Harkkapäiväkirja – osa 6 ”Sateessa ja paisteessa” (Herkko ja kadonneen ajan arvoitus -näytelmä)

Kesäteatterihan on hieman säistä riippuvainen laji. Varsinkin, jos puhuttaan kattamattomista ulkotiloista, mitä Mäki-Matin lava katsomoineen on. Nyt saatiin parin päivän aikana kokeilla näyttelemistä hyvin erilaisissa sääolosuhteissa. Keskiviikkona paistoi aurinko ja oli lähes hellekeli. Helatorstain kunniaksi olikin sitten jo useita asteita viileämpi ja kevyen sateinen keli. Jälkimmäinenkään ei sinänsä ollut huono, vaan ihan ok, kivan raikas, keväinen sää.

Sadehan on hyvästä kaikelle, paitsi (paperisille) kässäreille, kun omat replat ole vielä kaikki ihan muistissa ja pakko vielä tarkistaa, mitä sitä pitäkään sanoa.

Pala kerrallaan

Keskiviikko käytettiin toisen puoliajann paljon toimintaa sisältävän jakson hiomiseen ja asemointien katsomiseen. Siinä on parin kohtauksen ajan koko näyttelijäpoppoo lavalla ja koko ajan tapahtuu jossakin. Nämä on niitä kohtia, missä yksittäisille näyttelijöille voi tulla paljon istuskelu- ja odotteluaikaa, koska kokonaisuutta kootaan pala palalta. Jossain kohtaa päästään yks repla eteenpäin ja sitten pysäytetään, jotta ohjaaja voi antaa tarkentavia ohjeita tai tehdään joku muutos johonkin.

Näyttelijätkin voivat toki ehdottaa juttuja. Hyvin vastavuoroista ja vuorovaikutteista toimintaa tämä on ollut. Silti loppupeleissä ohjaajan visio on se, mitä pyritään toteuttamaan. Ei sieltä lavalta hahmota, miltä kokonaisuus näyttää yleisölle. Kyllä se vaatii ne ulkopuolelta tarkkailevat silmät, jotta ei päädytä joka kohtauksessa kaikki samaan sumppuun lavan laitaan tai jotain.

Nämä on ohjaajalle kuormittavia päiviä ja tavallaan näyttelijällekin, mutta se ei johdu välttämättä siitä, että tekemistä olis liikaa. Oikeastaan päinvastoin. Tulee paljon valmiustilassa oleilua, kun ei tiedä, minkä verran mihinkin menee aikaa. Ei voi etukäteen yhtään tietää, missä kohtaa päästään taas eteenpäin kohtauksessa tai milloin vois pitää vaikka tauon, kun hiotaan joidenkin hahmojen osuutta pidempään ja omaa tyyppiä ei vielä tarvitakaan. Siinä, kun on tavallaan joutilas lavansivussa, niin ei voi kuitenkaan täysin tiputtaa hahmoa pois mielestä, koska milloin tahansa voidaan taas palata oman hahmon osuuksiin.

Muiden tekemisen seuraaminenkin mielenkiintoista ja silti tunnistaa sen, miten paljon mielekkäämpää on aktiivisesti tehdä asioita, kuin odotella omaa vuoroa. Se on vaan fakta, ei valitus tai kritiikki. Pakostakin sitä odottelua tulee, kun on paljon porukkaa lavalla. Sitten sitä onkin iloinen yllätys, kun homma alkaa hiomisen jälkeen rullaamaan ja saadaan joku pitempi pätkä vedettyä ennen seuraavaa pysäytystä.

Mikä mun repla olikaan?

Lavatekeminen ja muiden hahmojen repliikit asettavat jotkut repliikit suoraan kohdilleen. Niille on vahva peruste, miksi tämä hahmo juuri tällä hetkellä sanoo juuri näin. Ne on helppo muistaa. Iskut on selvät ja repliikkiä ei yleensä tarvitse paljon hakea. Pieniä muutoksia myös tuli joihinkin repliikkeihin lavatekemisen muututtua, mutta ne muutokset asettuivat jotenkin hyvin luontevasti kohdilleen, koska ne pohjautuivat niin vahvasti siihen, mitä tapahtuu tai joku toinen hahmo sanoo. Olin hieman yllättynyt, että muistin ne muutokset automaattisesti seuraavanakin päivänä, kun kohtausta käytiin uudestaan läpi, vaikken ollutkaan niitä muistiin merkannut.

Huomaan, että pidemmät pätkät, missä hahmo luettelee asioita tai puhuu vähän tavallaan itsekseen, niin ne on vielä hakusessa toiselta puoliskolta. Helposti, jos se ei ole täysin muistissa, niin sitä aloittaa väärästä kohtaa tai jotenkin luettelee väärin päin tai mitä ikinä. Repliikin perusidea ja muutamat keskeiset sanat on muistissa, mutta tarkka sanoitus katoilee. Se korjaantuu kyllä toistojen myötä. Tämä on nyt tilanne kaksien harkkojen jälkeen toisen puoliajan kohtauksissa, etten muista sieltä paria kolmea semmosta pidempää repliikkiä ihan kokonaan.

Toki myös jokunen lyhyempien replojen isku jää edelleen lavalla puuhatessa huomaamatta. Siellä on mm. se yks ”joutavia”, minkä aika usein unohdan sanoa.

Eka puoliaika on nyt ollut hetken treenitauolla, mutta sen osuudet ovat jo aika hyvin muistissa muutenkin. Ihan jo senkin takia, että sieltä käytiin yksi omien hahmojen kahdesta kohtauksesta jo esittämässä. Toisessa mulla on enemmän fyysistä tekemistä, kuin repliikkejä, joten ne suht helppo muistaa.

Kakkospuoliajalla taas on yksi todella pitkä kohtaus, jossa tapahtuu paljon. Siinä poistutaan ja tullaan uudestaan useampaan kertaan. Ensin ollaan lavalla kiusaajina, missä minun tarvitsee muistaa vaan askelmerkit ja tekeminen. Sitten vaihdetaan hahmot ja tullaan tanttoina paikalle suuremman repliikkivalikoiman kanssa. Lavalla on koko ajan paljon hahmoja tilaan nähden, joten saa tosiaan keskittyä, että pysyy iskut terävinä. Ei ne nyt vielä kaikkinensa pysy, koska joutuu tosiaan hakemaan vielä tekstiä paikoitellen.

Yhen repliikin muistan ihan vaan sen takia, että se niin narttumainen kommentti siihen tilanteeseen, että posket punottaa välillä sen sanoessakin. Täytyy myöntää, että niin hauskaa, kuin näin överiä hahmoa on tehdä, niin emme kenties fiktion ulkopuolella tulisi oikein toimeen. Pikkusen on jännät näkemykset tällä tantalla joistain asioista.

Toistoja, toistoja ja lisää toistoja

Olen harjoitellessa tehnyt niin, että olen pilkkonut kohtauksen osiin, koska meidän hahmot poistuu ja tulee lavalla muutaman kerran. Olen ihan suosiolla skipannut ne osat kohtauksesta, missä me ollaan sivussa tai jossain ja pyörittänyt, aiemmin mainitsemani ohjelman avulla, niitä pätkiä, missä omat repliikkini ovat.

Tämä on mulle semmonen asia, mikä on ollut nuorempana vaikeeta. Olen yrittänyt opetella tekstejä alusta loppuun virheettömästi, jolloin alkuosalle tulee paljon toistoa ja loppuun harvoin päästään. Siinä on joutunut käymään aivojumppaa itsensä kanssa, että nykyään ei pysähdy niihin virheisiin niin tarkasti, vaan pyrkii saamaan sille yhdelle kohtaukselle tai kohtauksen osalle mahdollisimman paljon läpikäyntejä. Tsekkaan aina välillä repliikin, miten sen ois oikeasti pitänyt mennä. En kuitenkaan jää siihen jumiin, vaan lukaisen ja puhun sen kerran oikeassa sanamuodossaa ja jatkan eteenpäin seuraavaan repliikkiin. Se joko korjaantuu seuraavalla tai jollain sitä seuraavalla toistokierroksella, kun sen on tarpeeksi moneen kertaan uudelleen lukenut ja oikein puhunut.

Välillä tekee sitten sitäkin, että lukee vaan omat repliikit putkeen siinä järjestyksessä, kuin ne kässärissä esiintyvät, jotta jäis myös se muistijälki: ton mä sanoin jo, seuraavaksi sanon tällaista. Se auttaa siihen, kun välillä lavalla saattaa keskittyminen herpaantua ja oma isku meneekin ohi, niin on kuitenkin silleen joku hahmotus siitä, mikä se oma repliikki todennäköisesti saattais tässä hetkessä olla.

Toki ihannetilanteessahan sitä olis koko ajan hyvä kuuntelu ja läsnäolo joka kohtauksessa, mutta aiemmista kokemuksista jo tietää, että välillä on lieventäviä asianhaaroja, joiden vuoksi ei ehkä ole niin skarppina just siinä näytöksessä. Elämää, kun tapahtuu esityskaudellakin myös lavan ulkopuolella.

Täytyy myöntää, että todella hyvään kuosiin nuo kohtaukset on parissa päivässä hioutuneet. Keskiviikon aurinkoisissa treeneissä hiottiin ja pysähdeltiin tosi paljon. Nyt sitten saatiin jo kertaalleen vedettyä toisen puoliskon kohtaukset pysähtymättä läpi. Olen erinomaisen optimistinen sen suhteen, että meillähän on ensi-illan koittaessa oikein mainio kesäteatteriesitys koossa.

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s