Hobitti kutsuu katsojan, vastahakoisen sankarinsa Bilbon (Teemu Aromaa) ja muun sekalaisen seurueen, mukaan fantastiseen seikkailuun, joka houkuttaa nojautumaan kohti tapahtumien hohkaavan kuumaa ydintä. Ajoittain kirjaimellisesti hohkaavan kuumaa, sillä lohikäärme Smaugin henkäysten lämpö tuntuu kyllä yleisönkin hipiällä. Vaikka suurimmaksi osaksi lavan puolella pysytään, on tunne se kuin olisi itsekin päässyt mukaan seikkailuun.

En ole lukenut Hobittia kirjana. Leffat olen sivusilmällä katsellen nähnyt, mutta eivät ne herättäneet mussa sen ihmeempiä tunteita. Me kenties johkuu siitä, että ensikontaktini Hobitin tarinaan on ollut Ryhmäteatterin kesäteatteriesityksen pohjalta sovitettu tv-sarja Hobitit. Näin ollen teatteriesitys lienee minulle henkilökohtaisesti nostalgisimpia ja vahvimpia tunteita herättävä tapa kokea juuri tämä tarina. Jonkinlainen ympyrän sulkeutuminen on havaittavissa, kun palataan siihen muotoon, mikä on tarinaan alun perin vihkinyt.

Katselukokemus itselleni olikin hyvin lähellä sellaista pikkulapsen haltioitumista jostain fantastisesta toisesta todellisuudesta. Ihan jo pelkkä puvustus ja lavastus – kaikki ne liikkuvat osat ja yksityiskohdat sekä isot linjat – veivät heti mukanaan toiseen maailmaan. Jokainen hahmo on tunnistettava ja taidokkaan tarkasti puvustettu. Kaikki kivet ja kalliota sekä rakennukset olivat niin yksityiskohtaisesti toista todellisuutta, että sitä unohti olevansa teatterissa, eikä jossain synkeässä luolassa tai metsässä tarinan päähenkilöiden kanssa.

Parhaiten tämän uppoutumisen huomasi siitä, kun vasta keskellä rauhaisaa maisemaa tapahtuva kova äänitehoste herätti tarinan lumouksesta. Ja mikä herätys, huh, huh. Melkein hyppäsin penkistä.

Teatterissa huomaa myös sen, miten suuri voima on mielikuvituksen ruokkimisella. Esimerkiksi kertojaa ja viitteellisiä taistelukohtauksia hyödyntäen toteuttu tapahtumakuvaus suurtaisteluista toimii todella hyvin teatterin lavalla. Katsoja saa riittävästi tietoa ja visuaalisia kuvauksia täydentääkseen taistelukuvauksen mielessään. Kertojana toimivan Gandalfin (Jouni Innilä) rauhaisan tunnerikas kerronta kuljettaa turvallisesti massiivisemman kokoluokan tapahtumien läpi kohti hahmoille keskeisempiä hetkiä, jotka on tärkeä näyttää läheltä ja yksityiskohtaisesti.

Vaikka lavastuksessa on paljon myös isoa ja massiivista, niin tämä on hahmovetoinen tarina, jossa luonteensa vähemmän mairittelevia piirteitäkään ei voi piilottaa. Ihailla voi, miten hienosti jokainen näyttelijä oman hahmonsa luo eläväksi lavalla kaikessa kunniassaan ja pikkumaisuudessaankin. Sekä päähenkilöt että pienemmässä roolissa vilahtavat sivuhahmot ottavat oman tilansa ja tuovat mukanaan tärkeän palan yhteistä todellisuutta lavalle. Esitys on todellakin enemmän kuin osiensa summa, kun jokainen pieninkin yksityiskohta on kohdillaan.

Niin kaunista, kuin pieni onkin, oli esimerkiksi kohtaamisissa hämähäkkien ja örkkien kanssa sitten taas kiva seurata joukkovoiman vaikutusta, kun lava täyttyy hahmoista ja tapahtumista. Taistelukohtaukset ovat tarkalleen koreografioitua tanssia, jossa jokainen isku ja torjunta osuu kohdilleen. Koko ryhmä elää sitä samaa rytmiä ja tunnelmaa. Örkit, hämähäkit ja muut ryhmät liikkuvat sulavan yhtenäisesti, kuin saman koneiston osat. Akrobatian ja tulenkäsittelyn taituruutta katsoo silmät ymmyrkäisenä ihmetyksestä.

Katsojana sitä toivoo, että varsinkin ne hämähäkit pysyisivät kaikki ihan rohkeasti vaan siellä lavan puolella. Hyi, liian uskottava illuusio siinä valaistuksessa.

Tämä on semmonen tarina, mikä aiheutti ainakin itsessäni paljon hyväntahtoisia naurahduksia. Ihan pelkästään vuorenpeikkojen puhuma murre aiheutti pientä kiherrystä, mutta onhan tämä kaiken kaikkiaan jo heti alusta saakka melkoinen uuvattien marssi. Ei voi ymmärtääkään, miten suuri merkitys hyvällä tuurilla voi olla onnistumiselle. Kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee varmasti pieleen. Taidolla on hyvin vähän tekemistä menestyksen kanssa tässä tarussa.

Pelastusta kaivataan jatkuvasti. Sellaista porukkaa ei olekaan, jonka vangiksi tämä muutaman kääpiön ja yhden hobitin porukka ei joutuisi heti, kun silmä välttää. Siis sillä oletuksella, että vastapuoli haluaa heidät vangita, kuten aika moni matkalla olevista ryhmittymistä haluaa. Hommathan sujuvat oikein mallikkaasti, kun kohdataan avuliaita paikallisia. Tosin kiitollisuus ei ehkä sittenkään kuulu kaikkien vahvuuksiin.

Hobitti on seikkailu, joka on parasta itse koettuna, mitä ikinä se itsekullekin tarkoittaa.

Hobitti

Ohjaus: Mikko Kouki
Lavastussuunnittelu: Teemu Loikas
Pukusuunnittelu: Pirjo Liiri-Majava
Naamioinnin suunnittelu: Minna Pilvinen
Taistelukoreografia: Oula Kitti
Äänisuunnittelu ja sävellys: Iiro Laakso
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Projisointien suunnittelu: Sanna Malkavaara
Nukkesuunnittelu: Pia Kalenius
Pyrosuunnittelu: Tero Aalto

Näyttelijät

Teemu Aromaa
Stefan Karlsson
Markus Ilkka Uolevi
Minna Hämäläinen
Ulla Reinikainen
Iiro Heikkilä
Miska Kaukonen
Antti Kyllönen
Ville Seivo
Marko Pekkarinen
Janne Sundqvist
Sakari Saikkonen
Annika Heinonen
Hanna Närhisalo
Jemina Hyökki
Katarina Suviniitty
Kira Leppälä
Helmi Pirkola
Charlotta Ingraeus
Henri Kannisto
Vilma Turku
Jouni Innilä