Finland International Improv Festival (FIIF2017) fiiliksiä

Hirveä moka. Tässä ihquillessani olen aivan unohtanut Tampereen improfestareiden (Finland International Improv Festival FIIF) oppien raportoimisen. Piipahdin nimittäin festareiden päätöspäivänä Jill Bernardin työpajassa (Being a dream partner), jossa heräsi paljon ajatuksia. Ensinnäkin asioiden määrittelyn tärkeys. Mitä selkeämmin asiat määrittelet sitä helpompi toisen tarttua tarjoukseesi ja liittyä luomaasi todellisuuteen. Teimme tähän liittyen kohtauksia, jossa toinen aloittaa jonkin fyysisellä toiminnalla kohtauksen kuin toinen olisi koko ajan mukana kohtauksessa. Eli puhutaan ilmalle, kunnes toinen liittyy mukaan kohtaukseen. Tässä huomasi tosi selkeästi sen miten paljon helpotti, kun sai toista kuunnellen riittävästi vihjeitä siitä mitä tehdään ja ketä ollaan. Sai vain astua valmiiseen pöytään.

Eli paitsi tarkka määrittely, myös tarkka kuuntelu on olennaista. Itse pääsin liittymään sellaiseen kohtaukseen, jossa pari todella ihanasti pohjusti tilanteen. Kuuntelemalla sai ihan ilmaiseksi omasta hahmostaan olennaista tietoa. Ei tarvinnut keksiä mitään, koska riittävästi olennaista tietoa oli helposti saatavilla. Samalla hyvä kuuntelu tukee kohtauksen aloittanutta, koska hyväksyt sen todellisuuden, jonka hän juuri pohjusti. Jos puhutaan unelmaparista lavalla, niin sehän on yksinkertaisuudessaan sellainen, joka rakentaa kanssasi yhteistä tarinaa. Voi toki kontrastoida, mutta sen tulisi tapahtua yhteisen todellisuuden puitteissa.

Tämän ohella tutkimme myös ihmisten erilaisia tavoitteita napsutuslämppärin avulla. Piti siis vastaanottaa ja heittää napsutus eteenpäin jollekin muulle. Sinänsä yksinkertainen harjoite, jossa ihmisillä oli kuitenkin useita eri tavoitteita. Yksi pyrki napsutuksissa rytmikkyyteen, toinen nopeuteen, kolmas koetti pitää huolen, että vuorot jakautuisivat tasaisesti jne. Ei siis kannata olettaa, että jokaisella on sama tavoite tai motivaation lähde harjoitetta tehdessään.

Lopuksi kokeilimme hieman miimistä asustamista antamalla parillemme kaksi vaatekappaletta tai yhden vaatteen ja esineen. Se oli yllättävää miten pitkälle hahmonluonnissa tuota kautta pääsee. Itse esimerkiksi sain kumisaappaat ja hienon mekon, joten minulle saman tien välähti mielikuva pikkutytöstä juhlamekossaan sadesäällä. Se on kuitenkin mainittava, että vaikka miimiset asusteet ja esineet voivat auttaa, niin joskus ne voivat myös hieman rajoittaa omaa mielikuvitusta. Kun jokin sinulle tarjottu esine tai vaate ei vain herätä mitään itsestäsi kiinnostavaa ajatusta, niin se voi jopa haitata asiaa. Minulle nimittäin on pariin kertaan käynyt niin, että mieluusti olisin paiskannut tarjotun miimisen esineen/vaatteen syrjään ja ottanut jotain muuta. Joo ja -ajatus kääntyy siinä kohtaa itseään vastaan, koska esine blokkaa mielikuvitustani helpottamisen sijaan. Tulen liian itsetietoiseksi ja koetan pakottaa itseni väkisin keksimään jotain siitä esineestä. Siitä on rento hyväksyvä läsnäolo kaukana, kun miiminen kirves kädessä aiheuttaa lähinnä ahdistusta.

Eikä se missään nimessä ole tarjoajan vika. Ei lainkaan, se on hyvä ehdotus. Ongelma on mieleni rajoitteissa, jotka estävät esineen potentiaalin näkemisen. Halonhakkuu on omalle mielelleni osoittautunut yhdeksi vaikeimmista skenaarioista. Siinä ehkä selkeimmin näkyy toistoa kohtaa tuntemani alitajuinen ja osin tietoinen hyljeksintä. Minun on tällä hetkellä vielä melko vaikea hyväksyä saman tekemisen toistaminen ja toisaalta myös sanojen hokeminen. Siksi Kanikani on minulle haastava harjoite. Siksi kädessäni olevaan 52 kortin kuvitteelliseen pakkaan ei voi ilmestyä 52 samaa korttia. Jokin päässäni oleva rajoitin estää sen.

Toisaalta kirveen osalta myös arkijärki / itsesuojeluvaisto sulkee pois suuren osan mahdollisista tulkinnoista. Nyt alan kuitenkin nähdä siinäkin eri tavalla potentiaalia, kun silmäni ovat avautuneet tilanteissa piileville vaihtoehdoille eri tavalla. Pystyisin hyväksymään ainakin osan niistä arkijärjen kannalta torjumistani ideoista. Eli sitten vain mennään juuri sinne, minne tie vaikuttaa vaivattomimmalta. Ensi kerralla siis kun tarjoatte minulle miimisen kirveen, niin se saattaa yllättää tarjoajansa.

P.S. Lupaan ja vannon, että ensi vuonna tutustun festarimeininkeihin vähän laajemmin, enkä vain piipahda yhdessä työpajassa/festari. Nyt kesäteatterinkutsu oli liian voimakas. Siitä lisää myöhemmin.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑