Työpajan aikana ehdittiin tutkia monenlaisia tabuaiheita, joista yksi oli seksi. Nyt siis puhe on tosiaan seksin ja seksuaalisten tekojen esittämisestä improlavalla ja siitä, mikä tekee seksistä improssa tabuaiheen. Tämähän on ajankohtainen aihe siinäkin mielessä, että teatterissa ja elokuvissa on viimeisten vuosien aikana havahduttu yhä selkeämmin siihen, että käsikirjoitettu läheisyys ja seksi kaipaavat myös koordinointi ja koreografiaa.

Improvisaatio, käsikirjoittamattomana teatterina, asettaa tällaisille teemoille lisähaastetta siinä, kun se on hetkessä ja aidoista impulsseista syntyvää taidetta. Siksikin myös improvisaatiossa ryhmien olisi hyvä käydä keskusteluja ja tutkia ryhmän sisällä sitä, miten seksiä tai seksuaalisia tekoja voidaan esittää. Ylipäätään tietyt rajakeskustelut on hyvä käydä etukäteen ja kunnioittavassa hengessä, jotta vältytään ylilyönneiltä lavalla.

En sano, että sitä laajemmin improlavoilla, ainakaan Suomessa tapahtuisi, mutta joitain ikäviä kaikuja on laajemmin maailmalta kuulunut juurikin seksi-teemaan liittyen. Yleisesti ottaen improvisaatioon pitäisi sisältyä psykologinen ja kehollinen turvallisuus, mikä spontaanissa teatterissa voi olla vaikea lavalla aina varmistaa. Kun asioita ei voida sopia etukäteen, ei ole käsikirjoitukseen kuuluvaa koreografiaa lavatapahtumille, niin ylilyöntejä ja ajattelemattomia tekoja saattaa tapahtua. Niitäkin pitäisi pystyä käsittelemään, jos sellaista tapahtuu.

Tässäkin työpajassa puhuttiin siitä, miten haastavaa fiktion turvaverkkoon ja mahdollisuuksien ympyrään kuuluvat asiat, kuten seksi ja seksuaalinen väkivalta tai hyväksikäyttö, ovat vaikeita aiheita improvisaatiolle. Ne eivät ole mahdottomia tai kiellettyjä, mutta ne ovat haastavia aiheita, joiden käsittely vaatii myös esittävältä ryhmältä kypsyyttä.

Fiktiossahan me voimme kertoa ihania ja kamalia tarinoita. Fiktiossa, kuten elämässäkin, voi tapahtua ihan mitä vaan. Mutta improssa taidemuotona voi olla hyvin vaikea lähestyä asioita riittävällä vakavuudella tai herkkyydellä. Enkä nyt tarkoita, että seksin pitää olla improssa vakavaa tai pelkkää vaniljaa, mutta hyvin useinhan se ihan jo tekijöiden vaivaannuksen vuoksi menee vitsiksi tai sitten itse asia siirretään lavan ulkopuolelle. Eli lavalla ei näytetä seksiä, vaan siihen vain viitataan.

Seksi ja improlavastus

Toki olen itse asiassa nähnyt myös improesityksen, missä oli seksiä kahden hahmon välillä. Se myös impron keinoin esitettiin lavalla. Parin sentin turvaetäisyydellä kehojen välillä. Varsinaista koskettamista ei ole, vaan siinä on se ilmatila esiintyjien kehojen välillä.

Siinäkin, harmi kyllä, oli läsnä tietty piruileva asenne tai siltä se musta katsojana tuntui. Se seksikohtaus syntyi tarinaa kertoneen hahmon ohjauksessa. Eli lavalla olevat improajat eivät tuoneet sitä siihen tilanteeseen, eikä syntynyt sillä tavalla orgaanisesti, kuin tapahtumat improssa syntyvät. Tämmönen kaikkivoipa kertojahahmohan on lähin vastine käsikirjoittajalle ja käsikirjoitukselle, mitä improssa on. Joskus pitkissä esityksissä tai lyhyissä tekniikoissa sellaista myös käytetään.

Se oli käsikirjoitettua herkän kaverillista yhtymistä lavatasossa. Mikä tietysti myös tarkoittaa sitä, että tasakatsomossa itse asiassa vain eturivi näkee, mitä lattiatasossa tapahtuu. Tämä on yksi syy, miksi koen, että seksiä on vaikea tuoda improlavalle.

Ihan jo niinku se fakta, että improlavalla ei yleensä ole muuta rekvisiittaa, kuin pari tuolia käytössä, tekee spontaanista seksin kuvaamisesta haastavaa. Hyvin harva vapaaehtoisesti harrastaa tavallisella tuolilla seksiä. Se ei ole mukavaa, kätevää tai edes erityisen todennäköistä elämässä. Eikä fiktiossakaan.

Kuten jo mainitsin niin esitysteknisesti lavantasossa tapahtuvat asiat eivät ole kauhean toivottavia. Improa kuitenkin usein esitetään paikoissa, joissa ei ole nousevaa katsomoa tai muutenkaan välttämättä hyvä näkyvyys lavalle. Niin asioiden vieminen lavan tasolle ei ole erityisen toivottavaa tai suotavaa. Improvisoijat alitajuisesti ja ohjattuinakin pyrkivät pysymään esityksessä yleisölle näkyvällä tasolla.

Siinä, missä seksi voi olla tabuaihe, niin näen myös asian toisen puolen. Eli impro taiteenlajina ja perinteisesti lavastusköyhänä taiteenmuotona ei tue tai mahdollista joitain tekoja. Ei sillä, että fiktiossakaan seksiä tarvitsisi harrastaa makuuasennossa, mutta onhan se aika tavallista. Sellaista vaihtoehtoa improlava, jossa yleensä on vain pari tuolia täydentämässä miimisesti luotuja tiloja, ei tarjoa helposti.

Tullaan asioiden affordansseihin, joka joskus suomennetaan tarjoumana. Eli tila ei helposti tarjoa mahdollisuuksia seksin esittämiseen lavalla. Eli aina ei ole kyse siitä, että asiaa vältellään tabuna ja siksi aihe siirretään lavalta kulisseihin ja ihmisten mielikuvituksen täydennettäväksi. Joskus kyse on ihan vaan siitä, että tietyn asian tuominen lavalle ei voi tapahtua spontaanisti, vaan se olisi vaatinut etukäteislavastamista ja valmisteluja.

Seksuaalinen väkivalta improssa

Sen sijaan seksuaalinen väkivalta ja raiskauskuvasto eivät samaa etukäteisvalmistelu vaadi. Mutta näissä on taas, kuulemani perusteella, ollut haasteena se, että niissä hyväksikäytetään ”joo, ja”-ajattelun tuomaa pakkoa lavalla.

Siinä, missä fiktiossa raiskaus ja väkivalta myös seksuaalisena väkivaltana on ihan käyttökelpoista materiaalia, niin sellainen teko ei ole ongelmaton improlavalle tuotuna. Etenkin, jos aihe aiotaan vain ”kepeästi” ja nopeasti tuoda lavalle ilman, että sitä kunnolla ja vakavissaan käsitellään, niin välttäisin mieluummin koko aihetta. En siksi, että se on tabu vaan, koska meillä yhteiskuntina ja taiteentekimisen kulttuureina ihan riittävästi vastuutonta ja typerryttävän huonosti käsitteltyä seksuaalisen väkivallan kuvausta. Eli en henkilökohtaisesti kaipaa stereotyyppisesti ja läpällä tehtyä seksuaalista väkivaltaa improlavalle.

En ole havainnut, että tällaista Suomen improlavoilla tai improkursseilla ja -ryhmissä juuri tapahtuis. Tästäkin kuitenkin on maailmalta ikäviä kaikuja kuultavissa. Etenkin heteronormatiivisessa mielessä, jossa aloittelevia naispuolisia improvisoijia saatetaan manipuloida Joo, ja -rakenteen kautta improkohtauksissa raiskauksen uhreiksi. Sitten pahimmillaan asia ohitetaan olan kohautuksella, eikä aihetta käsitellä sen syvemmin, koska olemme niin turtuneet sellaiseen kuvastoon fiktiossa.

Tästä esimerkkinä voin mainita sen, että itsehän lopetin Outlander-sarjan katsomisen siinä kohtaa, kun sitä ”yllätysseksiä” eli jatkuvia raiskauskuvauksia alkoi oleen jatkuvasti. En ole sillä kannalla, että mitään aihetta varsinaisesti tarvitsee sensuroida tai poistaa fiktiosta. Mutta kyllä seksuaalisen väkivallan ja sen tyyppisen kuvaston osalta suosisin säästeliästä käyttöä.

Fiktiossa saa hahmoille käydä huonosti. Siellä saa tapahtua mitä vain. Toisaalta, pitää muistaa se, että impron fiktio syntyy tekijöiden ja yleisön välillä. Jos sinne tuodaan tällaisia elementtejä ja aiheita, niin sitten tekijänä pitää myös kantaa vastuu siitä, että ne käsitellään asiallisesti. Teoilla on seuraamuksia.

Siihen olen täysin kyllästynyt, että joku raiskaus kuvataan fiktiossa kännissä ja läpällä tehtynä juttuna, jossa uhria syyllistetään. Sen sijaan olisi raikasta, jos tällaista aihetta improssa käsitellään, että siinä myös kyseenalaistetaan sitä narratiivia, joka aiheen ympärille on syntynyt, eikä vain laiskasti toisteta huonoa ja tympeää kaavaa.

Silloin, jos aiheen käsittelyssä kaikki improvisoijat sitoutuvat käsittelemään aihetta tosissaan ja ei-komediallisessa mielessä, niin silloin se on ok lavalla.

Toki, kuten tässä työpajassa myös keskusteltiin, niin kyllähän se tietyn sisältövaroituksen esitykselle saattaa vaatia. Vaikka kuinka ollaan improvisoijia, niin kyllähän improssakin on genret ja eri tavat tehdä. Komediaimproa katsomaan tuleva henkilö odottaa nauruja ja tietynlaista käsittelyä asioille. Sitten taas, jos tehdään draamallista ja synkeämpiä aiheita tosissaan tutkivaa pidempää improa, niin ei se tapahdu täysin spontaanisti. Kyllä siinä on ryhmän sisällä tapahtunut jo etukäteiskeskustelua ja näin ollen se voidaan myös yleisölle markkinoinnissa mainita.

Sisältövaroitus on ihan hyvä sana. Koska nämä eivät ole aiheita, joita voi vaan vyöryttää vastuuttomasti katsojan kohdattavaksi. Ei tarvitse vältellä tai olla ylivarovainen, mutta pitää tunnistaa se, että meillä on myös tramautisoituneita ihmisiä keskuudessamme. Eli on reilua kertoa etukäteen, jos tunnistetaan, että esitys voi tällaisia elementtejä sisältää.

Intiimiys ja seksuaalinen halu lavalla

Edellä mainittu liittyi enemmän väkivallan teemaan, kuin varsinaisesti seksiin. Otan väkivallan, jota yhtenä tabuaiheena työpajassa käsiteltiin, vielä erikseen omassa tekstissään käsittelyyn. Mutta siirrytään pakotetusta ja rikkovasta vallankäytön muodoista suostumukselliseen seksiin improvisaatiossa ja fiktiossa.

Okei, eli perinteinen improlavastus – tai sen puute – ei tue helposti sitä, että mennään ns. sänkyyn lavalla. Onhan meillä silti tarinoita, joissa kahden suostuvan aikuisen hahmon välillä voisi fiktiossa olla seksiäkin. Siinä on omat haasteensa. Seksi on jsotain syystä yhteiskunnassamme pahempi tabu fiktiossa, kuin väkivalta. On ihan ok näyttää hahmoja vetämässä toisiaan turpaan, mutta nopeasti tulee hyvin vaivaantunut fiilis, jos mennään kovin intiimiin läheisyyden tai seksuaalisuuden kuvaukseen.

Se on ihan vaan hyvä tiedostaa, että niin tällä hetkellä on. Se ei tarkoita sitä, etteikö impronkin fiktioissa saa seksiä kuvata ja lavalla esittää.

Hyvä kuitenkin on muistaa se, että siinä missä näyttelijät yleensä ovat koulutettuja ja alansa ammattilaisia, niin improvisoijat ovat yleensä harrastajia. Improvisoijat – muutamia ryhmiä lukuunottamatta – eivät yleensä ole näyttelijöitä tai teatterialan ammattilaisia. Niinpä se, mikä fiktiossa on mahdollista, ei välttämättä ole esittäjälleen luontevaa tai edes mielekästä.

Seksi oikeassa elämässä harvemmin on sujuvaa ja kauniisti koordinoitua, kuin elokuvissa.

(Tosin ei se aina elokuvissakaan niin kauhean miellyttävää katsottavaa ole, vaan lähinnä vaivaannuttavaa. Mutta ei mennä nyt siihen. Se on oma keskustelunsa.)

Improlavalla spontaanisti kahden improvisoidun hahmon välillä tapahtuvana se voi olla vielä monin kerroin haastavampaa ja kömpelömpää. Ihan vaan, koska kuunteleminen ei ole riittävällä tasolla. Kun improvisoijat tosiaan harvemmin ovat koulutettuja näyttelijöitä tai erityisen kokoneita läheisyyden ja seksin esittämisen tekniikoissa. Puuttuu ihan rehellisesti näyttelijäntyöllisiä keinoja esittää lavalla seksiä ja läheisyyttä.

Siinä, missä näyttelijälle käsikirjoitettu suudelma näytelmässä tai elokuvassa on osa työtä, improvisoivalle amatöörille se voi olla jo rajan ylitys. Muistan yhdessä ryhmässä, kun käytiin keskustelua suutelemisesta ja läheisyydestä lavalla, niin siellä oli hyvin eroavia näkemyksiä sen suhteen, mikä on ok lavalla.

Yksi ryhmästä oli ehdottomasti sitä mieltä, että hahmojen pitää lavalla suudella oikeasti. Autenttisuus on tärkeää. Osa ryhmästä olisi valmis teatteripusuun eli etäisyyden säilyttäen annetaan yleisölle illuusio siitä, että suudellaan. Osa taas ei ollut valmis edes suutelemisen feikkaamiseen teatterin keinoin, koska siinä tullaan liian lähelle ja rikotaan henkilökohtaista tilaa. Eli me ollaan hyvin erilaisia tekijöinä ja siksi nämä keskustelut pitää käydä etukäteen, eikä vaan lavalla yllättää kohtauspariaan kielisuudelmalla.

Siinä mennään ihan normaalin suostumusperusteisuuden alalle. Eli ei improlavallakaan tule ketään pakottaa tekemään mitään sellaista, fiktionkaan nimissä, mitä hän ei halua tai ole valmis tekemään. Itseään saa ja voi haastaa, mutta ketään ei saa pakottaa sellaiseen, mikä ei ole hänelle turvallista tai jotain, mitä hän haluaa tehdä.

Siksi myös seksi on vaikeaa lavalla, kuten se on elämässäkin. Jos ryhmässä ei ole käyty näitä keskusteluja ja treenattu seksin esittämistä lavalla, niin onhan se vaikea tuoda sinne spontaanina elementtinä niin, ettei se käänny vitsiksi tai muutu tekijöille ahdistavaksi.

Eli käytännössä sanoisin, että samoin, kuin näyttämöväkivalta, niin näyttöläheisyys ja -seksi vaativat harjoittelua. Vaikka impro kuinka on spontaani taiteenlaji, niin kyllähän senkin toiminnot syntyvät lavan ulkopuolisen harjoittelun ja elämän tuloksina. Ei kukaan miimiäkään harjoittelematta hallitse, joten miksi läheisyys tai seksi hahmojen välillä onnistuisi ilman treenausta.

Aina pitää myös olla mahdollisuus kieltäytyä. Sekä improvisoijana että hahmona. Ei ole pakko tehdä mitään sellaista, mikä ei tunnu hyvältä. Ei, vaikka kuinka tehtäis taideimproa.

Toisaalta, olishan se kiinnostavaa nähdä, miten kokeneet improvisoijat ja hyvin yhteentoimivat improryhmät toteuttaisivat tyylikästä seksiä tai seksuaalisia tekoja lavalla. Eihän se poissuljettua ole, etteikö seksikin voisi improlavalla näkyä. Toki mielikuvitukselle voi jättää tilaa ja se usein on tehokasta, mutta mikäänhän ei estä viemästä improvisaatiota taiteenmuotona suuntaan, jossa myös näyttämöllä tapahtuva seksi on mahdollista hahmojen välillä. Se ei vaan tapahdu spontaanisti, vaan harjoittelun ja yhteisen sopimisen myötä.

Se on tabuaihe, mutta toki tabujakin voi käsitellä taiteen keinoin.

Tekniikoita – zoomaus

Kun nyt mainitsin sen, että teknisesti ottaen seksi voi olla vaikea toteuttaa ilman ennakkovalmisteluja improssa, niin onhan siihen myös tekniikoita, miten seksiä tai läheisyyttä voi kuvata. Ihan ilman sen suurempaa henkilökohtaiseen tilaan tunkeutumista tai autenttista suutelua ja kosketusta.

Tässä työpajassa tutkimme pariakin tapaa, miten hahmojen välinen intiimiys ja seksuaalinen läheisyys voidaan tuoda lavalle. Yksi tekniikka oli zoomaus käsiin. Eli sen sijaan, että improvisoijat lähestyisivät seksiä koko vartalo -näyttelijöinä, niin zoomataan kohtaus improvisoijien käsiin. Kosketusta kohtauspariin tapahtuu vain sormilla tai ranteen yläpuolisella osalla. Eli kädet rakastelevat.

Se on yllättävänkin intiimi ja katsojalle vaikuttava tekniikka. Ei ehkä tekstinä aukea niin hyvin, mutta jutun pointtihan on hyvässä kontaktissa improvisoijien välillä. Hipsutellaan ja kosketellaan toisen kättä aistillisesti ja intiimisti. Voidaan tehdä äänitehosteita. Voidaan ylläpitää katsekontaktia tai tuijotella käsiä. Simuloida seksiä ja seksuaalista halua kahden hahmon välillä ihan vaan käsien avulla.

Tämä on semmonen suht turvallinen valinta tekijöillekin. Ei mennä liian iholle, mutta saadaan silti vaikuttavaa intiimiyden kuvausta ja miksei ihan seksiä kliimakseineen kuvattua, ilman vaivaannuttavuutta. Yleisöllekin tämä voi olla helpommin lähestyttävä valinta, kuin ihan fyysinen koko vartalo seksiaktin kuvaus lavalla.

Sitten, kun on saatu seksi hoidettua, niin zoomataan ulos ja hahmot ovat taas improvisoijien kokoisia. Zoomaus on ehkä tarpeettomankin alikäytetty improtekniikka. Joskus on ihan paikallaan tarkentaa johonkin pienempään ja taas leikata isompaan kuvaan.

Sanotaanko myös näin, että käsien välisessä seksissä myös mielikuvituksellisemmat tavat kosketella tai yhtyä toiseen tulevat mahdollisiksi. Käsien on myös paljon helpompi harrastaa hurjaa ja akrobaattista seksiä sekä taipua semmoisiin asentoihin, joihin ei itse ihmisenä eikä improvisoijana edes pääse.

Voidaan myös simuloida seksiä lavalla, eikä ole pakko joko kuivanylkyttää kohtauspariaan, turvautua parin sentin etäisyyteen tai siirtää tapahtumia lavalta. Improvisoijina voidaan myös käyttää luovutta seksin kuvaamisessa. Silti säilyttäen herkkyys ja intiimiys. Käden koskettaminenhan on myös intiimi teko. Harvemminhan me vieraiden ihmisten kämmeniä tai sormia kosketetaan muuten, kuin kätellessä.

Toinen työpajassa tutkittu intiimiyden muoto oli katsekontaktissa tapahtuva fiktio. Improvisoijat seisoivat pienen lavan molemmissa päissä, parin metrin päässä toisistaan, ja intiimiys tapahtui siinä. Mielikuvien ja etäkosketuksen kautta hyödynnettiin esiintyjien sisäistä maailmaa.

Ei siis fyysisesti kosketeta toista, vaan kosketus tapahtuu miimiseen tilaan kahden improvisoijan välillä ja toinen reagoi siihen, kuin tuntisi kosketuksen. Tämä oli yllättävän vaikuttava tekniikka. Koska improvisaatiossahan yleensä vaikuttuminen on vaikuttavampaa, kuin vaikuttaminen. Mikä tahansa teko on vain niin hyvä, kuin sen saama hyväksyntä on.

Nyt kun toinen koskettaa ilmaa tietyllä tapaa ja kohtausparinsa ottaa sen etäkosketukseen vastaan antaen sen vaikuttaa itseensä, niin se läheisyyden illuusio on täydellinen. Siinä voi koko kehollaan reagoida kosketukseen, jonka itse kuvittelee miellyttäväksi.

Aidossa koskettamisessahan on aina se näyttelemisen haaste. Kun välttämättähän se toisen aito kosketus ei tunnu hyvältä. Ehkä toivoisimme tulevamme kosketetuksi toisella tavalla tai voimakkuudella. Nyt kun jokainen kosketus tapahtuu miimiseen tilaan kahden improvisoijan välillä, niin tekijöille ja yleisölle jää tilaa tulkita.

Olin aidosti tosi vaikuttunut siitä, miten herkän intiimejä kohtauksia tällä tavalla saa luotua. Ihan sen fyysisen etäisyydenkin takia, siihen syntyy semmonen kaihoisan sensuelli ilmapiiri. Näin koskettaisin ja tältä hänen kosketuksensa tuntuis, jos voisin sen tuntea.

Lopuksi

Eihän tämä työpaja mitään lopullista vastausta antanut tai hakenut siihen, miten seksiä pitää tai voi improlavalla käsitellä. Tutkittiin vaan vaihtoehtoja seksin esittämiseen lavalla ja seksiä yleisemmin aiheena taiteessa ja improssa.

Aiheet on tabuja, koska niissä on jotain meille vaikeaa tai ehkä jopa häpeällistä. Toisaalta, ilman seksiä meistäkään harva tämän pallon päällä tallustaisi, joten onhan se aika olennainen osa ihmisyyden kokemusta.

Hyvä muistaa, että monien asioiden tuominen esityksiin ja improlavalle taas vaatii myös teknistä osaamista ja ennakkosuunnittelua. Kun seksi on vaikea aihe meille ihan arkielämässäkin, niin kyllähän se sama välittyy myös lavalle ja taiteeseen. Ei tarvitse vältellä tai varoa, mutta aiheen käsittelyä ja kuvausta kannattaa ihan ajatuksella miettiä ja harjoitellakin.

Vaikka seksi ja seksuaalisuus ovat luonnollinen osa ihmisyyttä, niin ollaanhan me niissä ihan arkielämässäkin todella kömpelöitä ja vaivaantuneita. Niinpä, kun sitten ruvetaan siirtämään sellaista lavalle, niin toki se vaivaannus ja kömpelöys saa näkyä, mutta sen pitäis tulla hahmosta, eikä olla sellaisenaan esiintyjän omaa vaikeutta. Siinä on ero esittääkö vaivaantunutta hahmoa vai onko itse improvisoijana kiusaantunut koko aiheesta.

Mikään pakko ei ole seksiä improvisoijana käsitellä ikinä. Siihen voi viitata lavalla ja jättää sen yleisön kuviteltavaksi, kun hahmot poistuvat lavalta verhojen suojiin. Sitten taas, jos haluaa käsitellä ja esittää seksiä improssakin, niin siihen on omat tekniikkansa ja koreografiansa. Ei tarvitse kuvitella, että ihmisenä ja improvisoijana tarvitsisi automaattisesti osata esittää hahmojen välistä seksiä lavalla. Sitä saa harjoitella ja siihen voi opetella tekniikoita. Ihan samoin, kuin näyttämöväkivaltaankin.

Ihan viimeisenä muistutuksena se, mikä on tärkeää: omista rajoista saa ja täytyykin pitää huolta. Joo, ja -ajattelu ei tarkoita sitä, että improvisoijana täytyisi tehdä fiktiossa sellaisia asioita, joita ei halua tai käsitellä asioita, joita ei ole valmis käsittelemään. Ei, vaikka kyse olisi vakavasta draamaimprosta tai suureesta taiteesta.

Parasta improvisaatio kuitenkin on, kun tekijöillä on – jos hauskaa niin ainakin – turvallista keskenään. Niin kauan, kuin leikki pysyy kaikille mielekkäänä ja turvallisena, niin kauan fiktiossa voi – asiallisella vakavuudella – käsitellä ihan mitä tahansa teemoja. Myös tabuaiheita.