Vaikuttavaa impron opetusta ja oppimista – Extra

Luulitte kaiketi, että tämä saaga olisi jo saatu päätökseen, mutta ei. Vieläkin jatkan samaa virttä. Elikkäs, tehän olette varmaan jo kuulleet tästä Simo Routarinteen vetämästä impron peruskurssista, jonka kävin kesäkuussa. (Mikäli olet onnistunut välttymään, niin koottujen kurssikertomusten aiemmat osat voit lukea täältä: osa 1, osa 2 ja osa 3.) Se miksi nyt jälleen kerran tämän kurssin antia pöyhin on se, että mielestäni jotain olennaista jäi mainitsematta. Nimittäin yksi impron perusperiaatteista: jos et tiedä mitä tekisit tai sanoisit, niin älä tee tai sano mitään. 

Pysähtymällä hetkeksi kuuntelemaan ja vaikuttumaan toisen sanallisista tai sanattomista tarjouksista, voit edistää kohtausta huomattavasti tehokkaammin, kuin päämäärättömällä jaarittelulla ja häsläämisellä.

Melkein aina oikea vastaus on kuuntele enemmän. (Kommenttina varsinkin uusien improajien taipumukseen tehdä ja puhua paljon)

Hiljentymisen ei kuitenkaan pitäisi olla pelon sanelema vaihtoehto, vaan tietoinen valinta. Päätät olla hiljaa ja kuunnella, etkä ole hiljaa vain koska pelko siitä, ettet keksi mitään sanottavaa tai tehtävää on lamannut sinut. Hiljaisuuskin on nimittäin tehokeino. Se ettei sano tai tee mitään on itseasiassa tekemistä, jolle toinen voi antaa merkityksen. Se että et tee mitään voi itseasiassa olla tarjous toiselle. Hän voi tarttua hiljaisuutesi ja tehdä havaintoja sen laadusta tms. Hiljaisuus on siis mahdollisuus junnaamaan jääneen kohtauksen edistämiseen. Olet kovin hiljainen tänään James. Salaatko jotain minulta?

Sen sijaan, että yrität itse keksiä jonkun idean, kuuntelemalla olisit saanut sen ilmaiseksi. (Kommentti tarkkaavaisuuden ja muiden kuuntelemisen tärkeyteen liittyen.)

Esimerkiksi ah niin tavallinen riitelykohtauksen keskellä hiljentyessään voi tarjota vaadittavan tilan rauhoittumiselle ja konfliktin ratkaisulle. Tai sitten voi suututtaa toista entisestään ja nostattaa riidan ihan toiselle tasolle. Ei hiljaisuus tarkoita, että mitään ei tapahdu tai että kohtaus ei olisi näkemisen arvoinen.

Merkityksellistä hiljaisuutta

Testasimme hiljaisuuden merkityksellisyyttä tekemällä hyvin perinteisen palvelija ja emäntä/herra -kohtauksen. Siinä kaksi henkilöä on lavalla näennäisesti tekemättä ja sanomatta mitään. Emäntä saa katsoa palvelijaa, mutta palvelija ei saa katsoa emäntään päin. Toki myös se vaihtoehto, jossa palvelija jossain kohtaa saa katsoa emäntää on olemassa, mutta sitä emme tässä versiossa kokeilleet. Kumpikaan ei siis saa sanoa mitään ennen kuin ohjaaja antaa siihen luvan.

Itse olin tekemässä tuota harjoitetta, joten en pysty sitä tarkkailijan roolista analysoimaan. Palvelijan roolista käsin en voinut päätellä mitään emännän roolia esittäneen henkilön tekemisestä, koska en esim. nähnyt katsooko hän minua vai ei. Toisaalta olin kyllä jatkuvasti tietoinen siitä, että hän on vieressäni näkökentän ulottumattomissa.

En osaa arvioida kauanko olimme olleet siinä hiljaa ennen kuin ohjaaja sanoi: Jos palvelija haluaa sano jotain niin hän saa nyt sanoa sen. Palvelija eli minä, ei halunnut. Olin siis siinä kohtuullisen pitkältä tuntuneen ajan verran hiljaa ennen kuin lopulta sanoin jotain. Huomasin, ja niin olivat purkukeskustelun perusteella ilmeisesti huomanneet muutkin, eron ilmaisussani, kun ohjaaja oli antanut luvan puhua. Kun ennen tuota ohjetta tuijotin ilmeettömänä eteenpäin, huomasin luvan saatuani, että kasvoni jotenkin vapautuivat.

— he [katsojat] haluavat nähdä tapahtumia. — Esiintyjänä tärkeää on, että annatte itsenne tapahtumakäyttöön. Olette avoimia sille, että teille tapahtuu jotain. (Keskustelua siitä, mitä ihmiset teatteriin tullessaan tahtovat nähdä.)

Minua rupesi huvittamaan se, että minulla ei ollut mitään sanottavaa. Niinpä olin hiljaa ja odottelin rauhassa, että sanat ilmestyisivät mieleeni. Eihän minulla ollut mitään kiirettä tai pakottavaa tarvetta sanoa mitään. Sinä aikana kasvoissani ja oman tuntemukseni mukaan myös käsissäni tapahtui useampia pieniä muutoksia ja liikahduksia. Hiljaisuuden jännite, joka vielä hetkeä aiemmin oli ollut kahlitseva, oli keventynyt ja se vaikutti heti omaan ilmaisuuni.

Ja se on koko jutun pointti. Muutos ilmaisussani oli mikroskooppinen, mutta tuon kohtauksen kontekstissa merkittävä. Se jännite minkä kohtauksen hiljaisuus ja näennäinen tapahtumaköyhyys oli katsojien mieliin luonut, lisäsi tuon muutoksen merkitystä. Ei äänekkäässä kohelluskohtauksessa olisi vastaavaan minimuutokseen kukaan kiinnittänyt mitään huomiota.

Tässä oli vain kaksi repliikkiä ja silti se oli katsomisen arvoinen kohtaus. (Kommentti emäntä ja palvelija -kohtauksen purkukeskustelussa)

Ei siis aina tarvitse tehdä jotain suurta ja äänekästä, voidakseen luoda kiinnostavan improkohtauksen. On sallittava tilaa katsojien mielikuvitukselle ja omille tulkinnoille, sen sijaan että vaan puhutaan kaikki asiat ääneen.

Treenaa itsellesi vieraampaa ilmaisutapaa

Itselleni hiljaisuus ei ole ongelma, vaan ihan mieluusti sitä hyödynnän. Se on oman ilmaisullisen mukavuusalueeni sisäpuolella jo nyt. Huomaan vain, että usein nopearytmisten ihmisten kanssa improtessa tulee liian helposti lähdettyä häsläämään ja höpöttelemään liiaksi. Onkin välillä vaikea hidastaa tai pysähtyä kokonaan, jos toinen lähtee korkealla energialla liikkeelle. On helppo mukautua toisen tarjoukseen, sen sijaan että lähtisi kontrastoimaan sitä.

Toisaalta ei innostuminen tai energinen häslääminen ja pälpättäminen ole minulle vaikeaa. Olen luontaisesti myös melkoinen lässyttäjä-höpöttelijä-häslääjä, vaikka jossain kohtaa tietoisesti koetin sitä puolta kitkeä itsestäni pois. Joku aikuisuuden pakkoliike. Nyt on pakko olla koko ajan tosissaan ja pitää vakavan aikuisen maski kasvoilla. Kun tunnen oloni tarpeeksi turvalliseksi toisen ihmisen kanssa, voin päästää sisäisen höpöttelijä-häslärini pintaan ja se on todella mukavaa. Sitten sähelletään yhdessä menemään.

Jos korkea status tai matala status tuntuu vieraalta, niin sen voi oppia. — Siedätyshoito auttaa aina. (Kommentti oman mukavuusalueen kasvattamiseen statuksien osalta.)

Kuitenkin se on hyvä muistaa, että jos toinen näistä tuntuu itselle vaikealta, niin on mahdollista oppia se itselle vaikeampi puoli tässäkin asiassa. Omaa mukavuusaluetta on aina mahdollista laajentaa. Se ei välttämättä tapahdu nopeasti, mutta vähän kerrallaan voi opetella tekemään myös niitä itselleen vieraampia valintoja. Voi opetella olemaan välillä muutaman sekunnin tietoisesti hiljaa ja sitten jatkaa häsläämistä. Jonain päivänä hiljaisuus ja jatkuva puhetulva ovatkin sitten vain vaihtoehtoisia toimintatapoja. Voi tehdä tietoisen valinnan niiden välillä.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑