Impron jatkokurssi osa 4 – ”Eihän se edes tiedä onko se koira vai ankka”

Voihan sitä aina kaikkea omasta mielestään hienoa oppia ja leijailla omalla zenpilvellään ympäriinsä. Loppujen lopuksi fakta on, että kävin improkurssilla, joten mites se improvisaatio..? Tuli sellainen fiilis, että selostan vain jotain yleisinhimillisiä havaintojani ja vuodatan jotain henkilökohtaista muutostarinaa, vaikka improsta tässä piti olla puhe. Tai no tarvitseeko olla tai tartteeko näitä kahta edes erottaa, mutta yritetään edes. Niinpä tämä neljäs osa impromatkakertomuksestani keskittyy improtaitoihin liittyvään oppiin. Oppia oli tarjolla silläkin saralla isolla kauhalla ja siitä mahdollisuuksien kesäkeitosta keräsin tähän tekstiin muutamia oivalluksia.

Yksinkertainen on vaikeaa

Ei siihen tarvita erityisen monimutkaista harjoitusta, että saa iloisen mokailun käyntiin. Itse asiassa monesti mitä simppelimpi idea niin sen parempi. Yksi yllättävän vaikea ja paljon mokia tuottava harjoitus oli ryhmän ehdotusten pohjalta kokeiltu ”pää ja kädet”. Ilmeisesti kyseessä on vanha harjoitus, mutta en itse ollut siihen aiemmin törmännyt. Ihan hirveän näppärä mokailu ja aivojen sekoitus harjoitus. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä rinkiharjoituksessa pitää keskellä olijan lausumalla pää komennolla nostaa kädet ylös ja jos hän sanoo kädet niin pitää nyökätä. Voin kertoa, että meni koko ajan väärin ja sehän siinä juuri oli niin hauskaa. Tuntui, että se vain kierros kierrokselta muuttui vaikeammaksi, vaikka kaiken järjen mukaan sen pitäisi helpottua kun vähän harjaantuu. Mutta ei, yhä enempi virheitä vaan tuli loppua kohden.

Toinen aivan älyttömän mainio rinkiharjoitus on ”whiskymixer / waxmasker”. Nuo kaksi sanahirviötä kulkevat siis vastakkaisiin suuntiin ringissä ja mokasta joutuu… (*ding, muotoile toisin*) …pääsee juoksemaan ringin ympäri. Epäilen tässä olleen harhautuksen makua, sillä olen aivan varma ohjaajan käyttäneen alkeiskurssilla toisena sanana waxmasteria, joten omat aivoni olivat saman tien solmussa. Siinä kohtaa koko pakka hajosi omalta osaltani, kun samaan harjoitteeseen ilmaantui sattuman kautta viestin mihin tahansa siirtävä lisävaihtoehto ”max factor”. Juu kiitos, mutta ei pysty ja eihän se ole tarkoituskaan. Aivan älyttömän hauska harjoitus ja jos tässä ei kertaakaan mokaa, niin onhan se nyt perhana.

Pidä kiinni ankkurista

Kurssilla harjoiteltiin oman hahmon ankkurointia, mitä hieman sivuttiin jo alkeiskurssilla, mutta jatkokurssilla siihen perehdyttiin tarkemmin. Ankkuri voi olla esim. tunne, status, fyysinen ominaisuus tai vaikka hirveä hinku saada kokista, mikä oli jotenkin mahtavan yksinkertainen esimerkki ankkurista. Alkeiskurssilla taisi tulla vain ohjeistuksia oman idean ankkurointiin kohtauksen aikaan tai niin ainakin muistelisin. Nyt sitten lähdettiin kokeilemaan mm. kohtausten aloittamista ankkuri jo valmiiksi mietittynä.

Irti päästäminen on yks impron perusjutuista. Jos sulla on joku mistä sun pitää päästää irti, niin etsi keinot että voit päästää irti. 

En oikeastaan pystynyt tietoisesti ankkurointia kokeilemaan tai ehkä oikeammin en siis tietoisesti tajunnut, jos olin jonkun ankkurin valinnut. Todennäköisesti olin, koska kuten jossain mainitsinkin, niin ihan puhdas kelluminen on aika haastavaa. Huomaan sen, että ei vielä riitä kapasiteetti kovinkaan tietoiseen hahmon rakentamiseen, joten ankkureiden kanssa on vielä reilusti treenattavaa jäljellä. Todella helposti tippuu ankkuri saman tien otteesta, kun tulee joku konflikti tai liian haastava tarjous toiselta. Toisaalta eihän sekään välttämättä aina huono juttu ole.

Sehän oli mielenkiintoinen hetki, kun useamman kohtauksen tarinassa ankkuroiduin alussa edellisen kohtauksen hahmooni ja sitten toinen määritteli hahmoni saman tien täysin uusiksi. Lähti kyllä ote ankkurista lipsumaan saman tien. No siis olisin voinut pitää kiinni, mutta jos olisin tehnyt sen, niin olisin joutunut tyrmäämään täysillä. Enkä halunnut sortua käyttämään ”oletko sä hullu” -taktiikkaa, mihin saattaa helposti (huomaamattaan) turvautua, kun toinen heittää ristiriitaisen tai itseä oudoksuttavan tarjouksen. Ehkä jotain pientä kehitystä omassa ajattelussa on siis tällä saralla tapahtunut.

Uutena asiana ainakin tietoisella tasolla itselleni tuli ajatus kahden hieman eri suuntaan heitetyn ankkurin merkityksestä hahmolle. Voi luoda sisäisen ristiriidan esim. omaan asemaan liittyvän ankkurin ja statusankkurin eri suuntaan heittämällä. Ihan yksinkertaisesti vaikkapa esimieshahmo, jolla on todella matala positiivinen status. Näen tässä hirveän mielenkiintoisia sovellusmahdollisuuksia.

Sammuta tulipalo

Harjoittelimme kohtausten aloituksia aika paljon ja onhan se jännä miten nopeasti tilanteet voivat eskaloitua. Siis vaikka ohjeena olisi, että tehkää rauhallinen kohtaus, jossa ei ole mitään ristiriitoja ja jos sellaisia tulee, niin sammuttakaa tulipalo, niin kaksi sekuntia myöhemmin lavalla on ihan täysi konflikti päällä. Varsinkin pidemmän impron ajattelun kehittymisen kannalta nämä tulipalojen sammuttamiseen liittyvät kohtaukset ja harjoitteet olivat todella hyviä.

Lyhyessä improssa ohjataan useasti siihen suuntaan, että aloittakaa kohtaus tavallaan keskeltä eli on hyvä mennä suoraan asiaan. Ei tarvita sitä hahmojen taustoitusjaksoa, mikä sitten taas pitkässä tarinassa on ihan olennainen. Miksi kertoa sellaisten henkilöhahmojen tarinaa pari tuntia, joihin yleisöllä ei ole mitään tunnesidettä. Eli jotain taustatietoja tarvitaan ja jos konfliktin liekki loimuaa jo ekassa kohtauksessa täysillä, on aika vaikea lähteä liikkeelle.

Aina jos on kahden hengen kohtaus, niin etsi vetovoimatekijä. Etsi se syy miksi sä (/ hahmosi) haluat olla siinä tilanteessa sen toisen kanssa. (Viittauksena Michael Shurtleffin kirjassa Audition mainittuun missä tahansa kohtauksessa keskeiseen kysymykseen ”Where is the love?” s.36.)

Aika havainnollistava esimerkki oli se, että jos ekassa kohtauksessa on pyörremyrsky, jossa kuolee kymmenen ihmistä, joista yleisö ei tiedä yhtään mitään, niin miksi he välittäisivät. Siis toki inhimillisellä tasolla se on traagista, mutta ei draamallisesti. Paljon tehokkaampaa on, että ensin tutustutaan vaikkapa Pekkaan, jolla on ollut vaikeaa, mutta jonka asiat tarinan aikana alkavat korjaantua ja sitten lisätään kaiken tuhoava pyörremyrsky. Ihan draamalliselta ja tarinan rakenteen kannalta koin tällä kurssilla läpikäydyt asiat todella valaiseviksi.

Hieman statuksista

Statuspyrkimys on terminä niin avannut silmäni. Siis miten en ole tajunnut. Tämähän on nyt ihan selvää. Miksi tätä ei ole selitetty? Ja jos on, niin miksen ole kuunnellut? Hahmolla on pyrkimys johonkin statukseen ja siinä voi onnistua tai epäonnistua kohtauksen tai yksittäisen suhteen tasolla. Status kertoo sen miten suhtaudut muihin hahmoihin siinä kohtauksessa. Ja niillä muillakin on kaikilla oma statuksensa. Ihmillinen vuorovaikutus kaikessa yksinkertaisuudessaan paketoituna yhdelle moniulotteiselle keinulaudalle.

Olis joku voinut kertoa myös sen, että statukseen liittyvä tunne on tarkotus piilottaa muilta. Okei voihan sen avoimestikin näyttää, mutta on hirveän paljon kiinnostavampaa ja toisaalta ihmisyhteisöissä tutumpaa, että tunne piilotetaan. Jos pelottaa, niin koetat piilottaa sen ja se tuottaa tietynlaista ilmaisua. Jotenkin näyttelijäntyön osalta aukesi teoriasta poimittujen ajatusten tausta ihan eri tavalla. Se tunne on hahmon sisäinen tila ja se, mitä tuo sisäinen tila tuottaa voi olla täysin päin vastaista. Jos pelottaa, se voi tuottaa ulospäin esim. vihamieliseltä tai passiiviselta vaikuttavaa käytöstä. Miksei toisaalta myös voisi syntyä rohkeutta ja empattista käytöstä. Tunne ja se mitä ulospäin ilmaiset voivat olla ristiriidassa ja siinä tuntee piilottelussa voi onnistua tai sitten ei.

Jos jotain näiltä kursseilta impron teorian osalta lähdin hakemaan, niin se liityi nimenomaan statuksiin. Onhan niitä eri kursseilla käsitelty ja tavallaan olen tajunnut sen oman statuksen ja statuksen suhteessa toisiin. Oli tunne, että tavallaan ymmärrän, mutta oikeastaan en ymmärrä. Alkeiskurssin jälkeen oli olo, että joo no nyt ymmärrän, mutta jotenkin itse treenaillessa jotain tuntui edelleen puuttuvan. Sitten yhtäkkiä tulee jatkokurssi ja tiedon pimeisiin kohtiin tulee valoa. Teoriat alkavat nivoutua yhteen. En mene vannomaan, että vieläkään ymmärrän kaikkea, mutta nyt ehkä tunnistan helpommin sen, mitä minun pitää vielä oppia.

Toiminta vapauttaa

Tämä on nyt yleishuomio siitä mihin törmään toistuvasti improkursseilla, joten nostan sen vielä tähän loppuun. Fyysinen toiminta on improvisoidessa yksi helpoiten liiallisesta ajattelusta ja itseensä keskittymisestä vapauttava juttu. Siinä kun keittää vaihe vaiheelta miimistä kahvia tai tekee jotain muuta toimintaa, ei vaan pysty ajattelemaan ylimääräisiä tai pohtimaan miltäs mä nyt tässä näytän.

Tarvitsetko sä sitä tietoa? — Harvoin tarvitaan tietoa, jotta voimme toimia. Voi myös toimia ja katsoa mitä tietoa se tuottaa. (Keskustelua sääntöjen tarkan tuntemuksen tarpeellisuudesta harjoitteessa.)

Mutta toisaalta omalta kohdaltani huomaan, että tekemisen pitää olla riittävän haastavaa ja melko suurta keskittymistä vaativaa. Se hemmetin halonhakkuu vaan on jotenkin niin tylsä ja simppeli juttu, että tulee vain ajatus, onko pakko jatkaa. Ja tunnistan, että se on ongelma, sillä se ei tekemisenä mitenkään inspiroi minua. Joten kenties sille pitäisi sanoa ”nope” tai koettaa löytää keinot, jolla saisin siitä itselleni kiinnostavaa. Koska olen siihen nyt pari kertaa jo törmännyt eri kursseilla, niin ehkä kokeilen jälkimmäistä strategiaa.

Yleisesti ottaen tekeminen on yksi asia, missä koen eniten haastetta. Improkohtauksessa tekeminen unohtuu niin helposti heti kun lisätään yhtälöön toinen ihminen ja dialogi. Tunnistin toiminnan vapauttavan vaikutuksen keväällä Stella Polariksen improtyöpajassa ja tajusin sen taas uudestaan näillä kesän improkursseilla. Jos ei keksi mitään sanottavaa, niin tee jotain. Sulje vaikka verhot, juo kahvia tai ota umpimähkään joku esine käteen. Mikä parempaa, ota joku esine ja ojenna se parillesi. Hän voi sitten määritellä sen ja hupsista yhtäkkiä dialogi lähtee taas rullaamaan. Se on kans hyvä muistaa, että eihän aina tarvitse edes sanoa mitään. Teot puhuvat kovempaa kuin sanat ja sitähän näytteleminen (acting) on. Tekoja (actions) ja reagoimista tekoihin. Että aika lailla ytimessä ollaan.

Jos teille joskus tulee hetki jolloin ette tiedä mitä tekisitte tai sanoisitte, niin juokaa kahvia.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑