Stella Polariksen sanattoman impron työpaja Turun improfestareilla (2017) – Jälkikirjoitus

Toisen improkurssin antia purkaessani tajusin jatkuvasti kelaavani samalla tämän improtyöpajan aikaisia kokemuksia. Ne limittyvät ja linkittyvät varmasti hyvin luontevista syistä. Moni siellä kohdattu juttu on nyt kirkastunut huomattavasti, koska olen pohtinut toisella kurssilla oppimaani aktiivisesti. Niinpä tarkastelin aiempaa tekstiä aiheesta uudelleen ja tajusin, että olen tehnyt tälle työpajalle tekstimuodossa melkoisesti vääryyttä. On aika korjata asia.

Sanatonta vaikuttumista

Ensinnäkin Micke Rejströmin ja Elina Stirkkisen vetämä aamuosuus herätti paljon ajattelemisen aihetta sanattoman ja sanallisen vuorovaikutuksen rooleista. Esittelyrinki mm. toteutettiin niin, että pari kertoi jonkun muiston sanallisesti ja sinun piti sitten esitellä toinen ja esittää hänen tarinansa sanattomasti muille. Se oli aivan älyttömän outo tilanne. Siis mitä hemmettiä, miten tuon tarinan voi sanattomasti toistaa. Hienoinen pupu ajovaloissa hetki iski, kun oli oma vuoro. Mutta ahdisti siitä tunteesta huolimatta tein sen.

Sehän monella tapaa on se pointti. Pitää treenata itselleen vieraampaa ilmaisutapaa. Okei ei mimiikka täysin vierasta ole, mutta tuossa yhteydessä jotenkin käsityskyvyn ulkopuolella. Siksi se niin hienoa olikin. Eihän mahdollisuus olisi juolahtanut edes mieleen, koska se on niin kaukana oman ajattelun ulkopuolella. Nyt tuo ajatus on mahdollisuuksien ringin sisäpuolella.

Micke: Kuinka moni olisi kertonut tarinan tällä tavalla jos olisi saanut valita.

Mimiikkaan liittyen myös parin kanssa yhteisen tilan ja rakentelu vuoro kerrallaan oli yllättävän jännää. Katoimme pöytää parini kanssa sanattomasti ja sehän ihan maagista, miten se kuva yhtäkkiä täydentyy mielessä valmiiksi. Ei kummankaan tarvitse sanoa yhtään mitään siitä, mitä ollaan rakentamassa, vaan riittää että vuorollaan nostaa yhden esineen pöydälle. Samalla yllättää se tarkkuus, millä asiat voi muistaa, kun keskittyy kaikin aistein seuraamaan mitä tapahtuu. Synttärikakun kynttilätkin menivät tasan siihen paikkaan, mihin kakku oli määritelty. Sehän on helppoa, kun on aikaa ja tilaa keskittyä, mutta miten tuon saman havainnoinnointikyvyn löytäisi lavalla?

Tulkintojen kirjo

Yksi havainnollisimmista esimerkeistä mitä olen nähnyt tulkintoihin ja samalla hahmonrakennukseen liittyen on peräisin tästä työpajasta. Siinä yksi kurssilainen istuu tuolissa yksin lavalla ja ohjaaja lavan ulkopuolelta määritteli henkilöhahmon joka tuolissa istuu. Siis sama ihminen liikkumattomana tuolissa ja silti kun hänelle annetaan eri ikäisiä ja nimisiä hahmoja, joista jokainen vuorollaan näyttää aidosti istuvan siinä.

Me teemme katsojina tulkintoja hyvin pienistä asioista. Toisaalta myös lavallaolija itse vaikuttuu hänen hahmolleen annetuista määritteistä ja se näkyy. Ei muutoksen edes tarvitse olla suuri, kun se jo vaikuttaa tulkintoihin.

Ryhmämieli ja rytmi

Jännä oli myös harjoite, jossa pitää ryhmänä kävellä lavan takaosasta etuosaan ja pysähtyä samaan aikaan. Yllättävän monta eri vaihtoehtoa siitäkin löytyy, miten kukin pienryhmä tuon tehtävän suorittaa. Jossain on selvä johtohahmo, kun toisessa liike alkaa ja loppuu, ilman että voi erottaa kenenkään tehneen aloitetta.

Samassa harjoitteessa toteutettiin myös eri variaatioita. Meidän ryhmämme teki yhteisen kävelyn lisäksi useamman vapaan kävelyn. Eli saa ottaa vaikutteita muusta ryhmästä, mutta ei ole pakko. Siinäkin voi käyttää hirveän montaa strategiaa ja oli mielenkiintoista tajuta, että kaikilla oli ollut ihan eri ajatus. Aika selväksi tuli, että ei voi olettaa tietävänsä yhtään mitään toisen sisäisestä maailmasta.

Oletus yhteisestä tiedosta ei vaan toimi.

Musiikki-impro

Musiikki-improssa, niin kuin sen itse tällä hetkellä käsitän, näen kaksi puolta: itse tuotettu musiikki ja impro musiikin tukemana. Itse tuotetulla musiikilla tarkoitan tässä siis sitä, että ei ole soittimia, vaan ryhmä tuottaa itse ääntä. Toki siinäkin tukena voi olla soittimia, mutta siis se, että pitää tuottaa ääntä on se pointti improvisoijan näkökulmasta. Tässä työpajassa Jouni Kanniston tukemana kokeiltiin myös tätä jälkimmäistä versiota, mitä en itse ollut vielä kokeillut.

Yksi versio oli se improtaan kohtausta, johon tulee sitten musiikkia, mikä oli merkki siitä että toiminta jatkuu, mutta puhe loppuu. Ihan hirveästihän sillä musiikilla pystyy vaikuttamaan kohtauksen tunnelmaan. Hämmennyin omassa kohtauksessani ihan täysin siitä, mihin suuntaan päädyttiin. Olin siis toisen improajan kanssa opettajanhuoneessa korjaamassa kokeita. Se oli lähtökohta, mutta siitä syntyi jollain jännällä tavalla joku romanssin poikanen. Jotenkin täysin käsittämätöntä tai siis oli silloin.

Ajattelin silloin musiikin sanelleen tilanteen luonteen, mutta se taisi olla siellä jo aiemmin näkyvissä. Jostainhan se impulssi musiikkivalinnalle tuli, ei se ollut mitenkään irrallista. Oli jännä tajuta, että itseasiassa tein tuossa kohtauksessa ekan siirron, kun kysyin että korjataanko kokeet yhdessä. En siinä kohtaa edes tajunnut mitä olin ehdottanut. En minä sen danoessani olettanut että toinen siirtää tuolinsa omani viereen. Siis ihan aidosti en edes itse nähnyt sitä mahdollisuutena. Lähinnä omassa päässä oli joku omilta paikoilta tapahtuva vuorottelu kokeiden korjaamisessa.

Se oli jännä tajuta, että ei voi tietää, mitä oikeastaan ehdotti, jos oma mahdollisten vaihtoehtojen valikoima on liian rajallinen. Mutta kun jälkikäteen asiaa miettii, niin kaikki oli kyllä näkyvissä, mutta oma katsekenttä on liian suppea. Ei vaan pysty näkemään paineistetussa tilanteessa piileviä mahdollisuuksia. Minun päässäni on yhä edelleen yleensä lavalla tilannekohtaisesti vain yksi vaihtoehto. Huomaan, että aika usein minulta jää huomaamatta nimenomaan se ilmeisin vaihtoehto siitä, mitä tilanteessa voisi tehdä. Mistä löytää kyky nähdä tavallinen?

Mutta se musiikki. Siis aivan älyttömän hieno työkalu improssa. Voi vitsi miten hienoja jännitteitä ja nyansseja kohtaukseen voikaan luoda oikealla musiikkivalinnalla. Ennen kaikkea se on mielestäni muusikon tarkan kuuntelun ansiosta hieno työkalu kohtauksessa jo olevien kiinnostavien juttujen voimistamiseen. Voi toki tehdä tarjouksia ja syöttää juttuja, mutta toisaalta voi ihan vaan kuunnella lavallaolijoiden tarvetta.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑