Jekyll & Hyde (Jyväskylän Kaupunginteatteri) #throwback

”Hulluutta huumaa, kiihkeyttä kuumaa”. Sitä kaikkea ja paljon muuta oli ja on Jekyll & Hyde -musikaali. Ne katsojat, joiden kanssa tästä Jyväskylän Kaupunginteatterissa viime esityskaudella (Syksy 2015- kevät 2016) pyörineestä synkästä musikaalista keskustelin, sanoivat usein, että tämä on naisten musikaali. Tarkoittaen siis, että show’ta vievät tarinan upeat naiset Lucy (Maria Lund) ja Emma (Saara Jokiaho). Se sinänsä on ihan tarinan rakenteen kannalta totta. Tohtori Jekyll ja jopa hänen julmempi kaksoisolentonsa herra Hyde jäivät monessa kohtaa harmittavasti paitsioon. Ei siinä, suon kyllä leideille parrasvalonsa ja mieluustihan heitä lavalla seurasi. Kuitenkin tarinan kannalta tämä painotus on mielestäni huono asia, sillä se laimentaa tarinan ydintä.

Tässä kohtaa on ehkä hyvä mainita, että en oikeastaan voi sietää alkuperäisteosta, johon Jekyll & Hyde -musikaalikin löyhästä pohjautuu. Tarinan idea on kyllä hyvä, mutta toteutus on aivan jäätävää potentiaalin haaskausta. Ei musikaalikäsikirjoituskaan täysin tarinan potentiaalia lunasta, vaan vesittää kiinnostavan idean rakkauskolmiodraamaksi, hyödyntämättä täysin tätäkään lähtökohtaa. Se ei kuitenkaan estänyt minua nauttimasta musikaalista aivan järjettömän paljon. Näin sen muistaakseni 11 kertaa (+/- pari kertaa) ja ihan aidosti nautin siitä kaikessa puutteellisuudessaankin.

Jekyllin ja Hyden rooleissa vuorotelleet Joni Leponiemi ja Henri Halkola tekivät kunnioitettavan vahvaa työtä tuomalla hyvin erilaista näkökulmaa näihin kahteen hahmoon. Olen sen saattanut jo mainitakin muisteluteksteissäni, mutta sanon sen silti. Leponiemen Hydessä oli jotain kiehtovan julkeaa pahuutta, että sain melkein sydärin, kun hänet tuossa roolissa ensi kertaa näin. Ja kyllähän hänen lauluaan kuuntelee ilokseen ihan minä päivänä tahansa. Jännästi kuitenkin huomasin Halkolan roolissa viehättyväni täysin päinvastaisista ominaisuuksista. Hänen Jekyllinsä särki sydämeni ilta toisensa jälkeen ja kaksintaistelu -laulu hänen esittämänään oli aivan maaginen. Ihan jo sen takia olisin voinut käydä vielä lukemattomia enemmän tuossa esityksessä.

Se on myös mainittava, että lavastus sekä puvustus olivat todella taidokasta työtä tässä tässä esityksessä. Viehätyin aivan valtavasti siitä gootti / steam punk hengestä, mitä asuihin oli tuotu. Kaikki yksityiskohdat loivat hahmoille aivan loistavat puitteet rakentua. Valon ja varjon, hyvän ja pahan välisessä maastossa liikuttaessa jokainen yksityikohta oli tarkoituksenmukainen ja merkityksellinen. Viimeiseen esitykseen peruslavastuksen sekaan ilmestyneet pääkallot toivat myös oman kieroutuneen lisänsä tarinan synkkyyteen.

Tuo kahtiajako onkin se pääsyy mikä minua teatteriin ilta toisensa jälkeen houkuttelee. Hyvyyden ja pahuuden rajalla kulkeminen herättää pohtimaan asioita. Ajatus pahuuden erottamisesta ihmisestä on kiinnostava, mutta se jää puolitiehen. Pidän siitä, että musikaalissa pahuuden erottamista ihmisestä ohjaa hieman syvällisempi motiivi, kuin alkuperäisessä tarinassa. Kuitenkin se, että tuo motiivi unohtuu heti, kun naiset astuvat kehiin, on mielestäni anteeksiantamatonta. Siinä missä arvostan toki hyvien roolien kirjoittamista naisnäyttelijöille, se on Jekyllissä ja Hydessä osaltaan kadottanut jotain niin olennaista. Jos Jekyll & Hyde -musikaali on naisten musikaali, niin jossain tarinaa luodessa on menty todella pahasti metsään.

Kommentointi on suljettu.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑