IMPRO! 6.3.2020 (Unga Teatern)

Espoon Unga Teaternin lavan valtaava IMPRO! on pääosin erilaisista lyhyistä improvisaatiotekniikoista ja kohtauksista koostuva reilun tunnin mittainen matka impron maailmaan. Koska kyse on improsta, niin jokainen esitys on luonnollisesti omanlaisensa kokonaisuus, sillä sisällöt syntyvät siinä hetkessä yleisön ehdotusten ja näyttelijöiden yhteisen luovuuden pohjalta. Esitys alkoi ryhmän esittelyllä sekä pienellä yleisön lämmittelyllä, jonka jälkeen siirryttiin esiintyjien lämppäritekniikkaan ”Mitä sä teet?”, missä hyödynnettiin yleisöstä saatuja kirjainpareja toiminnan sanallisessa määrittelyssä. Se on hauska pieni aivojen nyrjäytystekniikka, jossa pitää sanoa jotain muuta, kuin se miiminen tekeminen, mitä oikeasti on tekemässä. Mielestäni on ihan hauska variaatio esityksen alkuun, että tehdään lämpät livenä yleisön edessä. Improvisoijana tuli myös tarkkailtua ehdotusten kysymisen muotoa, koska joskus huomaa itse esiintyjänä päätyvänsä määrittelemään pyyntönsä joko liian tarkasti tai ilmavasti, jolloin ehdotuksia ei tule niin helposti. Nyt itselle uutena tuli vastaan Mitä sä teet? -harjoitteessa  kirjainten kysymisen metodi, jossa kysyttiin yleisön jäsenten koko nimet ja poimittiin siitä alkukirjaimet tekniikan käyttöön. Havaintoni siinä oli lähinnä se, että koko nimen sanominen voi olla vähän korkean kynnyksen juttu joillekin. Hienosti sekin klaarattiin, jos joku ei halua sanoa nimeään, niin otetaan kirjaimet kieltäytymiseen käytetyistä sanoista ja jatketaan eteenpäin.

Esityksen aikana nähtiin lukuisia lyhyitä kohtauksia, joissa hyödynnettiin livemusiikkia sekä tunnelman luomiseen että improvisoitujen laulujen mahdollistajana. Yksi kiinnostavia tilanteita luonut kohtaustekniikka oli laivalla tapahtunut puhetta ja laulua yhdistävä kohtaus, jossa valta annettiin muusikolle (Salla Markkanen) päättää, milloin improvisoijat vaihtavat puheesta lauluun ja takaisin. Kun musiikki alkaa, niin kaikki mitä suustasi ulos tulee, pitää tulla laulun muodossa. Tämä on kohtaustekniikkana yleensäkin aika ilahduttava, koska se pakottaa pois ennakkosuunnittelusta ja kohti yhteistä flow’ta, kun ei voi tietää milloin vaihdetaan lauluun. Nyt se synnytti herkullisen tarinan yllättävästä raskaudesta laivalla ja kadonneesta lokikirjasta, jota oli ilmeisesti käytetty enempikin muiden kuin merellisten asioiden merkitsemiseen. Se oli sellainen loki- ja päiväkirjan yhdistelmä. Hienoa oli myös se suostuminen siihen, että nyt on unohduttu koko porukalla tähän keskustelemaan isyysasioista, eikä kukaan ohjaa laivaa, joten tuho tulee. Sen verran elämän suojelua kuitenkin sallittakoon hyvänmielen esityksessä, että tämä isyyskiistan selvittyä tulevat vanhemmat selviävät pelastusveneeseen. Kapteeni, kuten asiaan kuuluu, uppoaa laivansa mukana.

Lyhyiden tekniikoiden ohella tarjolla oli myös viiden kohtauksen mittainen pidempi impromusikaali, joka noudatti improvisoidun rakkaustarinan peruskaavaa (love story).  Eli ensin kumpikin yleisön valitsemista ja ominaisuuksiltaan kuvailemista päähenkilöistä saa oman pohjustuskohtauksensa, jonka jälkeen kolmannessa kohtauksessa he tapaavat, neljännessä eroavat ja viimeisessä kohtaavat uudelleen. Marjanpoimijan ja ympäristöaktiivin Lisan sekä häntä huomattavasti vanhemman omiin bisneksiinsä jumiutuvan Edwardin tarina sisälsi draamaa ja suuria tunteita sekä merkittäviä ympäristöarvoja korostavan sanoman. Lopulta, vaikka ero tulee ja tiet vievät eri suuntiin, niin jotain yhteistä kuitenkin löytyy. Edward on huomaamattaan ollut mukana yrityksessä, joka on tuhonnut Lisan rakkaan marjanpoiminta-alueen, mutta onneksi on vielä Inkoo. Niinpä tarina saa onnellisen lopun laulun muodossa, kun Lisa, Edward ja Lisan tytär polkevat, yllättävän monipaikkaisella ja joustavalla, tandemillaan Inkooseen. Se oli kiva positiivinen lopetus, että vaikka aika on kulunut ja asioita tapahtunut, niin voidaan silti yhä toimia aikuisina yhdessä ja tehdä jotain kivaa porukalla. Sitä, mikä on menetetty ei saa enää takaisin, joten nautitaan siitä, mitä vielä on.

Esityksen kieli on tosiaan ruotsi ja vaikken ruotsin taitojani kovin ahkerasti treenaile, niin oli ihan helppo seurata esitystä. Huomattavasti helpompaa kieltä, kuin esim. taannoisessa Kalevalassa, jossa oli kyllä pakko seurata tekstitystä 😉 Joitain yksittäisiä sanoja jäi toki nytkin tajuamatta, mutta ei se ole niin vaarallista. Onhan mukana aina myös ilmeitä ja eleitä, joiden kautta voi täydentää puuttuvan tiedon ja jos jotain ei tajua, niin ei sitten. Tämä oli tällainen pieni ”ei kannata pelätä kielitaitonsa riittämisen puolesta” -mainostus tähän loppuun, koska huomaan, että välillä se kynnys lähteä voi olla korkea, jos oma kielitaito pohdituttaa. Hyvin selviää ja jos ei halua ehdotuksia antaa, niin ei ole pakko, voi myös vaan seurata ja nauttia mukavista hetkistä impron parissa.

IMPRO!

Lavalla
Stella Laine, Paul Olin, Frank Skog, Kristian Thulesius, Åsa Nybo ja Johanna af Schultén

Muusikko
Salla Markkanen

Valot
Jukka Hannukainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑