Voiko lapsettomuudelle nauraa? Ei ehkä itse asialle, mutta keinoille tavoitella omaa unelmaansa ja tavoille käsitellä asiaa voi lempeästi myös nauraa. Äärimmäisyyksiin menevät teot jonkun mystisen onnen tavoittelussa tuovat tarinaan paljon huumoria, mutta ei tämä varsinaisesti ole komediaa.
Olen ehkä joskus lapsena miettinyt miltä My Little Ponyt näyttäisivät ihmisinä. Villeimmissäkään unissani en kyllä ihan tällaista versiota osannut visioida. Samaan aikaan ihastuttava ja todella häiritsevä näky. Neljä taitavaa tanssijaa puettuna hempeänsävyisiin trikoisiin, häntineen ja harjoineen, on jotain sellaista mikä vaan pitää nähdä ja kokea itse. Tarinassa, jos sellaista oikeastaan edes on, neljä yksisarvista on... Continue Reading →
Teatteri Eurooppa Neljä astelee vakain askelin ja epäröimättä kylmän viileän absurdiuden ytimeen Kafkan alkuperäistekstistä sovitetussa musiikkinäytelmässä Oikeusjuttu. Lähtökohta on yksinkertainen, oikeusjuttu voi tulla milloin vaan ja kenelle vaan, mutta syytä vaan ei tunnu tietävän kukaan. Eikä kukaan moisesta oikeastaan edes välitä, kun näin se vaan menee tässä harmaassa maailmassa. Mekanistisuudessaan ja kylmyydessään riemukkaaksi farssiksi taipuvassa... Continue Reading →
Ai vitsit miten siistiä. Oma suhteeni musiikki- ja ääni-improvisaatioon on vähän kahtiajakoinen. Välillä se on tosi tahmeaa ja ahdistavaakin. Sitten taas toisina hetkinä se on ihan parasta ikinä, jotain maagista äänileikkiä ja laulun iloa. Hirveän paljon se näyttää itselläni olevan kiinni sekä omasta asenteesta että ryhmän ilmapiiristä. Jos olen hirveän itsetietoinen ja jumiutunut oman kuoreni... Continue Reading →
Pässi on fantastisen realistisessa ympäristössään avautuva tarina, jonka alateksti puhuu kovempaa kuin sanat. Kolmoisroolin Tinjana Damirina ja Jokke-pässinä tekevä Auvo Vihro on aivan upean muuntautumiskykyinen näyttelijä. Kolme roolia, kolme hahmoa, joista jokainen on mitä suurimmassa määrin toisten armoilla. Pikkutyttö Tinja herää pinkkeine reppuineen henkiin ja valottaa omalla pikkuvanhalla tyylillään, sitä pienen tytön sisäisen maailman ristiriitaisuutta.... Continue Reading →
Impro IV -kurssilla tutkiskeltiin viikko sitten alustavasti ääni-improvisaatiota seuraavaa viikkoa varten ja lähdettiin kokeilemaan erilaisia pitkiä tekniikoita. Luvassa oli semmonen tiivis kurkkaus useampaan pitkän impron tekniikkaan, mutta ei tehty koko illan juttuja, vaan kokeiltiin sanotaanko keskimittaisia tarinoita. No pitkän ja lyhyen improvisaation alaraja taitaa mennä määritelmästä riippuen jossain 10-20 minuutin välillä eli intentio luoda pidempi kokonaisuus... Continue Reading →
