Harkkapäiväkirja – osa 10 ”Nopeita vaihtoja ja yllätyksiä” (Herkko ja kadonneen ajan arvoitus -näytelmä)

Ensi-iltaa kohti mennään niin vauhdilla, ettei jouda edes päivittelemään. Tämäkin on jo toissapäiväinen päivitys.

Tässä on nyt alkuviikko hiottu vaihtoja ja kokeiltu musiikkeja lavatapahtumien lomaan. Täytyy myöntää, että tämähän näyttää todella hyvältä. Suorastaan esitysvalmiita. Mikä tietysti hienoa, koska torstaina on luvassa ennakkonäytös.

Alkaa menemään silleen, että repeilyt ja muut johtuu lähinnä siitä, että sille on vielä ilman yleisöä tilaa. Esityksessähän sitä ei katsois yleisöön odottaen kuulevansa sieltä repliikkinsä. Kyllä sen pitää tulla jotain kautta muilta näyttelijöiltä tai sitten jotenkin on itse luovittava tilanteen yli hahmossa pysyen. Tipahtelua tapahtuu vielä välillä itsellekin.

Asiat alkavat loksahdella paikoilleen. Asemoinnit on mitä on ja ne muistaa, jos muistaa. Mitä paremmin osuu kehollisesti oikeaan paikkaan, sitä todennäköisemmin muistaa myös siinä sanottavat repliikkinsä. Mieli ja keho ovat kuitenkin synkassa, joten paikkakin muistuttaa, jos hetkeksi unohtuu liian intensiivisesti kuuntelemaan tai seuraamaan muita.

Vaihdot ovat hioutuneet toistojen myötä. Meillä on yks tosi nopea vaihto toisella puoliajalla, joten sitä on ollut hyvä treenata, jotta se sitten menis sujuvasti esityksissä. Vähitellen sitä alkaa oikeasti hahmottaa, miten asiat kannattaa valmiiksi laittaa, jotta itse pukeutuminen ja meikin lisäys menis mahdollisimman nopeasti. Jotenkin sitä ei ajattele heti tarpeeksi selkeästi, että ne pitää olla pukemisjärjestyksessä ja selkeästi esillä.

Ei kannata jättää korviksia korurasiaan, joka pitää avata. Huulipunakin pitää ottaa laukusta esiin, eikä kaivaa sitä sieltä joka kerta. Jos kaulakoru pitää ehdottomasti muistaa laittaa ennen hattua, niin sen pitää olla sen päällä tai siinä selkeästi ennen sitä otettavissa. Ylipäätään kaikkien vaatteiden pitää olla helpot riisua ja pukea. Ei saa olla ylimääräisiä solkia tai vetoketjuja, mitkä pitäis ehtiä sulkemaan.

Jouduin vielä modaamaan jälkimmäisen hahmon kenkiä, kun ne olivat liian hitaat pukea. Toinen kenkä ei vaan kertakaikkiaan mennyt jalkaan ilman, että sen remmin avaa ja sulkee uudelleen. Sellainen veis ihan liikaa aikaa siinä kiireisessä vaihdossa. Niinpä leikoin kangasremmit pois ja korvasin ne kuminauhoin, kun ne ei ilman sitä nauhaa pysy välttämättä jalassa, kun ne ovat hieman löysät. Toki toi hahmo liikkuu hyvin rauhallisesti, joten sinänsä ei ole suuren suuri katastrofi, jos joku remmi joskus puuttuu.

Kiusaajahahmollani nopeampi olis ollut käyttää toista hupparia, koska siinä tapauksessa vetoketjullinen on hieman nopeampi riisua, kuin pään yli vedettävä. Mutta se ei olis sopinut niin hyvin muiden tyyliin ja valitettavasti huppareissani on logoja, jotka olis pitänyt sitten peittää tai naamioida. On tuossakin, mitä käytän, mutta se ei ole niin ilmeisesti firman logo, että se häiritsis. Tai jos häiritsee, niin se on voi voi, koska muutakaan ei nyt löytynyt.

Tämähän on yksi harrastajateatterin ominaispiirre, että osa roolivaatteista saattaa olla omia henkilökohtaisia vaatteita. Miksipä ei, kun monilla kaapissa kuitenkin usein ylimääräisiä vaatteita ja ne ovat yleensä valmiiksi oikean kokoisia, niin ei tarvitse hirveästi muokata. Toisaalta puvustus- ja lavastusbudjetit ovat sen verran rajallisia, varsinkin koronan jäljiltä, ettei sillä kaikille hahmoille kenkiä tai edes vaatteita hankita, jos ei satu löytymään teatterin varastoista tai kirpparilta jotain sopivaa. Tässä näytelmässä kiusaajahahmon vaatteet ovat, lippistä lukuunottamatta, omiani. Tanttahahmoni asu sen sijaan on kenkiä lukuunottamatta ihan roolivaate-kamaa, koska puvustajamme löysi sopivat asut ja asusteet muualta.

Repeilyjä

Nyt, kun tämä alkaa olemaan esitysvalmis, niin pienetkin muutokset tuntuvat isoilta. Toiseksi viimeisen läpimenon jälkeen ohjaaja ehdotti pientä muutosta viimeisen kohtaukseemme. Sitten eilisessä läpimenossa sitä sitten kokeiltiin ja voi jestas, minkä repeilyn se aiheutti, kun tein niin kuin oli ehdotettu. Vastanäytteljäni putos ihan täysin ja nauroi käsilaukkunsa takana. Sitten mua rupes naurattamaan hänen naurunsa. Se oli sitten menoa. Odottamaton on se, mikä siinä nauratti. Ei se sitten enää, kun siihen tottuu ja se on osa sitä toimintaa, mutta nyt kun ekaa kertaa tekee vähän isomman muutoksen, niin se aiheutti reaktion.

Ennakossa sitten pokka pitää. Ainakin suurimman osan ajasta. Sen lupaan.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s