄ

Inka Tiitinen
KATE, ILOTYTTÖ

Kaisa Torkkel
ROUVA REIPAS, PUKIJA

Mikko Vihma
LORDI WESSEX, VIOLALLE NAITETTAVA YLIMYS

Luca Elshout
JOHN WEBSTER, KATUPOIKA

Eetu Alppi
JOHN WEBSTER, KATUPOIKA

Heppu
KOIRA

Kida
KOIRA

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑