Hiuskarvan varassa 15.2.2025 (Tampereen teatteri)

Tuulensuun Palatsin hulppeissa puitteissa tulee tänään tapahtumaan murha ja yleisö pääsee sitä omalta osaltaan ratkomaan. Tämä vahvasti tamperelaistunut esitys tarjoilee epäiltyjen buffetin, jossa kuka tahansa voi olla syyllinen. Sitä, kuka se juuri tänään ja tässä näytöksessä on, eivät tiedä etukäteen edes näyttelijät, sillä yleisön ääni ratkaisee. Niinpä tämä näytelmä kysyykin näyttelijöiltä paitsi perinteisempiä näyttelijän taitoja myös hahmossa improvisoinnin taitoja.

Hiuskarvan varassa on forum-teatterimainen interaktiivinen esitys, joka on käynnissä jo ennen kuvainnollisen esiripun nousemista ja pysyy liikkeessä väliajallakin. Tällöin tapahtuu sekä lavalla että yleisön joukossa, kun tapausta tutkivat poliisit pysyvät roolissa myös väliajalla. Tapauksen kannalta merkittävät asiat toki tapahtuvat näytösten aikana, joten ravintolateatterin antimista ja tauosta ehtii kyllä rauhassa nauttimaan – jos siis johtolankojen pohtimiselta malttaa.

Aluksi nähdään koko murhaan johtanut tapahtumaketju näytelmänä lavalla. Sen jälkeen murhaa lähdetään selvittämään poliisin toimesta kuulustelun keinoin, kunnes salivalot syttyvät ja neljäs seinä yleisön ja esiintyjien väliltä katoaa. Yleisöstä on tullut todistajia ja poliisin tärkeitä apulaisia.

Arttu Ratinen toimii tilannetta ja yleisövuorovaikutusta, tiukan jämysti ja huumorin keinoin, luotsaavana komisario Ruususena. Hän pitää huolen siitä, että yleisön on helppo esittää havaintojaan. Hän myös huolehtii yhdessä parinsa, ainutlaatuisen taitopaletin omaavan, Mäyrän (Lasse Viitamäki) kanssa siitä, että nämä huomiot myös otetaan huomioon. Tilanteen ohjaamista varten hänellä on käytössään pilli, jolla voi pysäyttää ja käynnistää toiminnan uudelleen, kun murhan aikaisia tapahtumia ruvetaan rekonstruoimaan. Siinä kohtaa yleisön apu onkin tarpeen, sillä hahmot eivät aina välttämättä muista tai puhu totta.

Eikä huolta, jos ei itse ihan kaikkea muista, joku muu yleisössä todennäköisesti muistaa. Eli osallistua saa, mutta ei ole pakko. Toki, mitä aktiivisemmin yleisö interaktiivisen osuuden aikana osallistuu, sitä hauskempaa yleensä on. Totta kai näyttelijät myös täydentävät juttuja, koska improvisoinnista huolimatta tietyt faktat rekonstruktiostakin tulisi löytyä. Jos joku tarinan kannalta olennainen juttu tai tapahtuma on jäänyt täysin huomaamatta, niin kyllä se sinne jossain kohtaa tuodaan.

Kokonaisuutena Hiuskarvan varassa on Popedan ja klassisen musiikin höystämää kepeää komediaa, jossa asiat tehdään isosti. Jokainen hahmo on sellainen, että varmasti jää mieleen. Väriä ja vauhtia riittää. Eikä epäilyttävissä yksityiskohdissa tai tilanteeseen sopivassa jännämusiikissa ole pihistelty.

Nautin erityisesti tässä esityksessä tyylillisestä eheydestä. Sarjakuvamainen lavastus sekä hahmojen ajoin yliampuva överiys ja pöyristys siitä, että heitä edes voidaan epäillä tällaisesta teosta, luovat maailman, jossa sellaista keveyttä, että yleisönkin on mukava heittäytyä teatterileikkiin mukaan.

Salon Sebastianin henkilökunta, Sebu (Ville Majamaa) ja Mallu (Elina Rintala) ovat ihanan luonteva ja pirskahteleva parivaljakko. Siitä huolimatta, että hommia on tehtyä vuosia, yhdessä ja erikseen, niin välillä ammattilaistakin saattaa jännittää. Silloin voi mennä jauhot ja vellit sekaisin.

Asiakkaissa on myös menty tyyliteltyjen arkkityyppisten hahmojen kautta. Viileän asiallinen, uskomattoman rikas ja ylipäätään kaikkia parempi ihminen, rouva Ellen Wiktoria Rosendahl (Eeva Hakulinen) on hyvin kiireinen, eikä hänellä olisi aikaa tällaiseen murhahömpötykseen. Liukkaasti paikalta poistumaan pyrkii myös antiikkikauppias Eki Wuorio (Risto Korhonen), jonka rottamainen liikekieli ja sarkastinen kommentointi eivät ainakaan vähennä hänen epäilyttävyyttään.

Hiuskarvan varassa on erittäin tervetullut ja hauska tapa tehdä teatteriesityksestä jaettu kokemus. On helppo ymmärtää, miksi tämä esitys on käännetty kymmenille kielille ja sen englanninkielinen versio (Shear Madness) pyöri yhtäjaksoisesti peräti huikeat 40 vuotta.

Jos nautit komediasta pienellä twistillä, etkä kavahda havaintojesi ääneen pukemista, jos tilaisuus tulee, niin tässäpä oiva esitys juuri sinulle.

Hiuskarvan varassa

Alkuperäistekstin (Scherenschnitt) kirjoittaja
Paul Pörtner

Sovitus (Sonja Sorvolan raakasuomennoksen tukemana)
Mika Eirtovaara
Sakari Hokkanen
ja työryhmä

Ohjaus
Sakari Hokkanen

Lavastus- ja pukusuunnittelu
Maarit Kalmakurki

Valosuunnittelu
Raimo Salmi

Äänisuunnittelu
Hannu Hauta-aho

Kampausten ja maskien suunnittelu
Johanna Vänttinen

Näyttelijät

Ville Majamaa
Elina Rintala
Lasse Viitamäki
Risto Korhonen
Arttu Ratinen
Eeva Hakulinen

Jätä kommentti