Klovnikaksikko Zin (Timo Ruuskanen) ja Mike (Tuukka Vasama) käy nyt taistoon tuulimyllyjä vastaan Don Quijoten ja hänen Sancho Panzan rooleissa. Tämä kirjallisuuden klassikon uudelleen pöllyytys jättää omaleimaisen jälkensä, joka samalla sitoo teoksen historiaansa ja toisaalta kohottaa sen ajan tuolle puolen. Se on se juttu, mistä Red Nose Companyn esityksissä erityisesti nautin, että esitykset rakentuvat kontaktiin sekä lavalla että yleisön ja esiityjien välillä. Se, mikä on koomista tuodaan esiin, mutta toisaalta hyväntahtoisesti nauraen yhdessä asioille, eikä pilkaten. Lienee osa klovnimentaliteettiä muutenkin, että huumori on yhteistä ilahtumista, eikä osoittavaa naurua.  Don Quijote hahmona on hullu sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta se on toisaalta tarinan ytimen kannalta, mitä olennaisin keino välttää vastuuta. Eihän nyt kirjailija sentään samaa mieltä ole, kuin hänen hyvin vahvasti todellisiin (keksittyihin) lähteisiin perustuvan tarinansa harhainen päähenkilönsä. Mitä kaikkea voikaan ankarasti tarkkaillussa yhteiskunnassa piilottaa silloin tekstiin? No spekulaatiotahan kaikki lopulta on, kun lähdetään teoksia tulkitsemaan siltä kannalta, mitä kirjoittaja on mahdollisesti ajatellut kirjoittaessaan. Ei sellaiseen voi varmuutta ikinä saada, mutta miksipä ei oman aikansa ilmiöiden kritiikki voisi olla ja se tuodaan todella kiinnostavalla tavalla esille tässä esityksessä. Mikä ja kenen tulkinta lopulta on oikea vai onko mikään niistä? Samalla tavoin kiinnostavaa on se pohdinta, miten kirjailija voi suojata oman teoksensa hahmoja luvattomilta kopioilta ja jatko-osilta aikana, jolloin tekijänoikeudet olivat aika häilyvä käsite.

MIKE: Siitä (kirjasta) tulee valtaisan suosittu ja kohta joku munapää julkaisee kakkososan ilman Cervantesin lupaa.

ZIN: Väärä kakkososa on todella huono!

Esityksessä hienoa on  nykyhetken ja tarinan välinen saumaton yhteistyö. Mennään täysillä maailmaan ja astutaan sieltä ulos ja taas takaisin siten, että tarinan yhtenäisyys säilyy. Toisaalta ihan yhtä sujuvasti siirrytään eläinhahmojen ja ihmishahmojen välillä, kun ääneen pääsevät sekä ratsut että ratsastajat. Ennen kuin on nähny tämän version Don Quijotesta, niin ei tiennyt että tämä oli justiinsa se, mitä kaipasi. Tämähän on mitä hurmaavin tapa tuoda uutta elämää vanhalle teokselle ja tehdä siitä jotain oman näköistä. Myönnettäköön, että minua viehättää ihan tosi paljon tämä tyyli, missä hahmot pääsevät tavallaan kommentoimaan myös itse itseään ja omaa tekemistään. Yksi hauskimmista jutuista oli esiintyjien omien matkatarinoiden tuomat väriläiskät tarinan keskellä. Miten tosissaan fiktiivisen teoksen maailmaan voidaan yhä tänäkin päivänä uppoutua sen syntyseuduilla ja toisaalta, miten verisesti tekstin tulkinnasta voidaan väitellä edelleen. Kevyesti ajatellenhan Don Quijote on kahden kaveruksen matkakertomus kohti hulluutta ja sen yli, joten se vaatii myös esittäjiltään tietynlaista heittäytymistä. Esimerkiksi tarinan katusmusharjoitusosuus on hämmentävintä touhua pitkään aikaan, mutta toisaalta ihan yhtä järkevää touhua se vaikuttaisi olevan, kuin moni muukin rituaali. Ihanaa on myös se, miten kivasti moderni musiikki ja tarina soljuvat yhteen.

Ihan parastahan tässä tietysti on lavalla olijoiden välisen höpsöilyn seuraaminen. Mike ja Zin ovat todella hienosti toisiaan täydentävä parivaljakko. Pieni naamioteatteriosio toimi myös todella hyvin, jotenkin ilahduttavaa, että sellainenkin esityksestä löytyi. Toki koko ajanhan hahmoilla on naamio (pellen punainen nenä), jos asiaa tarkemmin ajattelee, joten siinä hetkessähän heillä oli silloin naamio naamion päällä. Kiintoisaa.

Kaikkinensa hämmentävän hauskaa, hieman sivistävää ja todella nautittavaa teatteria. Tykkään.

Red Nose Company & Teatteri Quo Vadis

Don Quijote

Työryhmä

Näyttämöllä: Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama
Ohjaus: Otso Kautto
Teksti: Miguel de Cervantes ja työryhmä
Käännös: Jyrki Lappi-Seppälä
Valosuunnittelu: Jere Kolehmainen
Tuotanto: Niina Bergius ja Anna Jauhola / Red Nose Company