Tuli tänä aamuna tällainen sanoina sointuva miete mieleen improon ja vuorovaikutukseen liittyen. Olenkin nyt aamun leikkinyt sanakirjoilla ja hakukoneilla miettien, mikä tulokulmani tähän asiaan olisi. Alkuperäinen, unienjälkeinen ajatukseni oli: voidaanko vuorovaikutuksessa viestin läpäisyä lisätä vähentämällä sanallista tai toiminnallista (koettua) häpäisyä? Lähdin nyt sitten lähestymään asiaa, sattuman perinteitä noudattaen, termien ’läpäisy’ ja ’häpäisy’ tutkimisen kautta.

Kokeissa ja koulussa käytetään läpäisyprosenttia. Minimiraja sille, että saa alimman hyväksytyn arvosanan. Tuotannossa taas on läpäisyaika, joka on se aika minkä työvaihe tai prosessi vie alusta loppuun. Sitten löytyy (lämmön)läpäisykerroin, johon en mene syvemmälle, koska fysiikkani on aika ruosteessa. Sellaisen sekunnin tutkimisen jälkeen totean silti, että säteilysuojauksesta ja kylmäsilloista voisi löytää jotain aasinsiltoja myös vuorovaikutukseen.

Mutta silti. Ei mennä sinne.

Seuraavat läpäisy-aiheiset yhdyssanat johdattelivatkin sitten jo lääkärin pakeille, joten ehkä ei myöskään kaiveta metaforia gynekologisista tutkimuksista tai infektioiden puolelta. Ehkäpä tämä riittää läpäisystä tähän alkuun.

Häpäisyssä taas päästään heti alussa rikoksen poluille ja häpäisykulttuurin äärelle. On monenlaista häpäisyä ja koska minulla tämän termin suhteen oli jo mielessä ajatus siitä, miten se kytkeytyy impron ja vuorovaikutuksen teemaan, niin ei sukelleta syvemmälle synonyymien tai häpäisyn eri muotoihin. Tässä yhteydessä otan näkökulmaksi vain oman viestin läpäisytodennäköisyyden (-/kertoimen) parantamisen, alentamalla oman toiminnan ja sanojen häpäisykerrointa.

Hyvin harva haluaa tulla nolatuksi ja ulkopuolelta on vaikea havaita, mikä aiheuttaa yksilössä häpeää. Improvisaatiossa ja erityisesti myös klovneriassa häpeää on tärkeää pystyä käsittelemään myös leikin kautta. Etenkin klovneria on sellainen laji, jossa se, mikä klovnille on noloa ja häpeällistä paljastaa samalla sen, mikä hänessä on inhimillisintä. Yksityinen häpeä voi olla suuri julkinen ilon lähde. Mutta siitäkin olen jo puhunut riittävästi, joten haluan katsoa vähän toisin.

Kun puhutaan teatteri-improvisaatiosta tai miksei myös soveltavasta improvisaatiosta, mikä yksinkertaistettuna tarkoittaa improvisaation periaatteiden ja tekniikoiden viemistä ei-esittävään tai teatterikonteksiin, meillä on usein myös yleisö. Vuorovaikutus tapahtuu, vaikka sitten vain sen osallistuvan ryhmän jäsenten edessä, mutta tilanteessa on vuorovaikuttajien lisäksi tarkkailijoita. Raja ei tietenkään ole neljäs seinä -tyyppisesti niin tarkka, etteikö vuorovaikutusta tapahtuisi myös yleisön ja aktiivisten vuorovaikuttajien välillä. Improvisoijien tai miksi ikinä heidät siinä tilanteessa nimetään.

Tästä tullaan häpäisyyn eli mm. mahdolliseen kasvojen menettämisen pelkoon, koska vuorovaikutus tapahtuu julkisesti ja on muiden tarkkailtavissa. Tällaisessa paineisessa tilanteessa negatiivisuus ja toisen, joskus omienkin, ideoiden ja viestin tyrmäämisen määrä kasvaa. Aletaan suojata itseä häpeältä sekä tilalta, jossa ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei haluta pudota tyhjän päälle, joten varmistellaan vähän seuraavaa askelta jo valmiiksi tai koetetaan isomminkin kääntää rattia haluttuun suuntaan tai ojaan. Koska siinä tilanteessa on vähintään kaksi ihmistä, niin tämä sama prosessi voi tapahtua molemmissa sen vuorovaikutushetken aikana.

Nolatuksi tulemisen pelossa, kumpikin rakentelee omia suojamuurejaan. Käytännössä pyrkii vaikuttamaan ja samalla kieltäytyy itse vaikuttumasta. Tämä ei ole hedelmällinen improvisaatiolle ja yhteiselle luovuudelle kehittyä.

Tässä viimein tullaan siihen huippuideaani, mikä liittyi häpäisyyn ja läpäisyyn.

Jokaisella osapuolella on vuorovaikutuksessa mahdollisuus parantaa oman viestinsä ja tahtonsa läpäisytodennäköisyyttä pienentämällä oman mahdollista häpäisykerrointa. Improssa tämä tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että huumorissa kääntää vitsin kärjeen itseensä, eikä toisiin. On paljon vaikeampi hyväntahtoinen reaktio ja suopea vastaanotto viestilles, jos se on ympäröity toista halventavalla huumorilla. Sen sijaan, kun hyväntahtoisesti nauraa itselleen, voi rentouttaa myös toista ja saada sille samalle viestille paljon myötämielisemmän vastaanoton, koska toinen ei tunne tarpeetonta häpeää hyväksyessään sen idean.

Tähänhän perustuu myös moni sosiaalinen itsensä vähättelyteko. ”Tää nyt on varmaan ihan tyhmä idea, mutta…” Missä mutta siis nollaa sen alun eli oikeastaan se saattaa susta itsestäs olla ihan hyvä idea, koetat vaan välttää tilanteen, missä kaikki heti torjuu ehdotuksen. Tämä liittyy statusviestintään ja kaikkeen, mutta pysytään tämän tekstin osalta häpeän polulla. On hyvin paljon epätodennäköisempää, että toinen ”ostaa” ideasi, jos sen hyväksymiseen liittyy itsensä häpeälle altistamisen ehto.

Improssa iloinen itsehäpäisy on usein myös portti iloiseen ryhmässä itsensä häpäisyy elikkäs ryhmähölmöilyyn ja leikkiin. Kun et pidä niin tiukasti kiinni omasta naamiostas ja koeta olla fiksumpi, kuin olet niin muutkin rentoutuu. Sama toimii myös siinä, kun ihminen pystyy luottamaan siihen, että sanoi tai teki mitä tahansa improvisoidessaan hän ei joudu sen vuoksi muiden edessä häväistyksi. (Häväisty aiheuttaa synonyymisanasto vierailun myötä vähän ongelmia tässä yhteydessä, mutta on se kuvaava termi, joten käytän sitä.)