Onnensirpaleita (Jyväskylän Kaupunginteatteri)

Onni on hieman hukassa sekä henkilönä että aiheena Jyväskylän Kaupunginteatterin syksyn viimeisessä suuren näyttämön ensi-illassa. Mitä onni oikeastaan on? Onnensirpaleita näytelmä on sekoitus ohjaaja-käsikirjoittaja Tommi Kainulaisen ja keskisuomalaisten kirjoittajien tekstejä sekä Miljoonasateen musiikkia. Ihan jo syntyprosessinsa puolesta näytelmä herätti uteliaisuuteni, koska se yhdistää kiinnostavalla tavalla yleisön tuottamaa materiaalia, valmista musiikkia sekä käsikirjoittajan omaa materiaalia. Tarinassa Hukkasen perheen elämä saa muotonsa uteliaiden enkeleiden silmien edessä. Saavatpa ihmiset välillä vähän osumaa yli-innokkaan enkelin siivestäkin. Yksittäisistä irrallisista hetkistä nivotaan yhteen Hukkasen perheen elonpolku iloineen ja suruineen usean vuosikymmenen ajalta.

Ihmisenä sitä ei ehkä aina muista olla onnellinen, vaikka siihen kaikki edellytykset periaatteessa olisikin ja näin käy myös Hukkasen perheessä. Arki, kiire ja kaikki muut asiat tulevat väliin ja unohdetaan olla läsnä niille, jotka sitä eniten tarvitsisivat. On pariskuntia, jotka eivät enää kohtaa, vaan kulkevat ääneti samaa polkua eri suuntiin. Hetkiä jolloin rakkaus on totta ja hetkiä, jolloin siitä on tullut pelkkä sana. Onni ei ole ikuista autuutta, vaan se elää hetkissä, jolloin olemme valmiit sen kohtaamaan. Onni on mahdollista löytää myös synkimpien hetkien säröistä hohtavina pieninä valon pirskahduksina.

Joskus tähdenlento taivaalla saattaa merkitä paljon enemmän kuin ehkä uskaltaa edes toivoa.

Ehkä tarina on hetkittäin vähän sotkuinen ja solmussa, mutta sehän on vain hyvä juttu, koska sellaistahan elämäkin on. Ei se aina mene niin kuin sen loogisesti ajattelisi menevän ja joskus tapahtuu myös pieniä selittämättömiä ihmeitä. Kohtaamisia, jotka tapahtuvat kun aika on juuri oikea ja hetkiä jolloin elämässä on enkeleitä mukana. Tarinassa enkeleiden sählääminen jää ansaitusti sivurooliin ja kokonaisuutta rakennetaan sydän avoinna ja ihmisuhteet edellä. Vaikka tarinassa on enkeleiden ja taaton kaltaisia arkitodellisuuden ulkopuolisia hahmoja, on ihanaa, että onni määrittyy kuitenkin joksikin, mikä on kenen tahansa saavutettavissa. Se vain voi tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

Itseeni voimakkaimmin vaikuttaneet pienet onnen hetket näytelmässä olivat lasten syntymän hetket. Se ilo ja hehku, mitä tarinan tuoreista vanhemmista loisti välittyi ihanasti myös katsomoon. Onnin (Aaro Vuotila) vanhempia esittävien Anneli Karppisen ja Jouni Innilän ensimmäinen hetki vastasyntyneen Onnin kanssa on sulattaa sydämen. Samoin Onnin ensi kohtaaminen pienoisen tyttärensä kanssa, on valtavan hellyyttävä.

Arkielämä Hukkasen perheessä tarjoilee monia ihania hetkiä, ohessa pari, joista erityisesti nautin. Appiukon (Aaro Vuotila) ja vävyn (Henri Halkola) veneilykohtauksen aikana ja sen jälkeen oli seesteisen kaunis tunnelma, johon olisi uppoutunut mielellään pidemmäksi toviksi. Myös Hukkasen perheen naisten (Anneli Karppinen, Piia Mannisenmäki ja Anne-Mari Alaspää) saunan jälkeinen keskusteluhetki oli kaikessa arkisuudessaan mukavaa seurattavaa. Kolmen sukupolven yhteinen tarinointi nivoo yhteen monta onnen ulottuvuutta ja tarjoaa rauhaisan hetken pohtia, miten onnen muodot vaihtelevat myös tilanteiden mukaan. Onni ei ole aina samanlaista, vaan se voi monia asioita.

Miljoonasateen musiikki sopi hyvin jännällä tapaa tarinan kudelmaan. Laulujen sanat välillä hieman hämmensivät, jos niitä tarkemmin pysähtyi miettimään ja silti ne jollain kosmisella tavalla sitoutuivat tarinaan hyvin saumattomasti. Ei minulla henkilökohtaisesti ole mitään sen kummempaa suhdetta mihinkään tarinan lomaan upotetuista lauluista, minkä vuoksi kuuntelin niitä kuin ne olisivat aina tähän tarinaan kuuluneetkin. Ne olivat soundtrack, jonka soidessa Hukkasen perheessä koettiin kaikki elämän tärkeät hetket. Musiikki ja laulu soivat iloisin sekä haikein sävelin, tarjoten tarinalle sen tuen, mitä tarvittiinkin sekä välillä ylimääräisen lisäsykäyksen silloin kun sydän oli pakahtumassa.

Lavastuksessa saadaan hyvin simppeleillä liikkuvilla seinillä luotua monta erilaista tilaa. Projisoinnit luovat muuttuvia taustoja tapahtumille ja muutama huonekalu riittää rakentamaan näihin taustoihin aidontuntuisia ympäristöjä. Valoilla on myös tärkeä merkitys esityksessä, sillä niiden avulla luodaan aikasiirtymät sekä erotetaan että yhdistetään taivas ja maa. Myös ihmiset, tilanteet ja tunnelmat saavat vapautensa tai rajoitteensa lempeänä hehkuvista tai jyrkän ahdistavista valoista.

Enkeleiden puvustuksen pimeyden keskellä himmeästi hohtavat valotehosteet ovat todella hellyyttävät. Pidän kovasti myös siitä, miten eri aikakausia on rakennettu puvustuksen avulla, joten sivuhahmot kivasti tulevat ja menevät luoden kullekin ajalle sopivaa tunnelmaa.

Yksittäisenä elementtinä jääkiekko kulkee kivasti koko ajan mukana pieninä viittauksina rekvisiitassa ja puvustuksessa, hyppäämättä kuitenkaan liian suureen rooliin. Paikallinen konteksti tulee myös kivasti määriteltyä. Pieni nyökkäys siellä täällä riittää sitomaan tapahtumat Keski-Suomeen, ilman että asiaa tarvitsee alleviivata sen enempää.

Yksi aivan älyttömän toimiva ratkaisu, jonka tahdon erikseen nostaa esiin, on etunäyttämölle avautuva kuilu. Se antoi hyvin koskettavalla tapaa merkityksen useille hetkille Hukkasen perheen elämässä. En ehkä selitä tarkemmin sitä kaikkea, mitä tuo ratkaisu symbolisoi, vaan tyydyn vain toteamaan että se oli hyvin vahva ja toimivan eleetön ratkaisu. Ei tarvita selityksiä, sillä koko asian valtavuus avautuu ihan konkreettisesti silmien eteen sekä ihmisten väliin. Tähän samaan liittyen mainitsen myös, että Anne-Mari Alaspään ja Henri Halkolan hahmojen laulama Kenen syy -kappale on mielestäni tähän yhteyteen nappivalinta.

Onni on piilossa pienissä merkityksellisissä hetkissä. Jos ne hetket tallettaa muistiinsa voi niiden lämmön palauttaa käyttöönsä, kun sitä eniten tarvitsee.

Onnensirpaleita

Ohjaus ja käsikirjoitus Tommi Kainulainen (vier.)
Musiikki Miljoonasade, Heikki Salo
Musiikin sovitus Lasse Hirvi
Dramaturgi Annukka Kiuru
Lavastus-, puku- ja videosuunnittelu Tinja Salmi (vier.)
Valosuunnittelu Japo Granlund
Äänisuunnittelu Mika Filpus

Rooleissa
Hannu Lintukoski, Laura Hänninen (vier.), Aaro Vuotila, Piia Mannisenmäki, Anneli Karppinen, Hanna Liinoja
Antti Lattu
 (vier.), Henri Halkola, Anne-Mari Alaspää, Jouni Innilä, Miikka Tuominen ja Saara Jokiaho

P.S. Kun nyt siihen tekstikeräykseen osallistuin, niin voin toki paljastaa, että ei tullut tekstillisiä tunnistuksia vastaan esityksen aikana. Sai rauhassa nauttia siitä, mitä on luotu ilman että liian tutut sanat olisivat kaikuneet korville. Ehkä pari sellaista vähän isompaa ajatustason tunnistusta voisi hakemalla hakien tehdä, vaan enpä lähde kytköksiä väkisin tekemään. Onni on paljon laajempaa kuin yksi yksittäinen teksti, joten samat teemat ja ajatukset toistuvat varmasti monissa kerätyistä teksteistä.

P.P.S. Löysin tekstin, jonka olin tähän keräykseen lähettänyt tai siis tekstit, sillä olin näköjään lähettänyt useamman lyhyehkön tekstin setin. Niissä ei ole varsinaisesti replamatskua, vaan ne ovat kuvailevaa proosaa. En muistanutkaan miten hämärissä fiiliksissä näissä liikuttiin. Onni on näköjään aika synkkää.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑