Bosslady – alaotsikoltaan Maija Vilkkumaan musikaali – on vahvasti Maija Vilkkumaalta kuulostava popmusikaali. Mainostekstin ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, tämä ei ole musikaali Maija Vilkkumaasta, eikä Vilkkumaan hittejä kierrättävä musiikkinäytelmä. Bosslady on ihan täysverinen musikaali ja sellaisena vielä sieltä parhaasta.

Soundi toki on niin ominaista Vilkkumaata, että musikaalin alkupuoliskon laulut herättivät ensin pientä hämmennystä, kun ne laulettiin odotetun persoonallisen rosoisen äänen sijaan, herkän kauniisti soivalla äänellä. Alkuhämmennyksestä toipumisen jälkeen laulut alkoivat istua tarinan hahmoille ja sai yllättyä, miten upea musiikillinen maisema esitykseen muodostuu.

Yksittäisistä kappaleista etenkin ’Käytä voimaa’ ja ’Mies’ olivat sellaisia iskeviä voimabiisejä, jotka jäivät soimaan päähän pitkäksi aikaa esityksen jälkeenkin. Niissä kiteytyy erinomaisesti musikaalibiisien keskeinen voimaa, jossa laulu syventää ja vie hahmoa tai hänen tarinalinjaansa eteenpäin. Se, mitä ei normaalisti ääneen sanota tulee sanotuksi laulussa.

Ylipäätään, todella iskevä ja jännän koukuttava musiikki on tämän musikaalin ehdottomia vahvoja puolia. Kun sen vielä esittää Lasse Hirven johtama livebändi, niin musiikillinen elämys, varsinkin menevämmissä biiseissä, on ihan huikea. Puhumattakaan siitä, millaisella energialla ja tekemisen ilolla mm. kuntosalikohtausten vauhdikkaat koreografiat nostavat fiiliksen ja energiatason katon rajaan.

Vuosikymmenet vaihtuu, muuttuuko mikään?

Bosslady-musikaalissa on vahva kasarivoimaballadiviba, mikä musiikin ohella on havaittavissa myös oivaltavan juonikkaassa puvustuksessa. Seassa on myös vähän päivitettyä ysärimeininkiäkin. Tämä havaittavissa mm. kiiltävissä nappiverkkareissa, jotka nyökkäävätä menneisyyteen, mutta tuovat sen tähän päivään. Ylipäätäätään Bossladyn farkkuun ja kirkkaisiin karkkiväreihin tukeutuva puvustus sopii hirveän hyvin nykyaikaan sijoittuvaan musikaaliin. Kasari ja ysäri, bändipaitoineen ja huikeine väreineen, ovat kuitenkin viime vuosinakin olleet vahvasti pukeutumistrendeissä edustettuina.

Vahvasta historiasidoksestaan ja selkeästä aikajanasta huolimatta, yleisfiilis on vähän ajasta irrallinen. Teemojen puolesta ollaan kiinni viime vuosina julkisissa keskusteluissa tunteita herättäneissä aiheissa. Kuitenkin vähän vanhahtavalta tuntuva, tiukka sukupuoliroolittaminen vie ajatuksia menneisiin vuosikymmeniin, vaikka itse asiassa näistä samoista asioistahan tässä edelleen väännetään. Ehkä jopa vielä kovemmin nykyisten poliittisten virtausten aikaan, kuin ehkä joitain vuosia sitten.

Identiteetin hahmottelua

Feministi-ikoni-äitinsä (Tytti Vänskä) varjossa kasvanut Anni (Saara Jokiaho) on vielä alussa täynnä samaa uhmaa, kuin ystävänsä, mutta sitten tapahtuu jotain, mikä muuttaa hänen elämänsä suunnan. Anni hahmona katoaa tapetteihin. Tuntui, ettei Anni hahmona – draaman kaareen sopivasti muutostarinastaan huolimatta – oikein missään vaiheessa nouse kunnolla päähenkilölle varattuun valokeilaan. Mutta se ehkä onkin erinomaisen sopivaa hahmolle, jonka elämän ja ongelmat toinen hahmo määrittelee beigeiksi. Kaikkeen yhteensopivaksi, hajuttomaksi ja tunteita herättämättömäksi, neutraaliksi perusväriksi.

Anni on etuoikeutettu ja turvallisessa asemassa oleva hahmo, jonka ei ole pakko muuttaa maailmaa tai sotia mitään vastaan, jos ei halua. On parisuhde, oma koti ja aikaa mietiskellä, mitä elämällään haluaisi tehdä. Hän siis hyvin tavanomainen nuori aikuinen, jonka elämä on ihan kivaa, taloudellisesti turvattua ja kaikki aika hyvin. Periaatteessa. Muiden odotusten ristipaineessa oman tahdon tunnistaminen tai ilmaisu ei vain tunnu Annilta sujuvan.

Sen sijaan hänen ystävänsä Elli (Elina Saarela) on saanut heikommat kortit elämän pelissä ja siksi hän puskee aktiivisesti ja äänekkäästi muutosta maailmaan. Elli haluaa taistella havaitsemiaan vääryyksiä vastaan, purkaa lokeroita ja muuttaa määrittelyjä. Tämä erilaisuus tekee Annista ja Ellistä hyvin toisiaan täydentävän pääparin, bestikset. Elli on kirkuvan kirkas väripurkaus, joka säkenöi hyvin Annin tarjoamaa tasaväristä ja ketään loukkaamatonta taustaa vasten.

Ystävyys joutuu kuitenkin koetukselle, kun elämä kierrepallolla. Ketä pitäisi uskoa, kun tarinat poikkeavat toisistaan?

Lokerointia

Monestihan se menee niin, että sivuhahmot voivat olla värikkäämpiä ja jopa stereotyyppisempiä, kuin päähenkilöt. Stereotyypittelyä löytyy erityisesti mieshahmojen puolelta. On bodaria, harmaata pukumiestä ja neuroottista siisteyden ylläpitäjää. Annin, faijavitsejä vääntävä, konsultti-isä (Paavo Honkimäki) on myös oman arkkityyppinsä ruumiillistuma. Isämies.

Mieshahmot ovatkin tässä musikaalissa pääosin tiettyjen miesstereotyyppien ilmentymiä. Sellaisinaan he ovat hyvin tunnistettavia ja helposti lokeroitavia tyyppejä, jotka kokoontuvat herkästi omiin keskinäisen kehun ja kettuilun kerhoihinsa. Sitten on Mikael (Sami Ulmanen), joka ei näihin ahtaisiin mieslokeroihin koe sopivansa. Hänen tavalleen olla mies ei tunnu löytyvän tilaa edes omasta perheestä.

Koska Bosslady-musikaalissa on niin vahva identiteetin ja normien kyseenalaistamisen sanoma, niin hieman jää jopa harmittamaan, miten Annin veljen Mikaelin (Sami Ulmanen) taistelu tilasta olla itsensä typistyy Annin ja Ellin kapinan jatkoksi. Tarinan kontekstissa ja valitussa kehyksessä ymmärrän tämän. Siitä vaan jää vähän sama tunne, kuin miesroolivetoisissa musikaaleissa, joissa naishahmon kasvutarina on vaan koriste ja pikantti mauste päähenkilön tarinaan. Mitään muilta hahmoilta viemättä, tuntuu vaan, että Mikaelin kohdalla sivuhahmoon on ladattu päähenkilön arvoisesti taustatarinaa ja muutospainetta, joita ei hyödynnetä.

Siksi ehkä itselle jää vähän taikasauvan heilautus -fiilis, kun tarina sidotaan siistiin pakettiin. Ihmisen kokoinen muutostarina toistaa tuttua ja toimivaa kaavaa, jossa muutos

Vahvuuksien kautta hankaliin aiheisiin

Aiheiden puolesta ei ole lähdetty kevyemmästä päästä. Identiteettipohdintojen ohella, esityskuvaus sisältää sisältövaroituksen seksuaalista väkivaltaa kuvaavasta kohtauksista. Vaikka sinänsä tämän kuvaston osalta liikutaan siellä ei-niin-inhorealistisessa ja graafisessa kuvauksessa, on se silti selkeästi yksi keskeinen teema esityksessä.

Mitään sen kummemmin paljastamatta, totean seksuaalisen väkivallan kuvauksen osalta, että musikaalikontekstissa tämä asia tulee käsitellyksi riittävällä vakavuudella ja asiallisesti. Huomioiden siis esitysmuodon rajoitteet. Draamassa vastaava käsittely sen sijaan tuntuisi ehkä vähän vaillinaiselta. Aiheeseen mennään riittävän syvälle, jotta tapahtunut menee ihon alle, mutta ei kuitenkaan niin syvälle, etteikö mollia seuraisi duuri.

Bosslady on erittäin tervetullut voimallisen energisoiva uutuusmusikaali, joka hyvän mielen tarjoamisen ohella nostaa esiin haastavia teemoja ja käsittelee ne vastuullisesti. Bosslady kutsuu katsojansa roolioletusten, ahtaiden lokeroiden ja yhteiskunnan toimimattomien rakenteiden purkutalkoisiin. Yhdessä ystävien kanssa toimimalla maailma voi askel kerraallaan muuttua paikaksi, jossa on helpompi hengittää ja olla oma itsensä – mitä ikinä se itse kullekin tarkoittaa.

Bosslady

Alkuperäisidea, sävellykset ja sanoitukset
Maija Vilkkumaa

Käsikirjoitus
Maija Vilkkumaa
Satu Rasila

Musiikin sovitus ja musiikkidramaturgia
Eeva Kontu

Ohjaus
Satu Rasila

Kapellimestari
Lasse Hirvi

Koreografia
Chris Whittaker

Lavastus- ja videosuunnittelu
Tinja Salmi

Pukusuunnittelu
Tuomas Lampinen

Valosuunnittelu
Antti Silvennoinen

Äänisuunnittelu
Mika Filpus

Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu
Suvi Taipale

Orkestrointi
Mikko Aaltio

Orkestraation konsultointi
Marko Hilpo
Eeva Kontu

Lauluvalmennus
Susanna Tuhkala

Rooleissa

Saara Jokiaho
Elina Saarela
Sami Ulmanen
Paavo Honkimäki
Tytti Vänskä
Markus Virtanen
Miika Laakso
Paula Honkimäki
Jouni Salo
Jussi-Petteri Peräinen

Ensemble

Rosa Lindblom
Jukka Wennström
Saara Östman

Gradian musiikkiteatterilinjan muusikko-opiskelijat

Pinja Aalto
Heidi Laasanen
Satu Nyqvist
Anastasia Pesheva
Aune Riihimäki
Millariia Tenkula
Anni Tervakangas

Bändi

Kitara
Johannes Lintunen / Juho Kosonen

Basso
Veli-Matti Silanterä / Hanna Turunen

Rummut
Hannu Leppänen / Osmo Blomqvist

Lyömäsoittimet
June Binnie / Hannu Leppänen

Viulu
Heta Forstén / Kaisa Ivars / Lotta Laaksonen

Sello
Saara Renvall / Otto-Aaron Takala