Jyväskyläläisen legendan, nyrkkeilijä Tarmo ”Tare” Uusivirran, uran loppuvaiheista kertova draama, Mestari, tuo lavalle syvästi inhimillisen tarinan ammattilaisnyrkkeilijän elämän toivon ja toivottomuuden hetkistä. Tarinan alussa palomiehenä työskentelevä Tarmo (Jukka-Pekka Mikkonen) on jo luopunut kertaalleen ammattilaisurasta nyrkkeilijänä, eikä tunne suurta halua palata enää kehään. Arkea rytmittävät työt ja alkoholinhuuruiset illanvietot. Myöhemmin kuviin astuu myös uusi rakkaus Teija (Elina Saarela) ja yhteisen elämän paineet, jotka tuovat sekä valoa että varjoa piinatun sankarin elämään.
Näytelmässä lähdetään liikkeelle Tarmo Uusivirran ammattilaisnyrkkeilyn pariin paluun alkuvaiheista. Vaiheesta, jossa päähenkilö itse on jo luopunut ajatuksesta ikinä palata nyrkkeilyn pariin. Edellisestä yrityksestä päästä ammattilaisena maailman huipulle, kun on jäänyt jälkeen euroopanmestaruusvyön ohella myös rutkasti velkoja sekä katkeruutta vanhoja yhteistyökumppaneita kohtaan. EIkä paluu muutenkaan ole mikään läpihuutojuttu. 33-vuotiaan ex-nyrkkeilijän ja palomiehen keho ei ole enää entisensä. Erilaisia kipuja ja kolotuksia löytyy niin selästä, kuin jaloistakin.
Kuitenkin Uusivirran valmentajaksi itsensä puhuva työkaveri ja luottomies, Aarno ”Ape” Luoma (Hannu Lintukoski), on sitä mieltä, että Tarmon treenitottumuksilla ja motivaatiolla hänet saadaan lyhyessä ajassa vielä maailmanmestaruuskuntoon. Apen pitkällisen suostuttelun jälkeen Tarmo lopulta muuttaa mielensä ja paluu huipulle voi alkaa.
Näkymätön vastustaja
Näytelmässä päähenkilön vastustajat ovat aina näkymättömiä, mikä on monella tapaa erittäin toimiva ratkaisu. Lavalle tuodaan nyrkkeilyotteluiden kohotettu tunnelma, mutta kehässä Tarmo on yksin. Yksin vastuujaa vastaan, yksin itseään vastaan. Kehän laidalla on valmentaja, mutta jokainen isku osuu Tarmoon. Jokainen isku on itse annettava tai vastaanotettava. Oma keho ja mieli ovat ainoat asiat, jotka mukaansa saa. Ainoat asiat, joihin kehässä voi luottaa ja turvata.
Tarmo: ”Kehä on maailman yksinäisin paikka.”
Treenisalilla sen sijaan pääosin tukena on oma valmentaja. Treenisalilla käydyt keskustelut avaavat sekä fyysisen puolen rasitusta että henkisiä paineita, joiden kanssa Tarmo uuden uransa ajan painii. Otteluiden järjestäminen ei ole aina helppoa. Liitto asettaa omia vaatimuksiaan. Joskus esteeksi nousee myös raha.
Hyvin menneet ottelut nostavat tunnelmaa, mutta vain hetkeksi. Tarinan pohjavire ei muutu valoisammaksi. Joku pieni piru vaanii koko ajan olan takana. Joku sellainen asia, mistä ei itsekään ole ehkä täysin tietoinen. Menneisyyden paino ei katoa unohtamalla.
Vastustajien lisäksi, olisi voitettava myös itsensä.
Hienhajuista laatudraamaa
Jukka-Pekka Mikkonen tekee voimallisen ja fyysisesti haastavan roolin ammattinyrkkeilijänä. Repliikkien ohella myös iskut osuvat kohdilleen. Tarkkoja suoria ja koukkuja tarjoillaan suoraan vastapelurin leukaan. Hyvin suunniteltujen ottelu- ja harjoituskoreografioiden ja Pasi Lampelan laadukkaan draamatekstin yhdistelmä maalaa lavalle koskettavalla tavalla yhden urheilijan elämän huiput ja pohjakosketukset.
Hannu-Pekka Lintukosken esittämä valmentaja, Aarno Luoma, on oiva vastapeluri Mikkosen esittämälle Uusivirralle. Elämäniloinen Aarno on hyvässä ja pahassa Uusivirran kaveri. Hän tsemppaa ja luo uskoa tulevaan. Tuo optimismia Tarmon pessimismin rinnalle ja puskee suojattiaan kohti maailman huippua. Toisaalta, kaveri myös ajoittain mahdollistaa Uusivirran alkoholinhuuruista elämää, sen sijaan, että pitäisi valmennettavansa poissa houkutuksien parista. Lujaa menee, välillä ehkä liiankin lujaa.
Tarmo: ”Kuka tahansa muu olis pudonnut, mutta ei tämä saatanan pallopää.”
Glamööri on harjoitussalilta usein kaukana ja pehmeämpää puolta elämään löytyy vain kotoa – jos sieltäkään. Kehien juhlittu sankari ei välttämättä saa sankarin vastaanottoa kaikkialla.
Mestari
Käsikirjoitus ja ohjaus
Pasi Lampela
Lavastussuunnittelu
Juho Lindström
Pukusuunnittelu
Tellervo Syrjäkari
Valosuunnittelu
Jonna Rautala
Äänisuunnittelu
Mika Filpus
Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu
Niina Vattulainen
Nyrkkeilyvalmennus
Petri Pynnönen
Läheisyyskoreografi
Emma Castrén
Rooleissa
Jukka-Pekka Mikkonen
Hannu Lintukoski
Elina Saarela
Näytelmässä olisi voinut olla enemmän ” Taren” ja Yrjö Sikiön yhteistyötä, sillä ” Ykä” teki Taresta sen Taren mikä hänet nosti maailmanluokan nyrkkeilijäksi. Tareoli kilpailuissa ja harjoituksissa kaikki muut nyrkkeilijäthuomioiva urheilija, ei ollut yhtäkään nyrkkeilijää, jota Tare ei olisi käynyt kättelemässä kilpailupaikalla, hänestä pidettiin sekä ihmisenä, että nyrkkeilijänä
Se Aarno Luoman jatkuva huutaminen oli todella yliampuvaa, ei kukaan nyrkkeilysalille, että kilpailupaikalla koskaan huuhtanut ja mesunnut, kuten näytelmän Aarno Luoma. PisteetTaren näyttelijälle, sillä hän oli omaksunut nyrkkeilytekniikkaa ja hieman hommannut ” piirtyvyyttä” lihaksistoon