Pimeyteen syttyy pieni valo. Valo, ärsyke, aiheuttaa liikettä, joka valokeilassa korostuu ja löytää uusia merkityksiä. Hieman häiritsevä ja epätoden tuntuinen äänimaailma, jossa jotain on liikkeellä, ehkä jopa iholla, luo tilaan omanlaisensa tunnelman. Katse kiinnittyy siihen vähään, mihin valo osuu. Isolaatioon, tanssijan tarkasti ja hallitusti liikkuvaan kehoon.

Jokin vilauksilta nähdyssä maailmassa vie omat ajatukset torakoihin. Maailmanlopun jälkeiseen pimeyteen, josta vain sitkeimmät nousevat.

Suurempien valojen syttymisen jälkeen tämä epätodellisen eläimellinen ja dystooppinen tunne voimistuu. Klaara Haapasen virtuoosimainen kehonhallinta ja etenkin pään epätavanomainen käyttö osana liikettä saavat miettimään, ettemme enää ole tässä maailmassa. Mietin edelleen torakoita. Jotain sitkeää uutta elämää, joka hakee muotoaan lavan mustassa tyhjyydessä.

Maailmantuhon tunne ei katoa, kun lavalle ilmestyy vanhanaikaiseen kaasunaamariin verhottu toinen tanssija, Joel Alalantela. Puvustuksen värittömyys, mustuus, vain korostaa kylmyyden tuntua. Ihmisyys, ja ehkä myös toivo, on riisuttu tästä tilasta.

Vuorovaikutus tanssijoiden, näiden lähes konemaisella tarkkuudella toimivien kehojen, välillä kuitenkin tuo tilaan toisenlaisen energian. Taistelun tilasta, vapaudesta ja elämästä itsessään. Pidetään kiinni, pyritään irti. Kohotaan ja koetellaan rajoja. Sätkivä ja terävä liikkeenlaatu tuo liikkeisiin repivää rajuuttaa. Jokin tarttuu kiinni ja rajoittaa, vaikka tekisi mieli mennä, pitää kiinni maassa. Synkeän syvässä ahtaudessa.

Sota, mustavalkoiset virtaavat kuvat, nousevat etualalle, kun tanssi katoaa kuultaviin kankaisiin. Tanssija sekoittuu filminauhalla kulkevaan maailmaan. Tulee tunne marssista kohti tuhoa. Tulee muistoja, jotka eivät ole itselle tosia, kuin historiasta. Kuvien maailma, jonka todellisuus ei välttämättä ole tällä hetkellä niin kaukana, kuin toivoisi.

Silti jostain vielä nousee toivo, ajatus lämmöstä. Melodisemmasta ja liikelaadultaan pehmeämmän pyöreästä maailmasta.

Esityksen koskettavimmat pysäytyskuvat ja hetket löytyvät aivan lopusta. Sylistä, joka hakee muotoaan, täyttyy vain tyhjentyäkseen. Huomaan itkeväni, kun toinen livahtaa otteesta. Ei pysy pideltynä, sylissä, vaan karkaa. Painautuu yhä uudelleen ja uudelleen selkään, joka ei tunne kosketusta. Koskettaa ihmisen muotoista ilmaa. Jotain, joka joskus oli tai ainakin toivoi olevan.

Kyyneliin jää lämpö ja kaipaus. Melkein, mutta ei kuitenkaan.

Aliveness on häiritsevän kaunis tanssiteos, jonka jokainen osa voisi olla oma maailmansa. Yhdessä ne kuitenkin ovat enemmän. Alku, pimeyden kahleisiin kääritty keskikohta ja lämpöä hellivä loppu. Vaikuttava kokonaisteos.

Aliveness

Koreografia
Mari Rosendahl

Valosuunnittelu
Sari Mayer

Äänisuunnittelu
Henri Puolitaival

0.5W – Unclear Trails
Henri Puolitaival
Veikko Watia

Piano-osuuden sävellys
Jussi-Pekka Nuto

Puvustus
Mari Rosendahl

Pukujen ompelu
Laura Lipiäinen

Videotuotanto ja teoskuvat
Heikki Järvinen

Tekniikan harjoittelija
Miska Muurimäki

Teatterisihteeri
Paula Haajanen

Viestintävastaava
Asta Elijoki

Tanssi

Joel Alalantela
Klaara Haapanen