Yksi lempiopeistani – siis oppimistani asioista – on havainnon ja tulkinnan ero. Kompastelen tässäkin aiheessa edelleen, usein. Mutta ihan jo se tieto, mikä saattaa aiheuttaa kitkaa vuorovaikutukseen, on helpottanut huomattavasti.

Ei tule otettua asioita niin henkilökohtaisesti, kun tajuaa itse tehneensä pitkälle meneviä tulkintoja parista sanasta. On lukenut tai kuullut jotain, mitä ei ole sanottu siksi, koska itse olettaa, että tästä on kyse. Silloin tunnettu torjunta ei olekaan niin henkilökohtaista, kuin ensiolettamalla luulisi. Väärä tulkinta on vaan tullut torjutuksi, enkä minä itse ihmisenä.

Yhteyksien näkemistä siellä, missä niitä ei ole

Otsikon mukaisesti, yksi yleisimmistä kompastuskivistäni keskusteluissa on jaetun kontekstin harha. Oletus siitä, että puhumme samasta asiasta, vaikka itse asiassa kumpikin suodattaa vuorovaikutusta itsensä ja omien kokemustensa kautta. Syntyy oletus, harha, siitä, että olemme niin sanotusti molemmat samassa veneessä ja puhumme samoin termein samoista asioista.

Mulle kävi joku aika sitten nettikeskustelussa silleen, että olin esittänyt kysymyksen ja siihen sain useita vastauksia. Yksi vastauksista kiinnitti huomioni, koska olin lukevinani siitä viestistä samaistumispintaa. Ilahduin siitä ja reippaana urpona siirryin sitten sen vastauksen alle samaistumaan. Jaoin lyhyesti omaa kokemustani ajatuksella: ”Olen miettinyt ihan samaa, kuin sinäkin”.

Paitsi, että en ollut. En sinnepäinkään.

Samaistumispinta oli ihan omissa silmissäni. Ei toinen ollut tarkoittanut viestiään niin, kuin minä sen luin. Asian olin lukenut oikein, mutta olin olettanut sellaista, mitä siinä ei sanottu.

Olin olettanut, että toinen oli tavallani kiinnostunut itse tekemään, vaikka hän oli vain etsinyt kumppaneita toteuttamaan puolestaan tai kanssaan. Ei hän ollut itse kiinnostunut improa ohjaamaan tai mitään improbisneksiä kehittelemään, kuten olin ajatellut.

Kontekstista

Siinä tullaan siihen kontekstin olettamiseen. Koska minä olen opettajataustainen ja ohjaamisintoinen, oletin, että muutkin ovat. Mulla ei käynyt mielessäkään, että joku katsoisi asiaa toisesta näkökulmasta. Ihan vaan mahdollistajan ja yhteiskehittäjän roolista käsin.

Ja tämä oli nyt vain yksi esimerkki, mutta itse ilmiöhän on yleisempi ja laajempi. Väärinkäsityksiä sattuu jatkuvasti, koska tulkitsemme kuulemaamme omien kokemustemme ja näkökulmiemme kautta. Emme voi nähdä, mitä toinen ajattelee tai, mistä kulmasta hän asiaa tarkastelee. Toki, jos tuntee ihmisen ja tietää hänen taustansa, voi olettaa jotain – ja silti olla väärässä tulkintoineen.

Henkilökohtaisesti olen huomannut, että mulla menee yleensä pahimmin oletukset metsään itseäni huomattavasti kokeneempien asiantuntijatyön tekijöiden kanssa. Yleensä se olen minä, joka olen: ”Hei, me ajatellaan tästä ihan samalla tavalla”. Sitten hetkeä myöhemmin, kun olen avannut, miksi ajattelen, että ajattelemme samalla tavalla, toinen kertoo, että ei, emme tosiaankaan ajattele samoin. Minä vain olen käsittänyt väärin, mitä hän sanoi.

Sitä tapahtuu yllättävän usein, mikä on saanut mut miettimään, että todennäköisesti oletan ihan liikaa. Mulla on oletus, että keskustellessani joidenkin ihmisten kanssa, meillä on jaettua kontekstia. Ja se oletus on virheellinen.

Eri poluilla

Sitä on ehkä hyväksymisvalmiudessaan ja -hakuisuudessaan niin vauhtisokea, ettei huomaa, kun yhteinen maasto loppuu ja on lähdetty tallaamaan eri polkuja. Tai ehkä sitä vaan yrittää rakentaa yhdistäviä siltoja niin epätoivoisesti, ettei huomaa, kun sellaista ei vaan ole.

Enkä sano, että siinä olis mitään huonoa tai väärää, että yhteistä kontekstia ei ole. On ihan tervettä tajuta, että maailmassa on aika monta muutakin tapaa katsoa asioita tai hahmottaa maailmaa, kuin omansa.

Joskus kuitenkin sitä havaintoa, ettei jaettua kontekstia olekaan, seuraa pettymys. Tuli avanneeksi jotain itsestään, mitä on ehkä arkaillut sanoa ja nyt, kun luuli, että toinenkin puhuu asiasta, uskaltautui puhumaan – ja ihan turhaan. Tyrmäys tuli, niin että tähdet vaan vilkkuu silmissä.

Sekin on elämää. Vuorovaikutus on kaksisuuntainen tie ja välillä tulee yhteentörmäyksiä – vaikka luuli olevansa toisen kanssa samassa autossa.

Samat sanat

Joidenkin improvisoijien ja ihmisten kanssa tarinasta tulee helposti töksähtelevä. Tulee jatkuvia törmäyksiä ja jutun juoni katoaa. Jossain kohtaa ei tiedä enää yhtään, mistä tässä oikeastaan puhutaan, vaikka sanat kuulostavat tutuilta.

Sehän siinä onkin, että sanat hämäävät. Ihmiset käyttävät niitä eri merkityksissä ja sama sana voi yhdessä kontekstissa (esimerkiksi tietyllä toimialalla) tarkoittaa yhtä asiaa ja toisessa sitten ihan jotain muuta. Siksi huomaan, että olen joskus rasittavuuteen asti vaatimassa ihmisiltä selvennyksiä ja määritelmiä käyttämilleen termeille.

Edellä mainittu ei ehkä tee musta suosittua keskustelukumppania, mutta olen silti mieluummin rasittava, kuin oletan vuosikausia puhuneeni jonkun kanssa ”samaa kieltä” vain tajutakseni, että toinen puhui kukkaruukuista, kun minä puhuin kukista.