Dingo-musikaali kutsuu katsojansa hetkeksi mukaan Dingo-huuman huippupäivien tunnelmiin sekä takahuoneisiin. Henkilökohtaisesti olen liian myöhään syntynyt, jotta 80-luvun Dingo yhtyeenä ja ilmiönä olisi itselleni tuttu muuten, kuin nostalgiajuttujen kautta. Musikaalin äärellä sitä kuitenkin huomaa sen, miten läpäisevää Dingon musiikki on omassakin nuoruudessa ollut, sillä melkein kaikki musikaalissa kuultavat laulut pystyn laulamaan ulkomuistista. Autiotalot ja muut on olleet musiikintuntien vakiokamaa.

Itselleni yllätyksenä tuli, kun Dingo ei yhtyeenä ole niin tuttu, että kyseessä tosiaan on yhtenäisen yhtyeen sijaan Neumann ja bändi. Olin jotenkin luullut, että kyseessä on tasaväkisempi yhtye, joten oli kiinnostava tajuta se show-bisneksen kääntöpuoli. Bändi saa rahansa vain keikoista, kun taas laulut säveltänyt laulaja pärjää levymyynneillä ja rojalteillakin. Sehän aiheuttaa luonnollisesti kitkaa, kun keikkatahti alkaa uuvuttaa.

Musikaali yhdistää oivaltavasti Dingon tunnetuimpia biisejä päähenkilön elämän käännekohtiin. Saadaan rakkaudet, nuoruuden unelmat ja elämän karikot käytyä laulun keinoin läpi. Vaikka biisit eivät alkujaan ole olleet musikaalia varten kirjoitettuja, niin niissä on myös tarinaa ja hahmojen sisäistä maailmaa eteenpäin vievää voimaa, joka tekee tästä perinteistä – irrallisia lauluja yhdistelevää – musiikkinäytelmää syvemmän ja eheämmän kokonaisuuden.

Vasta musikaalikokonaisuuden kuultuaan sitä tajuaa, miten hienoja ja monipuolisia sävyjä 1980-luvun suurimman nosteen aikaisen Dingon musiikissa on ollut. Siellä on koko draamankaari, josta on helppo rakentaa tarinaa kannatteleva ääninauha. Erittäin upeastihan nuo biisit näyttelijöiden laulamina ja livebändin tahdittamina myös teatteritilaan kajahtavat.

Ylipäätään tässä Tampereen Komediateatterin versiossa Dingo-musikaalista huomioni kiinnittää se, miten hyvin jokainen sopii rooleihinsa. Bändi etenkin on saatu koottua hyvin autenttisen oloisista kavereista, jotka vaan solahtavat niihin hahmoihin, joita esittävät. Jotenkin hilpeää on myös se, kun bändistä yksi jäsen vaihtuu, niin hänet korvaa saman näyttelijän toinen hahmo, joka on ihan selkeästi eri tyyppi. Muutos ei ole suuri, mutta merkittävä.

Juuri se, että bändi on niin uskottavasti Dingo, vaikkei oikeasti soittaisikaan, tekee musikaalista erityisen nautittavan. Ihan parhaita hetkiä ovat ne keikkakohtaukset, joissa yleisö lähtee mukaan laulamaan ja taputtamaan. Hysteria on näyttämöllä viitteellinen ja kaukaisin äänin kuvitettu, mutta yleisön myötävaikutuksella Dingon taika herää jälleen henkiin. On musiikki, joka saa jalan vipattamaan. On bändi, joka kutsuu mukaansa. On yleisö, joka on täysin valmis heittäytymään jälleen Dingo-huuman vietäväksi. Sitä harvoin kokee tässä mittakaavassa muuten, kuin musikaalidiggarien kesken. Koko yleisö on vaan niin mukana yhteisen kokemuksen elämyksen luomisessa, että siitä tulee osa esitystä. Se kertoo sekä yleisöstä, heittäytymisvalmiudesta, että esiintyjien kyvystä ottaa yleisö mukaansa.

Tampereen Komediateatterin Dingo-musikaali on erinomaisen nauttiva pala suomalaista musiikkihistoriaa. Vaikka siitä ei haittaa ole, jos on ennästään Dingo-fani, kun musikaalia katsomaan saapu, niin se ei ole pakollinen ennakkoehto. Musiikista ja kappaleita yhteensitovasta tarinasta pystyy nauttimaan, vaikka ei Dingosta vielä tuon taivaallista tietäiskään.

Teatterin nimestä huolimatta, tämä esitys ei varsinaisesti ole komediaa – kuin hetkittäin ja välillä tahattomasti – vaan mukaansatempaavaa musiikkiteatteria.

Tervemenoa nauttimaan ja laulamaan mukana.

P.S. Yllättävän hyvin se porilaisuuskin tamperelaisen teatterin lavalle asettuu, vaikkei ensin ehkä uskois. Mutta siihen Neumannin seilorin hattuun ei silmä totu. Se vaan näyttää oudolta.

Dingo

Käsikirjoitus
Kaisa Kuikkaniemi ja Otto Kanerva

Ohjaus
Otto Kanerva

Koreografi
Osku Heiskanen

Lavastus
Oskari Löytönen

Pukusuunnittelu
Elina Vättö

Kapellimestari
Antti Vauramo

Lavalla

Joel Mäkinen / Saska Pulkkinen
Sinikka Salminen
Eppu Salminen
Matleena Junttanen
Pyry Smolander
Patrik Hvitsjö
Taneli Läykki
Olli Tulkki

Muusikot

Koskettimet, esityskapellimestari
Antti Vauramo / Jaakko Kiuru / Kalle Penttilä

Kitara
Sampo Sundström / Kim Wirzenius

Basso
Jari Heino / Timo Tolonen

Rummut
Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari / Miika Perkiö