Havaintokyvyn suhteellisuudesta

Olen yleisesti ottaen melko tarkkanäköinen tai ainakin kuvittelen niin, mutta minulla on myös käsittämättömän puusilmäisyyden hetkeni. Hetket jolloin en vain tajua yksinkertaisintakaan vihjettä. Hetket jolloin kuulen ja näen, mutta en ymmärrä yhtään mitä kuulen tai näen. Aika usein niin käy, kun on joku voimakas tunne päällä. Silloin ei vaan pysty reagoimaan järkevästi, vaan tapahtuu ylitulkintoja ja väärinkäsityksiä. Ei näe yksinkertaisintakaan vihjettä, vaikka siihen kaiken järjen mukaan pitäisi kyetä. Mutta kun ei se ole järjen ohjaama tila. Rationaalinen mieli on naksahtanut off-asentoon ja syttyy vasta kun tunne vähän helpottaa. Sitten syttyykin usein niin monta lamppua kerralla, että häikäisee. Joskus vähän viiveellä ja joskus ei syty yhtään lamppua, vaikka kuinka pohtis. Sitten sama pimeys ulottuu välillä joihin ihmisiin kokonaisuudessaan. Improlavalla sen huomaa siinä, että yritän jostain syystä hakea heidän kanssaan oikeaa vastausta. Jostain syystä lähden miettimään, millaista reaktiota hän odottaa minulta, vaikka todennäköisesti hän ei odota mitään tiettyä. Se on outoa tajuta, että ei ymmärrä toista just sen takia, kun yrittää niin kovasti ymmärtää, vaikka ei ole tarpeen. Ei ole tarpeen tulkita tai etsiä oikeaa vastausta, kun ei sitä ole. Ei ole mitään piiloviestiä, vaan vain viesti. Ne sanat tai eleet ja niiden luoma tarjous. Ei sen kummempaa, kuin muidenkaan ihmisten kohdalla. Jostain syystä vaan jään joidenkin kohdalla jumiin tarpeeseen ymmärtää, vaikkei ole mitään mitä pitäisi ymmärtää. Pitäisi vaan reagoida jotenkin.

Se, että ajattelen aivan liian vaikeasti on yksi juttu, joka minua impron parissa myös riivaa, koska en vaan tajua ilmiselvää kontekstia. Päädyn hiihtämään ulkoavaruuteen ja tarjoamaan jotain tosi outoa, vaikka puhe olisi vaan kahvinjuonnista. En ihan täysin hahmota, mistä se kompleksisuus omaan ajatteluuni välillä putkahtaa. Joskus ehkä kyse on vaan siitä, että yhdistelen palapelin palat jollain omasta mielestäni juuri sillä hetkellä loogisimmaksi arvioimallani tavalla. Vasta, kun olen koettamassa asettaa viimeisiä palasia, jotka eivät sovi, paikoilleen tajuan alkuperäisen ajatteluharhani. Kai se on osittain sitä, että kuuntelen, mutta en kuule vaan aivoissani on jo tapahtunut tiettyä ennakointia ennen kuin toinen on edes tehnyt tarjouksensa loppuun. Se on kuitenkin niin automaattinen prosessi, että siihen on usein vaikea tietoisen mielen keinoin päästä väliin, koska sitä huomaa jo tehneensä ja sanoneensa asioista ennen kuin ehti harkita. Ei ajatella tai pohtia, vaan tehdä sen pienen tietoisen harkinnan, jonka aikana olisi paljastunut se selkein ja yksinkertaisin tapa reagoida tehtyyn tarjoukseen. Sen sijaan yhdellä taannoisella kurssilla huomasin, että päädyin tavallaan ohjailemaan toista ihmistä oman monimutkaisuuteni kautta. Teimme tavu kerrallaan -tarinoita ja tajusin koko ajan syöttäväni toiselle valmiita sanoja. En avoimia tavuja, joihin voisi tulla mikä vaan sana, vaan tavuja jotka siinä kontekstissa muodostaisivat väkisin tietyn sanan. Se kosahti vähän omaan nilkkaa, koska välillä toinen meni ihan jäihin, kun ei keksinyt mitään tavua täydentämään tarpeettoman monimutkaista sanaa. Runollinen kieli voi joskus olla hankala valinta.

Toisaalta se voi osin myös olla elämänkokemuksen puutetta, mikä näkyy tuollaisina hetkinä. Minulla on improtessa käytössä vain se kokemus- ja tietomaailma minkä olen siihen mennessä kartuttanut. Siitäkin tiedosta minulla on käytettävissäni vain se pieni osa, joka sillä hetkellä on tietoisen mieleni ja muistini tavoitettavissa. Osa tiedosta, jonka omaan on siis siinä improhetkessä tavoittamattomissani. Ne ovat niitä tietoja, jotka sen hetken jälkeen saavat lyömään itseään otsaan, että niin tietenkin, oishan tuo pitänyt tajuta. Siinä hetkessä kyseistä tietoa ei kuitenkaan ollut käytettävissä, joten tilanteen kannalta olisi ollut sama vaikken olisi sitä tiennytkään. Vaikka tietäisikin asioista, ei ennakkotieto aina auta, vaan se voi olla joskus myös este, koska se saattaa urauttaa ajattelua. Erityisen vaaralliseksi olen huomannut toisen ihmisen toiminnasta tehtyjen tulkintojen muodostaman tiedon, sillä se saattaa viedä täysin jengoiltaan. Tulee tulkittua toisen tekemisiä tietyllä tapaa, vaikka jonkun muun tekemänä niitä ei tulkitsisi esimerkiksi niin ankarasti. Kuka tekee teon vaikuttaa siihen, miten tulkitsen asian. Se on inhimillistä, usein hyödyllistä ja joskus tosi haitallista. Joskus ennakkotieto voi estää näkemästä sitä, mikä oikeasti on siinä ja sitä näkee vain oman tulkintansa. Sitä ei vaan tajua, että oma kuva on valmiiksi vääristynyt. Se on aika pelottavaa välillä.

 

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑