Murha kahdelle 20.2.2025 (vierailu Tampereen Teatterissa)

Murha kahdelle on vauhdikas, murhamysteerien henkeen kirjoitettu, urpo-ooppera kahdelle näyttelijälle ja melkoisen värikkäälle hahmojoukolle. Joel Mäkisen esittämä konstaapeli Marcus Moscowicz päätyy erehdysten, ja pitkään haaveilemansa ylennysmahdollisuuden houkuttelemana, tunnin ajaksi etsivän rooliin. Talossa kaikki uskovat hänen olevan etsivä, eikä kenenkään tarvitse tietää totuutta, kunhan hän ehtii ratkaista rikoksen ennen etsivä Graysonin saapumista.

Marcus alkaa siis, yhdessä näkymättömäksi jäävän paikallispoliisin Loun kanssa, selvittää yllätysjuhlissa tapahtunutta murhaa. Kirjailija Arthur Whitney, on kohdannut aikaisen loppunsa omien juhlien kynnyksellä. Epäiltyjä riittää, sillä pimeässä syntymäpäiväsankaria oli odottamassa varsin erityislaatuinen porukka, jonka hänen vaimonsa, Dahlia Whitney, oli tähän juhlaan kutsunut. Tietysti kaikilla on myös motiivi, joten helppoa ei murhan selvittämisestä tule.

Marcus Moscowicz: Ensin me, ja meillä tarkoitan minua, kuulustelen kaikki epäiltyjä.

Näistä lähtökohdista lähdetään tähän hilpeän virtuoottiseen musiikkikomediaan, jossa etenkin Jussi Pulli pääsee näyttämään sellaista venymiskykyä, ettei voi, kuin miimistä hattua nostaa. Hän nimittäin heittää esittää kaikkia näytelmän 11 epäiltyä. Siinä saa monena olla ja nopeasti hahmoa vaihtaa. Ja, mitä hahmoja ne ovatkaan. Jokainen on selkeästi fyysisesti ja oman äänen kautta määritelty hahmo, joillain on myös joku roolimerkki (esim. silmälasit), joten hahmoa voi vaihtaa lennosta – ja niin todella tehdäänkin. Tämä nopea hahmon vaihtaminen onkin osa tämän näytelmän hersyvyyttä. On ilo seurata, miten Juha Pulli taipuu ja muovautuu sekunnissa yhdestä hahmosta toiseen ja mitä eriskummallisimpiin tilanteisiin.

Rouva Whitney: Se näyttää ihan kädeltäni, mutta kirja se on.

Sen lisäksi, että näyttelijät näyttelevät, he myös vuorollaan ja ajoin yhdessä soittavat pianoa livenä lavalla. Tämä tuo oman haasteensa ja herkulliset koomiset mahdollisuutensa tähän näytelmään. Ihailla täytyy sitä koomista ajoitusta ja musiikillista laatua, jota tämä esitys tarjoilee. Neljäs seinäkään ei jää ehjäksi, kun nämä kaksi vauhtiin pääsevät.

Hurjan viihdyttävä ja ihastuttavan hupsu musiikillinen murhamysteeri kutsuu katsojansa nauttimaan ja yllättymään.

Murha Kahdelle

Käsikirjoitus
Kellen Blair
Joe Kinosian

Musiikki
Joe Kinosian

Laulujen sanat
Kellen Blair

Suomennos
Hanna Kaila

Ohjaaja
Chris Whittaker

Äänisuunnittelija
Max Marshall

Valosuunnittelija
Esa Näykki

Pukusuunnittelija
Riitta Röpelinen

Musiikin harjoituttaja
Jussi Vahvaselkä

Tuotanto
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Linnateatteri

Rooleissa

Joel Mäkinen
Juha Pulli

Jätä kommentti