Ryan Millar – Take It Easy™ & more tips for the dedicated improviser

Nyt ollaan kerrankin todella tuoreen kirjallisuuden äärellä, sillä esittelyvuorossa on vuonna 2018 julkaistu Ryan Millarin improkirja Take It Easy™. Kirjan nimi tulee hänen kehittämästään improtyöpajasta sekä yleisemmästä asenteesta improvisaatioon. Tätä kirjaa ei sinänsä ole tarkoitettu oppaaksi ajatuksella näin improvisoidaan, vaan sen voisi ajatella tietyn improfilosofian ja ajattelutavan esittelyksi. Kirjasta kuitenkin löytyy myös ihan yleisen tason perusjuttuja improsta (mm. kuunteleminen, irti päästäminen sekä ”joo, ja” -ajatus) ja harjoitteita käsiteltyjen asioiden treenaamiseen, joten voi sitä soveltuvin osin siitäkin näkökulmasta lukea. Kuitenkin näkisin tämän kirjan hyödyn olevan suurin, jos on jo olemassa tietty ymmärrys improvisaation perusteista ja halu syventää tai laajentaa omaa ajatteluaan.

Yleisesti tämän kirjan lähestymistavassa improvisaatioon, kuten nimikin jo paljastaa, korostuu helppouden merkitys. Jos improvisointi tuntuu vaikealta, niin todennäköisesti fokus on silloin väärässä paikassa eli on esim. liian keskittynyt itseensä, olemaan hauska tai johonkin muuhun tilanteen ulkopuoliseen asiaan. Fokus tulisi olla siinä hetkessä ja siinä mitä juuri nyt on tekemässä. Kuten kirjassa mainitaan niin liian usein improajat puhuvat kohtauksessa jostain toisesta tilanteesta tai asiasta, mikä on aivan älyttömän kiinnostava, sen sijaan että tekisivät siitä kohtauksesta, jossa juuri nyt ovat kiinnostavan.

”– when players are keenly tuned into each other and taking on board and responding to the information, tone and gestures of the other, a fun free-flowing scene is the result. Everytime. And to make it work you don’t have to do more – you just need to be. You need to TAKE IT EASY™.” (Millar, R. (2018). Take It Easy™ – Fundamentals, s. 27.)

Vaikka mainitsin, että tämä ei ole impron manuaali, niin kyllä kirjassa on paljon perustietoa mm. kirjassa esitellään impron perusteisiin kuuluva ”Joo, ja..” -ajatus. Se mikä on ilahduttavaa huomata tässä(kin) kirjassa on se tarkennus, että sitä voi teknisesti ottaen noudattaa tuota ajatusta ja tehdä samalla improamisesta tosi tahmeaa kaikille. Hyväksyminen ja toisen idean eteenpäin rakentaminen ovat tietysti hyviä asioita. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa, että jokaisella vuorolla pitäisi tuoda lisää uusia elementtejä kohtaukseen tai että pitäisi sanoa aina kyllä. Millar ilmaisee asian niin, että ”joo, ja” on se öljy mikä voitelee koneistoa ja pitää sen liikkeellä, mutta sitäkin voi olla liikaa. Kohtauksen sisällä voi myös sanoa ei, kunhan hyväksyy sen yhteisen todellisuuden.

Jos aidosti kuuntelee kaikilla aisteilla, niin ei tarvitse improvisoijana ikinä keksiä yhtään mitään, koska kaikki materiaali on jo siinä tilanteessa tarjolla. Mielestäni Ryan Millar ilmaisee tämän asian tosi hienosti:

”The natural difference between searching for an idea and following the natural thread is the difference between surfing on a wave, and splashing around in it – and possibly drowning.” (Millar, R. (2018). Take It Easy™ – Fundamentals, s. 29.)

Tämän aalloilla surffaus metaforan olen kuullut aiemminkin kokeneiden improvisoijien käyttämänä ja se on mielestäni toimiva. Ajatuksena se, että voi päästää irti kontrollista ja antaa asioiden tapahtua omalla painollaan. Luottaa siihen, että aalto kantaa sinne minne pitääkin. Se mitä itsekin yhä edelleen opettelen on ajattelumalli, että jokaisena hetkenä improvisoidessa minulle on jo tehty tarjous, minun pitää vain havaita se. Ei tarvitse yrittää tai keksiä mitään, vaan olla avoin näkemään ja kuulemaan. Improvisointi on pohjimmiltaan hemmetin yksinkertaista, mutta kun siitäkin voi tehdä niin monin eri tavoin itselleen aivan älyttömän vaikeaa.

”Impulse, instinct, and intuition are always working. We can’t turn them off, though we can override or ignore them, which happens often enough in real life.” (Millar, R. (2018). Take It Easy™ – Inspiration, s. 84.)

Olennaisempaa kuin se, että pyrkisi improvisoijana onnistumaan ja pelaamaan aina sääntöjen mukaan, on kiinnittää huomiota mitä tapahtuu, kun tekee virheen. Se miten itse suhtautuu virheisiinsä vaikuttaa tosi paljon siihen mihin suuntaan tilanne kehittyy. Jos voi hyväntahtoisesti huomata mokanneensa ja nauraa sille, niin muut ovat taatusti puolellasi. Sen sijaan, jos yrittää lakaista koko asian maton alle tai alkaa häpeämään sitä virhettään, niin sitten kaikille tulee vaivaantunut olo. Tässäkin kirjassa korostetaan sitä, että kannattaa olla itselleen armollinen, koska huonosti mennyt esitys tai kohtaus saa usein tarpeettoman suuren mittakaavan tekijän omassa ajattelussa. Jos joku kehuu suoritusta esityksen jälkeen, niin kannattaa ihan kaikkien vuoksi vaan ottaa se kehu vastaan, vaikka kuinka tekisi mieli ruoskia itseä jonkun epäonnistumisen vuoksi. Oma asenne on se, mihin voi itse aidosti vaikuttaa.

”All you can control, in fact, is your own work, and your attitude to it. Besides, you need to fuck up a lot to get to the point where you start making consistent successes. So enjoy those fuck ups – they’re getting you in the right direction.” (Millar, R. (2018). Take It Easy™ – Future proofing, s. 91.)

Elä, huomioi muut ja varasta

Sellaiset tälle kirjalle nimenomaan ominaiset asiat, mitkä haluan nostaa esiin löytyvät kirjan keskivaiheilta ja loppupuolelta. Ihan jo se ajatus, että vaikka impro koukuttaisi ja haluaisi vaan käyttää kaiken aikansa siihen, niin ei kannata unohtaa elää samalla. Käy ulkona, tapaa ihmisiä, katso leffoja ja elä, jotta sulla on materiaalia mistä improvisoida. Kaikkea ei tarvitse kokea itse ja siksi on teatteri, leffat ja kaikki muu taide sekä kaverit ja tutut, joiden kautta voi laajentaa omaa elämyspiiriään. Mitä enemmän asioita tuntee ja ymmärtää, sitä helpompi on heittäytyä erilaisiin kohtauksiin ja toisaalta löytää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kun on useita vaihtoehtoisia tapoja reagoida, ei ole pakko aina tehdä samoja valintoja. Yhtenä ohjaavana ajatuksena improssa olisi hyvä pitää se, että älä yritä olla jotain, vaan ole. Saman voi ilmaista myös toiminataan liittyen, että älä esitä tekeväsi, vaan tee.

Yksi ajatuksia herättävä osio kirjassa on nimetty Something for the Fellas (s.94-96). Siinä otetaan hieman kantaa siihen, miten etenkin naisimprovisoijia monesti lavalla kohdellaan miesimproajien toimesta. Se että asia otetaan kirjassa käsittelyyn ei tietenkään tarkoita, että kaikki miesimproajat tekisivät niin. Ne ihmiset joiden kanssa itse olen impronnut, ovat ihan tasapuolisen huomioonottavia ihmisiä sukupuolesta tai muista ominaisuuksista riippumatta. Kuitenkin uskon sen, että varmasti on olemassa myös tarinan toinen puoli, missä ehkä osin ajattelemattomuuttaan ja miksei typeryyttäänkin löytyy improajia, jotka lähtökohtaisesti asettavat naiset lavalla tiettyihin rooleihin tai kohtelevat heitä huonosti.

”Treating women onstage as anything less than scene partner geniuses —  is amateurish, distracting, unfunny, and displays a real lack of sophistication. 

Not because women can’t help themselves on their own, or can’t ’handle’ your bullshit, and not because of systemic oppression, but simply because the work is better as a result.” (Millar, R. (2018). Take It Easy™ – Future proofing, s. 96.)

Tuo yllä oleva Millarin pointti on tärkeä, että improvisoinnin laatu paranee, jos kaikkia improvisoijia kohdellaan lavalla kunnioittavasti. Improvisaation perusideahan on saada vastanäyttelijä näyttämään mahdollisimman hyvältä. Samalla voi toivoa, että myös toinen pyrkii samaan, jolloin lopputuloksena kumpikin näyttää ihan huikeilta improneroilta. Miksei tämä ajattelu siis ulottuisi kaikkiin improvisoijiin sukupuolesta yms. seikoista riippumatta? Eikö jokainen kuitenkin ansaitse tulla improvisoijana kohdelluksi impron perusajatusten mukaisesti. Se on ehkä hyvä miettiä omalta kohdalta, että tekisikö samalla tavalla kaikille vai johtuuko tiettyjen tarjousten tai käytöksen painottuminen esim. improparin sukupuolesta. Jos johtuu, niin onko pakko toimia niin vai voisiko valita toisin?

Viimeinen ajatus, jonka haluan vielä erikseen mainita liittyy varastamiseen ja vaikutteiden ottamiseen. Se ajatus, että pitäisi aina luoda tyhjästä jotain uutta ja nerokasta on rajoittava. Se on asioiden tekemistä tarpeettoman vaikeiksi itselleen. Kaikki mitä voi tehdä on jossain muodossa jo tehty ennen kuin edes olemme ajattelleet sitä. Hyvä improaja Millarin mukaan antaa itsensä vaikuttua siitä, mitä lukee, näkee ja kokee. Suoraan ei kannata kopioida sitä mitä toiset tekevät, koska kopio harvoin on yhtä terävä kuin alkuperäinen versio. Sen sijaan vaikutteiden ottaminen ja siirtäminen soveltuvassa muodossa omaan toimintaansa on hyvä idea. Itse ainakin olen aina pyrkinyt tuota ohjenuoraa noudattamaan. Jos haluan jotain oppia, niin hakeudun sellaisten ihmisten tai lähteiden äärelle, mistä kykenen sen opin vastaanottamaan. Kun tekee niin, samalla tulee usein löytäneeksi myös keinot soveltaa oppimaansa omassa tavassaan toimia.

”It’s like a Zen koan: only through not being funny will you be able to find the real funny.” (Millar, R. (2018). Take It Easy™ – Fundamentals, s. 33.)

Eihän improvisoijan tarvitse keksiä mitään uutta, vaan pitää vain yhdistellä jo olemassaolevista osista kokonaisuus. Jokainen improvisoija tuo lavalle itsensä ja jo se on riittävä lisäys tuomaan jotain uutta improvisaatioon. Samat rakennusosat eri ihmisten käsissä tuottavat ihan erilaisen lopputuloksen. Toisaalta samat osat eri hetkenä samojen ihmisten käsissä voivat myös tuottaa ihan eri lopputuloksen. Eli variaatioita löytyy aina. Yksittäisen osan tai improajan ei tarvitse olla nerokas ja silti kokonaisuus voi olla loistelias. Ei kuitenkaan kannata antaa itsensä jämähtää yhteen moodin. Aina välillä voi myös heittää kierrepallon tai vaihtaa vaikkapa rytmiä. Kannattaa aktiivisesti kokeilla uusia juttuja ja laajentaa omaa osaamistaan, jolloin löytyy ihan uusia palikoita, mistä rakentaa. Mitä enemmän osaa, sitä enemmän on vaihtoehtoja mistä valita. Itseään kannatta muistaa myös haastaa.

Lopuksi mainittakoon vielä, että itseäni erityisesti ilahduttavat kirjaan valitut muiden olentojen (fiktiivisten tai todellisten) lainaukset. Minun on nörttinä täysin mahdotonta olla pitämättä tästä kirjasta, sillä se sisältää sekä ydinviestissään että konkreettisena lainauksena henkisen opassammakkoni Yodan ajatuksen:

”Do or do not, there is no try.”

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑