Kas tämähän on se perinteinen tarina, missä avioliittoonsa ja elämäänsä tyytymämätön Marja (Riikka Puumalainen) päättää lähteä etsimään onneaan taloon saapuvan hurmaavan shemeikan (Sampo Kerola) luota. Ensin niin lupaavalta vaikuttava mies puvussaan paljastuu kohta sikanaamari päässään hilluvaksi reisitaskuhousuhulttioksi, joka silti oudolla tapaa vetää edelleen Marjaa ja vähän kaikkia naisia puoleensa. Siinähän käy sitten miten käy eli paremmasta elämästä haaveillut Marja päätyy elämään johonkin outoon kommuuniin muiden samaan jätkään haksahtaneiden naisten kanssa. Shemeikka voi olla hurmaava, mutta yksiavioinen hän ei todellakaan ole. Toisin kuin Marjan puoliso Juha (Antti Lahti), joka jää kahden happaman äitinsä kanssa etsimään ja odottelemaan vaimoaan. Tarinassa, kuten valitettavasti usein elämässäkin voimakkaatkin rakkauden ja välittämisen tunteet valuvat hukkaan, koska ne on osoitettu aivan vääriin kohteisiin. Ihmisiin joihin ei ehkä olisi pitänyt alunperinkään tunteitaan tuhlata. Sinänsä sympatiat ovat toki monien hahmojen puolella, eihän kukaan ole kokonaan paha, vaikka teoillaan rikkookin paljon. Se on ihmillisesti ymmärrettävää, että mieheen, jota hän ei rakasta, sidottu ja anoppinsa jatkuvasti tölvinnän ja naljailun kohteeksi joutuva Marja tahtoo pois elämästään hinnalla millä hyvänsä. Juha sen sijaan kaikesta huolimatta rakastaa vaimoaan ja tahtoo tämän kotiin. Shemeikka taas… No hän nyt on juuri niin lipevä ja liukas liikkeinen kuin heti alusta käy selväksi. Anoppi (Marja Myllylä) taas on niin kovettunut ja myrkyllinen hahmo, että on helppo ymmärtää se halu päästä pois hänen vaikutuspiiristään.

Ei se ainakaan Keskustaa äänestä!

Tämä on todella vahva elämys ja kiihkeän hämmentävä kokoelma kohtauksia epätavalliseksi kääntyvän elämän varrelta. Nautin ihan valtavasti siitä ilmaisullisesta voimasta, mitä tanssin ja liikkeen kautta on saatu lavalle. Puhetta on, mutta säästeliäästi ja asioita ilmaistaan hyvin paljon juuri liikkeen kautta. Ylipäätään fyysinen hahmonluonti ja liikekielen hyödyntäminen ovat todella ihailtavaa. Teki ihan pahaa katsoa sitä Juhan ontuvaa säntäilyä ympäri lavaa. Todellakin on hahmon fysiikka sisäistetty. Esityksessä paljon aivan upeaa vahvaa ja tarkkaa fyysistä tekemistä. Se projisointien ja musiikin sekä valojen harmonia on jotain ihan käsittämätöntä. Nautin ihan valtavasti siitä, miten pääsi pienelle mielikuvamatkalle hyvin perinteisestä suomalaisesta maalaismaisemasta Moskovaan ja kaiken aikaa lavan keskellä on soutuvene. Totta kai siinä on soutuvene, miksipä shemeikan Moskovan asunnossa ei olisi myös soutuvenettä keskellä huonetta. Se on kiintoisaa, miten syvälle sitä imeytyy mukaan tarinaan ja siihen maailmaan, että se ei tunnu irralliselta väärältä. Teatteri on kyllä maaginen ympäristö. Ylipäätään se vähäinen lavastus hyödynnettiin maksimaalisesti ja tosi dramaattisestikin. Taustan paljaat levyt tarpeen mukaan heijastivat valoa, paljastivat tyhjyyttä tai peittivät kaiken.

Sydäntä särkevän kauniin rujo tarina ja hengästyttävän hieno esitys.

Juhani Aho

Juha

Ohjaus ja käsikirjoitus Mikko Roiha
Koreografia Mikko Roiha ja työryhmä
Äänisuunnittelu Sami Silén
Valosuunnittelu Mikko Roiha, Sam Siltavuori
Lavastus Mikko Roiha, Jukka Horsmanheimo
Puvustus Jaana Kurttila

Esiintyjät
Antti Lahti, Sampo Kerola, Riikka Puumalainen ja Marja Myllylä

Tuotanto Tanssiteatteri Minimi
Alkuperäinen tuotanto Kulttuuritehdas Korjaamo, Seinäjoen kaupunginteatteri, Tanssiteatteri Minimi, Turun kaupunginteatteri